Keskustie 20 C
40100 Jyväskylä
Puhelin 020 413 3390
MTK:n valtuuskunta oli koolla Helsingissä 24.4. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi vuodeksi 2013 valittiin Tommi Lunttila Äänekoskelta.

MTK on julkaissut kuntapäättäjäoppaan. Sen tarkoituksena on antaa kunnan valtuutetuille ja johtaville virkamiehille vinkkejä kuntien hankintoihin, maankäyttöön ja kaavoitukseen sekä ympäristölupiin ja -suojelumääräyksiin.
Oppaan tavoite on, että kunnat osaisivat hankkia lähiruokaa, -energiaa ja palveluja, edistää puurakentamista ja käsitellä maankäytön sekä rakentamisen lupia nykyistä joustavammin.
MTK muistuttaa, että kuntapäättäjillä on valtaa ja kunnan on otettava sille kuuluva valta. Viisaasti johdetussa kunnassa tiedostetaan, että oman kunnan yritykset luovat alueelleen työllisyyttä, veroeuroja ja kasvua.
Opasta tullaan kuluvan kevään aikana jakamaan myös keskisuomalaisille kuntapäättäjille.
MTK-Keski-Suomen hallinnoima Tarkka! -hanke järjestää maa- ja metsätalouden veroinfotilaisuuksia
22.1.-8.2.2013 seuraavilla paikkakunnilla
22.1. Konnevesi
29.1. Kannonkoski
1.2. Jämsä
4.2. Pihtipudas
5.2. Karstula
6.2. Jyväskylä
7.2. Joutsa
8.2. Keuruu
13.2. Laukaa
13.2. Uurainen (ilta)
Veroinfotilaisuudet klo 10-14 (pl. Uurainen 13.2. klo 18.30 alkaen)
Kouluttajana toimii veroasiantuntija Hannu Vuoriniemi.
Vuosi 2013 on MTK-järjestössä yhdistysten teemavuosi, jonka alueellinen aloitustilaisuus Keski- ja Itä-Suomen osalta järjestettiin Kuopiossa 9.-10.1.2013
Keski-Suomesta käynnistystilaisuudessa oli mukana yhteensä 35 maataloustuottaja- ja metsänhoitoyhdistysten edustajaa.
Yhdistysten vuoden tarkoituksena on korostaa yhdistysten merkitystä paikallisena edunvalvojana, järjestön perustana ja voimavarana. Yhdistykset ovat myös jäsenelle läheisin yhteys MTK-järjestöön.

Keski-Suomessa joulutulet syttyvät viidellä paikkakunnalla 4-, 13- ja 23-teiden varrella.
Keski-Suomen tuottajaliiton syyskokous pidetään Äänekoskella Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa tiistaina 11.12. Kokoukseen ilmoittautui yhteensä 66 virallista kokousedustajaa yhteensä 21 tuottajayhdistyksestä ja viidestä jäsenyhteisöstä.
Keskusliiton ajankohtaiskatsauksen piti MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, joka esitti Suomen nykyiseen maankäyttöpolitiikkaan liittyvän kysymyksen: "Saako omalle maalle rakentaa Suomessa?"

Kokouksessa jaettiin MTK:n kultainen ansiomerkki Jukka Paanaselle Viitasaarelta, Tuomo Paanaselle Laukaasta ja Hannu Uusitalolle Jyväskylästä . Lisäksi jaettiin MTK:n ansiomerkit 19 henkilölle.
Kokouksessa valitaan mm. kolme liiton johtokunnan jäsentä erovuoroisuuskäytännön mukaisesti.
Pro Ruokakulttuuri -hanke on teettänyt selvityksen Keski-Suomen ruokaketjun aluetaloudellisesta vaikuttavuudesta.
Aluetalousselvityksen mukaan Keski-Suomessa ruoantuotannolla on selkeä yhteys aluetalouteen ja ympäristöön. Suosimalla oman maakunnan tuotteita olisivat elintarviketalouden toimialojen aluetaloudelliset vaikutukset vielä huomattavasti nykyistä suurempia.
