Toimintopainikkeet

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Lausunto maakuntakaavaluonnoksesta

Liiton johtokunta on kokouksessaan 1.9.2009 käsitellyt Etelä-Karjalan maakuntakaavaluonnosta ja antaa siitä seuraavan lausunnon:

Liiton johtokunta katsoo, että kaavan laadinnassa on otettu huomioon myös maa- ja metsätalous sekä maaseutuyrittämisen toimintaedellytysten turvaaminen ja siten näiltä osin kaavaluonnokseen ei ole huomautettavaa.

Ohjeellisen moottorikelkkareitistön osalta johtokunta toteaa, että reitistömerkintä tulee poistaa maakuntakaavasta. Perusteeksi johtokunta katsoo, että suunnittelu epäonnistui ja on aiheuttanut erittäin suurta vastustusta maanomistajien keskuudessa. Mikäli reitistöä ryhdytään jossain vaiheessa uudelleen suunnittelemaan, sen tulee perustua maanomistajien kanssa tehtäviin vapaaehtoisiin sopimuksiin.

Ulkoilu-, melonta- ymv.  reittien osalta johtokunta katsoo, että lopullisessa suunnittelussa reitit tulee suunnitella niin, että eivät aiheuta haittaa tai häiriötä vakituiselle ja loma-asutukselle.

 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste