Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kustannuskriisin lievittämiseksi tarvitaan nopeita toimia
21.10.2008
Vakauttamislainasta ensiapua kustannuskriisissä taisteleville sika- ja nautatiloille
MTK Keski-Pohjanmaa esittää Maa- ja metsätalousministeriölle vakauttamislainajärjestelmän perustamista likviditeettiongelmissa oleville tiloille. Myös muihin tulotasoa kohottaviin toimiin on ryhdyttävä aivan kuten hallitusohjelma edellyttää. Hallitusohjelmaan on kirjoitettu seuraavasti: hallitus seuraa maatalouden kannattavuuden ja viljelijäväestön tulotason muutoksia ja varmistaa mm. verotuksen keinoin nousevan tulokehityksen.
Maatalouden tulot ovat tänä vuonna romahtaneet voimakkaan kustannusten nousun takia. Erityisesti sian- ja naudanlihantuottajat vaativat nopeita toimia tilanteen helpottamiseksi ja esittävät vakauttamislainaa eräänä keinona tuotannon jatkumisen varmistamiseksi.
Tilusjärjestelyjen rahoitus turvattava
Yksi tehokkaimmista toimista maatalouden kannattavuuden parantamiseksi olisi nopeiden tilusjärjestelyjen varmistaminen. Siinä yhteydessä pellot salaojitettaisiin, viljelystiet kunnostettaisiin nykyaikaisia koneita kantavaksi ja alueiden kuivatus varmistettaisiin valtaojia kunnostamalla.
Valtion ensi vuoden talousarviossa tilusjärjestelyihin esitetään vain 7 miljoonan euron rahoitusta. Käynnissä olevat hankkeet tarvitsisivat ensi vuodeksi 10 miljoonaa euroa, jotta valmisteltuja tilusvaihtoja ei vaikeutettaisi. Talousarvioesityksen ja tarpeen välistä eroa on 3 M€.
Erityisen kiireelliseksi uusjaot ovat tulleet Kokkola-Ylivieska kaksoisraiteen ja maantieliikenteen liikenneturvallisuuden parantamisen takia.
Tukibyrokratiaa tulee vähentää
MTK Keski-Pohjanmaan alueella on 1100 viljelijällä -liki puolella- on LFA- ja ympäristötukien ulkopuolella olevia kasvulohkoja. Pinta-alana se merkitsee noin 6,4 prosenttia koko alueen pinta-alasta. Näiden kasvulohkojen saaminen tukien piirin vähentäisi byrokratiaa jokaisessa hallinnon käsittelyvaiheessa. Esimerkiksi tukitarkastuksissa suuri kasvulohkojen lukumäärä lisää tarkastajien työtä ja tarkastuksen kustannuksia.
Hallitusohjelmassa luvataan, että tarpeettoman byrokratian karsimiseksi tuki- ja valvontajärjestelmä arvioidaan kiinnittäen erityistä huomiota järjestelmän
toimivuuteen tilatasolla sekä viljelijän oikeusturvaan.
MTK Keski-Pohjanmaa esittää Maa- ja metsätalousministeriölle, että edellä mainitut tilatuen piirissä jo olevat, mutta muuta tukea vailla olevat peltoalat saatetaan LFA-tuen, ympäristötukien ja kansallisten tukien piiriin.
Linkit ja lisätiedot