Esimerkiksi alkutuotannon nykyinen vaikutus maakunnan BKT:hen on noin 260 miljoonaa euroa ja työllisyyteen noin 3 880 henkilötyövuotta, elintarviketeollisuuden vastaavat luvut ovat noin 438 miljoonaa euroa ja noin 4 010 henkilötyövuotta.
Hanke on rahoittanut myös keskisuomalaisen ruokaketjun esittelyvideon, jonka saa pyöräytettyä käyntiin Ruokacentrian nettisivuilta: http://ruokacentria.com/index.php/pro-ruokakulttuuri
Epäreilun alhainen tuottajaosuus vaarantaa kotimaisen ruoantuotannon. Ruoan tuotantoketjussa suurin työmäärä tehdään maatiloilla, mutta tuottaja saa ruoan hinnasta vain murusia. Miksi Euroopan laadukkainta ruokaa tuotetaan Euroopan keskitasoa alhaisemmilla hinnoilla.
MTK:n ja SLC:n kampanja 14.11.2012 kymmenellä paikkakunnalla nosti esiin viljelijän heikon aseman Suomen ruokamarkkinoilla. Viljelijät vaativat reilumpaa tuottajahintaa ja tasapuolisuutta ruokamarkkinoille sekä avoimuutta hinnoitteluun.
Keski-Suomen alueen tuottajayhdistysten puheenjohtajat ja sihteerit matkasivat keskiviikkona 31.10. Helsinkiin luottamushenkilöneuvostapaamiseen. MTK-Keskusliitossa pidetyssä tilaisuudessa liiton järjestöllisten asioiden lisäksi keskusteltiin maatalouden ajankohtaisista asioista myös Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen ja keskusliiton asiantuntijoiden kanssa.
Helsingistä matkaa jatketaan 1.-2.11. MTK:n uudet tuulet risteilylle, jonne saapuu pari sataa järjestötoimijaa ympäri Suomen.
MTK-Jämsän seutu avasi 25.10. tuottajayhdistysten syyskokouskierroksen Keski-Suomessa. Päällimmäisiksi keskustelunaiheiksi Jämsässä nousivat maatalouden kireä taloustilanne sekä kaupan voimakas keskittyminen sekä kuluttajatuotteiden että maatalouskaupan osalta. Syyskokouskierros päätty 28.11. MTK-Laukaan kokoukseen.
Tuottajaliiton syyskokous on 11.12.
Koneita, kokemuksia ja kaupungin valoja! Maaseutunuoret kohtaavat Jyväskylässä ammattiasioiden ja yhdessäolon merkeissä perjantaina 26.10.2012. Samalla pääsee kokemaan tuliterän maailman pilottihotellin - Solo Sokos Hotel Paviljongin sen sesonkihuipun KoneAgria –näyttelyn aikaan.
Kannustamme kaikkia maatiloja liittymään maatilojen energiaohjelmaan ja hakemaan näin keinoja maatilan energialaskun keventämiseen.
Tavoitteena on saada 80 % maatalouden energiankäytöstä tehostamisen piiriin. Tehostamistavoitteen lisäksi ohjelmalla kannustetaan maataloutta lisäämään uusiutuvan energian käyttöä maataloustuotannossa sekä kehittämään uusiutuvan energian tuotannosta laajenevaa maaseudun yritystoimintaa.
Osallistu ja haasta kaverisikin Raakaa voimaa kotimaisista kasviksista -kampanjaan.
Kaikkien haasteen vastaanottaneiden kesken arvotaan yksi 500 euron arvoinen ja kaksi 200 euron arvoista ruokalahjakorttia.
https://www.facebook.com/voimaakasviksista/app_338295972923872
Maamme ensimmäistä Lasten ruokakulttuuriviikkoa vietetään Keski-Suomen kunnissa viikolla 3.9. – 7.9.2012 (viikko 36). Viikon aikana lapset näkevät ja ennen kaikkea kokevat, mistä suomalainen ruoka tulee ja mitä sille tapahtuu ruokaketjun eri vaiheissa.
