Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Maitovaliokunta:”EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen aiheuttamat menetykset on kompensoitava maito- ja nautasektorille”
Tällä hetkellä Suomessa valmistellaan EU:n maatalouspolitiikan uudistuksen toimeenpanoa.
EU:n maatalouspolitiikan terveystarkastukseksi kutsuttu uudistus mm. lakkauttaa EU:n
maitokiintiöjärjestelmän sekä ajaa alas maito- ja nautasektorin nykymuotoiset tuotantotuet.
Suomi sai uudistuksessa kuitenkin luvan käyttää 10% EU:n kokonaan rahoittamasta CAP-tuesta jatkossakin
tuotantoon sidottuna. Tästä summasta osa voidaan rahoittaa kansallisesti. Lisäksi on mahdollisuus
käyttää pohjoista 142-tukea korvaamaan maito- ja nautasektorin menetyksiä, vaikka komissio leikkasikin
joulukuisessa ratkaisussa pois suurimman osan 142-tuen maksuvaltuuden reservistä. MTK-EP:n maitovaliokunta vaatii, että Suomen hallitus osoittaa riittävät kansalliset budjettivarat maito- ja nautanautatilojen menetysten korvaamiseksi. Erityisesti nykymuotoisten EU-tukien loppuminen tulee korvata maito- ja nautatiloille täysimääräisesti. Lisäksi maidontuottajille tulee korvata
maitokiintiöiden arvon menetys. Maitokiintiöiden poistuminen alentaa myös maatilojen nettovarallisuutta, minkä aiheuttamat muutokset verotuksessa tulee oikaista korottamalla maitotilojen nettovarallisuutta esim. vuosien 2000-2007 maitokiintiön keskimääräisellä nettovarallisuusarvolla. Maitovaliokunta muistuttaa lisäksi, että hallitus on luvannut helpottaa maatalouden tilannetta käyttämällä erilaisia verotuksellisia keinoja.
Maitovaliokunta vaatii näiden toimien kiirehtimistä.
Linkit ja lisätiedot
