
Navetan suunnitteluun käytetään valtavasti voimavaroja. Suunnitellaan yksilöllisiä ja tilakohtaisia ratkaisuja. Mitä ovat ne tilakohtaiset tarpeet, kun tiedämme lehmän rakenteen ja toimintatavat? Kuinka kauniiseen ja yksilölliseen navettaan meillä on varaa?
Pitäisi puhua investoimisen yleisestä ja yksilöllisestä suunnittelusta, ei rakentamisen suunnittelusta. Puhutaan asian vierestä, kuten Suomessa yleensäkin. Viljelijä onkin suunnittelijoiden ja kaupan (yleensä yhteisessä) talutusköydessä juuri edellä olevasta johtuen. Jos maatilalla ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä, otetaan avuksi navetan suunnittelija, laitetoimittajia ja muita kauppiaita. ”Hyvät yhteistyökumppanit” ovat rakentamisen ajaksi löytyneet.
Hienoja navetta-avajaisia pidetään. Luovathan ne osaltaan uskoa tulevaisuuteen, mutta rakentamista suunnittelevan maatalousyrittäjän kannalta on enemmän kuin huolestuttavaa, että jokaista kohdetta mainostetaan esimerkkinä. Ensimmäinen mainosrakentaja on voinut saada (hyvin epätodennäköistä sekin!) jotakin tavaraa mainosmielessä hieman tulevia rakentajia halvemmalla, mutta seuraavia mainostajia jo kusetetaan ja rajusti. Navetan rakentajasta onkin tullut maatalousrakentamisen hyvä ja ainut lypsylehmä, kun muu rakentaminen on pysähdyksissä. Ja näistä kohteista haetaan sankoin joukoin mallia omalle maatilalle. ”Hyvät yhteistyökumppanit ovat löytyneet”.
Rakennussuunnittelua tarvitaan lähinnä oikean rakennuspaikan löytämiseen. Jos lehmämäärä on selvillä, edullisen ja kustannustehokkaan navetan piirustukset pitää löytyä asiantuntijan hyllystä valmiina. Vai löytyvätkö sittenkään? Miksi eivät löydy? Pitääkö vielä yksi navetta suunnitella, että sitten löytyy se oikea? Navetan kalusteet, koneet ja laitteistot ovat aivan tolkuttoman ylihintaisia ja aivan liian monimutkaisia. Kestoikäkään ei voi olla pitkä, kun niitä katselee.
Mutta oikeista yhteistyökumppaneista on huutava pula! Mistä sellainen löytyisi? Kuka uskaltaisi ajaa kustannustehokkaan rakentamisen asiaa, kun tuottajahinnat aina vain alenevat? On tunnustettava se tosiasia, että maidontuottajasta ei ole koko maataloussektorin elättäjäksi. Tulevaisuudessa vielä vähemmän.
Karvalakki