Ruokakulttuuriviikolla lapset matkailevat ruokamaailmaan retkeilemällä metsiin, puutarhoihin, maatiloille, ruoan tuottajien ja jalostajien työn ääreen sekä tietysti ruoan tekijöiden patojen lähettyville haistelemaan ja maistelemaan.
Lue lisää viikon tapahtumista:
MTK:n verkkopalvelut mtk.fi ja jäsenverkko Reppu uudistuivat. Uudistuksen tavoite on viestinnällinen: haluamme entistä selkeämmin tuoda sivuillamme esille MTK:n tavoitteet ja toiminnan keskeisimmillä toiminta-alueillamme.
MTK ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL) kampanjoivat kotimaisen ruoan ja selkeämpien alkuperämerkintöjen puolesta perjantaina 20.4.2012.
Kampanjailtapäivän aikana MTK:n ja SEL:n jäsenien iskujoukot tekivät kuluttajagallupia ruokapakkausten alkuperämerkinnöistä
(klikkaa yllä olevaa kuvaa ja näet Keski-Suomen tulokset).
Keski-Suomessa kampanjatapahtumia oli yhteensä 14 ympäri maakuntaa. Näiden tapahtumien yhteydessä tehtyyn gallup-kyselyyn saatiin yhteensä 902 vastausta.
Tuottajayhdistysten kevätkokouskierros käynnissä
Viljelijän asemaa ruokaketjussa sekä ruuantuotannon merkitystä Keski-Suomelle, Suomelle ja globaalisti pohdittiin MTK-Keski-Suomen, Lapuan hiippakunnan ja kirkon maaseututoimikunnan järjestämässä Pellolta maailmalle seminaarissa 12.3. Valtran tehtaalla Suolahdessa.
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura muistutti, että ruoka ei ole kulutushyödyke eikä nälkä ole kulutuskysyntää. Piispa esitti huolensa myös maatilayrittäjien jaksamisesta kovien taloudellisten paineiden alla
Maataloudelle maksetut tuet turvaavat suomalaisen maataloustuotannon säilymisen, palauttavat suuren osan Suomen maksamasta EU:n jäsenmaksusta takaisin Suomeen ja pitävät yllä työllisyyttä koko maassa taloudellisten kerrannaisvaikutusten kautta.Murteiden ja asioiden kirjo oli moninainen kun noin sata MTK-yhdistysten puheenjohtajaa ja sihteeriä Etelä-Savon, Keski-Suomen ja Lapin tuottajaliittojen alueelta järjestivät helmikuun alussa yhteiset neuvottelupäivät Kittilässä.
Keski-Suomesta matkaan lähti kolmisenkymmentä aktiivista luottamushenkilöä.
MTK-Keski-Suomi ry:n johtokunnan puheenjohtajaksi on valittu naudanlihantuottaja, maanviljelijä Jukka Kauppinen Hankasalmelta.
Johtokunnan varapuheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Kalle Hankamäki Jämsästä.
Valinnat tehtiin johtokunnan järjestäytymiskokouksessa 13.1.2012.
Veroinfokierros 2012 tammi-helmikuun vaihteessa kulkee asiantuntija Hannu Vuoriniemen kuljettamana seuraavasti:
25.01. Konnevesi, POP
26.01. Saarijärvi, JAMK, Tarvaala
27.01. Jämsä, Auvilan Auditorio
30.01. Karstula, valtuustosali
31.01. Kyyjärvi, Monitoimitalo
06.02. Laukaa, hotelli Vuolake
07.02. Kannonkoski, Piispala
08.02. Joutsa, Lamminmäen tilat
09.02. Pihtipudas, valtuustosali
10.02. Keuruu, valtuustosali
Seuraa tarkempi ohjelma ja aikataulut http://www.hinkalo.fi
Lähellä tuotettu ruoka on tuoretta, maukasta ja turvallista. Nautitaan jouluna suomalaisen maaseudun herkuista. Varmista ruokasi alkuperä. Aidosti kotimaisen ruoan tunnistat alkuperämerkeistä.

