Taas on vuosi vaihtunut. Edessämme on uusi vuosi 2010. Olen huomannut tähän ikään tultuani ettei kannata tehdä lupauksia, koska ainakaan minä en ole onnistunut niitä toteuttamaan. Täytyy tunnustaa että minulla on paheita ja tapoja jotka kaipaisivat muutosta ja hylkäämistäkin, mutta ehkäpä nämä piirteet tekevät minusta sen mikä olen.

Oikeasti haluaisin itselleni uuden piirteen, jota en omaa. Se olisi optimistisuus.

Jos navetassa tulee takaiskuja, minun on vaikea uskoa että tilanne muuttuisi valoisammaksi pitkään aikaan. Optimistisuus antaisi voimaa nauraa katkenneelle sontaraapan köydelle kun joudun lapioimaan 50 metriä pitkän lantakäytävän käsin, tai kun tilalle syntyy 17. sonnipoika perätysten. Tai kun huomaan että robotti on seisonut sammuneena tunnin eikä ole tehnyt hälytystä ja huoltomies päivystää puolentoista tunnin ajomatkan päässä. En tiedä voisiko optimismia opetella jotenkin. Vinkkejä otan vastaan.

Vaikka vuosi tuntuu eteenpäin todella pitkältä ajalta, pitäisi muistaa hetkien kalleus. Pitäisi osata ja uskaltaa elää aina kulloisessakin hetkessä, vaikka se on välillä kahlaamista ja pimeässä etenemistä. Ainakaan ei kannata jättää haaveiden toteuttamista sinne ”jonnekin”, sitten kun kuvittelee että on jotenkin parempi aika itselle tai helpompi hetki perustella toisille tekemisiään tai menemisiään. Tiedämme vain tämän hetken, huominen voi tulla tai sitten ei. 

Itse yritän toteuttaa unelmiani, sillä uskon että tietty itsekkyys auttaa jaksamaan paremmin.  Oikeastaan jokainen unelma pitäisi lausua ääneen, sillä silloin se on jo askeleen lähempänä toteutumista. Unelmoikaa, vaikka unelma olisi miten omituinen tahansa!

Navetassa tulee ajateltua kaikenlaista. Varsinkin jos teen töitä yksin eikä puhekaveria ole, on aikaa pohtia elämää ja ilmiöitä laidasta laitaan. Minulla on navetan seinällä kaksi vanhaa koulun liitutaulua ja joskus kirjoitan huvikseni runoja ja ajatelmia niihin ja piirränkin. Sitten kun kirjoitus alkaa kyllästyttämään, se on helppo pestä pois. Nykyään taulussa on myös perheen pienimpien taideteoksia - traktorin kuvia ja hello kittyjä. 

Uuden vuoden aattona kun rakettien pauke oli kiihkeimmillään, oli säälittävää katsoa kuinka eläimet pelkäsivät valoja ja räiskettä. Hiehot säntäilivät karsinoissaan, eikä emännän tyynnyttelyt auttaneet yhtään. Lähtiessäni navetalta jouduin jättämään valot navettaan ja radion päälle nupit kaakkoon -tyyliin.
Jos minä saisin päättää, kieltäisin rakettien paukuttelun kokonaan. Aina keskustellaan lemmikeistä ja siitä miten paljon ne pelkäävät, mutta kun koko navetta on täynnä ihmetystä ja kauhua, siitä on oikeasti leikki kaukana.

Maidontuottajana minua mietityttää myös tulevaisuus aika usein. Suomessahan maidon tilityshinta on tälläkin hetkellä siedettävä, jos sitä vertaa ammattisisarien tilanteeseen muualla Euroopassa. Perhetuttavat Pohjois-Saksassa saivat viime vuonna maidosta 19 senttiä/ litra. Lehmiä on 300 ja kannattavuus erittäin heikko. Hollannissa on sanonta ” Survival of the fittest”, se tarkoittaa suurin piirtein että fiksut pärjäävät maidontuottajina. Kyse on eräänlaisesta evoluutiosta maidontuotannossa ja markkinoilla.

Euroopassa kustannuksia leikataan tilatasolla johtamisen keinoin. Investointeja lykätään, viljelykasvilajeja vaihdetaan satoisampiin vaikka samalla tuotantovaikutus kärsisi, navetat ahdetaan täyteen volyymin säilyttämiseksi ja omat sonnit otetaan käyttöön. Lannoitteiden käytön rajoittamisesta luin myös mielenkiintoisen jutun, miten Ruotsissa kalatehtaalta rahdataan perkuujätettä lietteeseen sekoitettuna pelloille ja näin saadaan ilmaista ureaa. Myös meidän tilalla mietitään järkeviä säästökohteita päivittäin tälläkin hetkellä.

Eilen tuli taas postista eräs inhokkilasku, nimittäin TOS-maksu eli oman siemenen käytöstä tilalla johtuva maksu. Teemme säilörehua vihantaviljasta kahdelta hehtaarilta ja maksamme siitä.  Kasvinjalostajat perustelevat maksun asiallisesti, mutta närästää se kuitenkin.  Minäkin jalostan omia lehmiäni ja silti Ruotsista lorisee maitoa Suomen markkinoille, enkä pysty keneltäkään laskuttamaan sitä. Tiedän ettei sitä voi noin verrata, mutta myös lypsykarjan jalostustyö on pitkäjänteistä ja vaatii merkittävää panostusta.

Lopuksi toivon kaikille voimia ja tsemppiä työhön ja elämään. Iloitaan tästä hetkestä aidosti ja pidetään tosistamme huolta. Ripaus unelmia ja haaveita arkisen työn lomaan!