
12.3.2009
Etelä-Suomen maidontuotannon toimintaedellytykset on turvattava terveystarkastuksen kansallisen toimeenpanon valmistelussa
Maidon tuotantoon sidotut tuet ovat alentuneet v 2004 jälkeen keskimäärin 34 %. Etelä-Suomen osalta alenema on ollut vielä tätäkin voimakkaampi. Tämä on johtanut kannattavuuden heikkenemiseen ja sen myötä tuotantomäärän laskuun.
Maidon kiintiöjärjestelmän poistuminen 2015 alentaa EU:n komission arvion mukaan maidon hintaa n. 10 %. Lisäksi Suomessa maitokiintiön perusteella maksettu tilatuen lisäosa (2,5 senttiä/kg) alkaa 2011 sulautua tasaosaan eikä enää kohdennu maidontuotantoon, mutta tämä kohdentamismahdollisuuskin on vielä selvitettävä.
Tilatuen 68 artiklan sallima tuotantoon sidottu tuki tulee kohdentaa Etelä-Suomeen.
Maidon osalta tuki tulee maksaa lehmäpalkkiona sikäli kun säädökset eivät salli litraperusteista tukea.
Artiklan 68 sallima tuki on sinänsä riittämätön kattamaan odotettavissa olevat tulonmenetykset.
Komissio on linjannut maaseutuasetuksessa, että maitokiintiöjärjestelmän poistuminen edellyttää maidontuottajilta erityisiä ponnisteluja muuttuneisiin olosuhteisiin sopeutumiseksi. Tämä on kirjattu erityiseksi haasteeksi, johon jäsenmaiden on pystyttävä vastaamaan. Maitoala on nimetty toimintalohkoksi, jolle maaseutuasetuksen liitännäistoimien kautta voidaan varoja kohdentaa.
Maaseutuasetuksen liitännäistoimien mahdollistama rahoitus tulee kohdentaa täysimääräisesti maitosektorille.
Tuki tulee maksaa ensisijaisesti eläimiin perustuvana nurmitukena tai laajaperäistämistukena.
MTK:n eteläisen liittojen maitovaliokuntien kokous edellyttää MTK:n johtokunnan, MTK:n maitovaliokunnan, Maitovaltuuskunnan ja MTK:n eteläisten liittojen ryhtyvän toimenpiteisiin, joilla varmistetaan edellä tarkoitettujen rahoitusmuotojen täysimääräinen käyttö ja oikeuden- mukainen jako maidontuotannon turvaamiseksi Etelä-Suomessa.
MTK:n eteläisten liittojen maitovaliokuntien kokouksen puolesta
Reino Parkko Pertti Ramula
puheenjohtaja sihteeri
.