Keski-Suomen maataloustuottajaliiton syyskokous oli Äänekoskella Suolahtisalissa keskiviikkona 7.12.2011.
Kokouksessa käytiin vilkasta keskustelua mm. elintarvikeketjun epäreilusta tulonjaosta ja alkutuottajan heikosta asemasta tuossa ketjussa.
Syyskokouksessa tehtiin myös luottamushenkilövalintoja ensi kesänä järjestettävään liittokokoukseen sekä liiton johtokuntaan ja MTK:n valtuuskuntaan.
Koivurinteen tila Saarijärven Kalmarista on voittanut WWF:n ja MTK:n järjestämän kilpailun, jossa etsittiin Suomen ympäristöystävällisintä viljelijää.
Saarijärvellä sijaitseva Toni ja Mari Haapakosken tilan päätuotantosuunta on lypsykarjatalous.
Tilalla on vuokramaineen noin 170 hehtaaria peltoa, josta suurin osa rajoittuu Saarijärven vesistöreittiin.
Tilalla on 70 lehmää ja nuorta karjaa sekä lihanautoja 120.
Koivurinteen tila edustaa Suomea koko Itämeren alueen viljelijöiden välisessä loppukilpailussa.
Maanviljelijöiden ja metsänomistajien iskujoukko vetosi tiistaina 14.6.2011 Helsingin Säätytalolla hallitusneuvottelijoihin kannattavan kotimaisen ruoan- ja puuntuotannon puolesta. Keski-Suomen tuottajaliiton edustus oli mukana tapahtumassa liiton puheenjohtaja Jarkko Pakkasen johdolla.
Maaseudun elinkeinoihin kohdistuu edelleen kova paine sekä menoleikkauksina että uusina verotuskohteina. Myös useat energiaverotukseen liittyvät huojennukset ovat vaakalaudalla samoin kuin eläkejärjestelmään kohdistuvat leikkausvaatimukset.
Kaikkien näiden syiden vuoksi MTK ja SLC järjestivät mielenilmauksen Säätytalon edessä, jossa järjestömme esittelivät vaatimuksiaan hallitusneuvottelijoille.
Ekokem tarjoaa MTK:n jäsenille jäsenetuna kaikkien muovijätteiden noutopalvelua ympäri vuoden.
Ei haittaa, vaikka kääreet olisivat likaisia tai märkiä.
Palvelun hinta on 85 euroa/tonni + alv, mikä on myös miniminoutohinta. Tilat voivat kerätä muoveja myös yhteistyössä.
Ekokemin noutopalvelun tilausohje löytyy, kun klikkaat alla olevaa "Lue lisää" -linkki
MTK järjesti 5.4.2011 valtakunnallisen toimintapäivän teemalla ”Tiedätkö, mistä ruokasi on peräisin?”
Keskisuomalaisviljelijät osallistuivat kampanjatapahtumaan Jyväskylässä. Kampanja vaati ruokapakkauksiin selkeämpiä alkuperämerkintöjä. Kuluttajalla on oikeus tietää ruoan alkuperä!
Nettiin on avattu adressi, jossa vaadimme selkeitä alkuperämerkintöjä.
Ruoan kuluttajahinnat ovat kehittyneet Suomessa maltillisesti koko EU-jäsenyyden ajan. Sen sijaan ruoan tuottajahinnat ovat olleet jatkuvassa laskussa. Samanaikaisesti maatalouden reaalitulo on puolittunut.
Kuluttajan näkökulmasta kehitys on ollut suotuisaa. Palkansaajien reaalinen ansiotaso on noussut merkittävästi enemmän kuin elintarvikkeiden reaaliset hinnat.
Keski-Suomen maaseutugaala 2013 Wanhat Wehkeet, Karstula 1.11.2013 Tuottajayhdistysten verkkopalvelut