Toimintopainikkeet

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Euroja kotimaisesta bioetanolista ja maidosta

Ihmiskunnan uudet haasteet ravinnon- ja energiantuotannossa vaikuttavat myös eteläpohjalaisen viljelijän ja koko maakuntamme tulevaisuuteen. Maailman väestön kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta pitkällä
tähtäimellä mutta samalla fossiilisten polttoaineiden rajallisuus sekä ilmastokysymykset pakottavat
hakemaan uudenlaisia ratkaisuja. Erityisesti ilmastokysymysten vauhdittamana EU:ssa on jo asetettu kovat tavoitteet uusiutuvan energian käytölle liikennepolttoaineissa. Jos Suomi haluaa täyttää nämä tavoitteet muuten kuin tuontia lisäämällä, meillä tarvitaan nopeasti uutta kotimaista biopolttoainetuotantoa.

Helmikuussa julkaistun Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman selvityksen mukaan viljapohjaiselle
bioetanolille on tietyin reunaehdoin kilpailukykyiset tuotantoedellytykset. Raportin mukaan Suomeen
mahtuisi 2-3 merkittävän mittakaavan laitosta, joista yksi voisi sijaita Etelä-Pohjanmaalla. Nykyteknologialla viljasta syntyy etanolia valmistettaessa lisäksi merkittävä määrä valkuaisrehua. Etelä-Pohjanmaan kilpailuetuna onkin vahvan viljantuotannon lisäksi merkittävä kotieläintuotannon keskittymä nykyisen Koskenkorvan etanolitehtaan lähietäisyydellä.

Suomessa viljantuotanto on 2000-luvulla ylittänyt kotimaisen kysynnän. Viljaylijäämän vuoksi viljan
markkinatilanne on vaikea ja hintataso alhainen. Viljelemätön peltoala mukaan lukien maassamme olisi
jopa yli 400.000 hehtaaria peltoa, jonka tuotteille voitaisiin hakea uusia markkinoita.

Viljaylijäämästä huolimatta Suomeen joudutaan kuitenkin tuomaan rehuteollisuuden tarpeisiin soijapohjaista rehuvalkuaista. Kotimaiseen viljaan perustuva bioetanolituotanto toisi mahdollisuuden saada geenimuuntelematonta valkuaisrehua ja parantaisi merkittävästi rehuteollisuuden valkuaisomavaraisuutta.

Etelä-Pohjanmaalla on nyt virinnyt vahva halu selvittää bioetanolituotannon käynnistämismahdollisuuksia
maakunnassamme. Maakuntamme valmis teollinen infrastruktuuri ja vahva maatalous- ja elintarvikesektori
sekä hyvin toimivat yhteistyöverkostot antavat hyvän lähtökohdan uusille ratkaisuille.Tehdyn selvityksen
mukaan viljapohjaisen bioetanolin tuotannolle on Suomessa olemassa hyvät ympäristö-, energia-,
teollisuus-, ja maatalouspoliittiset perusteet. Tuotannossa on kuitenkin omat haasteensa eikä niistä vähäisimpänä ole liiketoiminnan riskit. Nämä asiat kannattaa selvittää Etelä-Pohjanmaalla perusteellisesti ja siinä toiminnassa myös tuottajaväki ja MTK-Etelä-Pohjanmaa ovat aktiivisesti mukana.

Maitomarkkinat
Maataloustuotteiden markkinat ovat olleet viime vuosina hyvin haasteellisia. Nyt erityisiä uhkia on noussut kotimaisen maidontuotannon ylle. Polkuhintaan tuotu ruotsalainen maito sekä armoton hintavääntö ja kilpailu kaupan hyllytilasta ovat pudottaneet maidon tuottajahinnan kipurajalle. Kuluttajat ovat kuitenkin ilahduttavasti ilmaisseet arvostavansa kotimaista tuotantoa. Lisäksi maitokeskustelu on osoittanut, että suurin osa kuluttajista ymmärtää, mikä merkitys
kotimaisuudella on kansantaloudellemme, työllisyydellemme ja koko Suomen hyvinvoinnille.  


 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste