Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Menneet tapahtumat listauksena...
26.3. Kiinnostaako mökkitalkkarointi
4.2.2010
Kylätalkkari, mökkitalkkari tai vara-aviomies; oli kutsumanimi sitten mikä hyvänsä, työssä tarvitaan monenlaisia taitoja ja kykyjä. Ahlmanilla maaliskuussa alkavassa kylätalkkarikoulutuksessa terästetään liiketoiminnan taitoja, opastetaan käytännönläheisesti kylätalkkareiden töihin ja vieraillaan mielenkiintoisissa kylätalkkarin työhön liittyvissä kohteissa.
Koulutuksen käynyt kylätalkkari hallitsee ympäristön hoidon perustyöt ja liiketoiminnan perusteet tuotteiden hinnoittelusta oikeisiin ostoihin. Kylätalkkarikoulutus on hyödyllinen myös talkkaritoiminnan jo aloittaneille. Se antaa lisävinkkejä toiminnan laajentamiseen, puhtia liiketoiminnan pyörittämiseen ja tilaisuuden viritellä yhteistyötä muiden kanssa.
Koulutus alkaa 26.3.2010. Lähiopetuspäiviä on 2-5 kuukaudessa sisältäen opintoretken ja käytännön esimerkkejä. Toukokuu sekä heinä- ja elokuu pidetään lomaa ja koulutus päättyy joulukuussa. Koulutuksen hinta on 150 euroa. Jos siis olet kiinnostunut lisäansioista, tai yritystoiminnan aloittamisesta ja vasara pysyy kädessä sekä viihdyt ihmisten parissa, hae ihmeessä mukaan!
Kati Hinkkanen
Kylätalkkarit ja Kylätalot kuntoon -hankkeet
Ahlmanin koulun Säätiö
Lisätietoja www.ahlman.fi/kylatalkkariMaatalousyrittäjän terveyttä edistävä valmennus
11.11.2010
Terveyttä edistävän valmennuksen tavoitteena on maatalousyrittäjien kokonaisvaltainenhyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.
Tavoitteena on myös lisätä valmennukseen osallistujien omia mahdollisuuksia ja työkaluja
vaikuttaa terveyteensä, jolloin valmennuksen aikaiset myönteiset muutokset ovat helpommin
siirrettävissä osaksi arjessa jaksamista ja omatoimista hyvinvoinnin ylläpitoa.
Valmennukset toteutetaan Holiday Club Spa -hotelleissa ja kurssihintaan kuuluu:
ohjattu valmennusohjelma
- terveys- ja liikuntakysely, mittauksina pituus ja paino, kehon painoindeksi BMI, vyötärönympärys, verenpaine ja pulssi
- kuntotesteinä polkupyöräergometritesti ja UKK-terveyskuntotestit
2 yön majoitus kahden hengen huoneessa/ jakso
täysihoitoruokailut; Hyvän Olon aamiainen, kevytlounas ja päivällinen
luentotiivistelmät ja valmennuspäiväkirja
vapaa kylpylän ja kuntosalin käyttö (aukioloaikoina)
talojen muu vapaa-ajan ohjelma
Holiday Club Vesileppiksessä hintaan sisältyy myös Hiihtoareenan käyttö
.
Viljelijämatka Skotlantiin
23.9.2010
Järjestämme jälleen opintomatkan viljelijöille yhdessä naapuriittojen (VarSatPir) kanssa. Ensi keväänä suuntaamme Skotlantiin 21.-26.3.2011
Lennot Lufthansan lennoilla Frankfurtin kautta.
Edinburgh 3 yötä
Edinburgh on kosmopoliittinen ja edistyksellinen kaupunki, jossa on keskiaikainen vanhakaupunki, 1100-luvun linna ja kaunis 1700-luvun Yrjöjen aikainen
uusikaupunki.
Skotlannin pääkaupunki on ansaitusti yksi UNESCOn maailman perintölistan kohteista. Kaupungissa on enemmän ravintoloita asukasta kohden kuin missään
muussa Iso-Britannian kaupungissa, monet niistä ovat kotoisia perinteisiä pubeja ja kahviloita. Edinburghin lähellä on East Lothian alue, joka tunnetaan
maatalousalueena.
Inverness 2 yötä
Invernesstunnetaan Skotlannin Ylämaan kaupunkina.
Se on vilkas kaupunki, jossa on loistavia ravintoloita, pubeja, vierailupaikkoja ja kävelyreittejä. Viehättävän kaupungin halki virtaa Ness-joki, jota vartioi kaupungin linna.
Hiljaisessa paikassa Ness joen varrella sijaitseva Glen Mhor on ihastuttava pieni hotelli, joka tunnetaan korkeasta tasostaan. Hotellissa on neljä erillistä
joenvarstitaloa, kaikki oman tyylisiään, mutta tasoltaan samanlaisia. Hotellissa on kaksi ravintolaa. Rauhallisesta sijainnista huolimatta lähikauppoihin ja baareihin pääsee helposti.
Matkaan kuuluvat nähtävyydet
Edinburgh Castle Ednburghin Linna on peräisin 1300 –luvulta ja se on näytellyt tärkeää roolia kupungin istoriassa. Se näkyy juhlavana kaupungin yläpuolella. Linnan nähtävyyksiin kuuluvat 1300 –luvun kappeli, ranskalaiset vankityrmät, kuninkaalliset huoneistot ja näyttely, joitten joukossa on skottilaiset kruununkalleudet. Ne kuuluvat Euroopan vanhimpiin ja romanttisimpiin. Täällä on myös kuuluisa Stone of Scone eli the Stone of Destiny.
Blair Castle (matkalla Edinburghista Invernessiin) Blair Castle on Athollin herttuan koti, jossa on upea kokoelma antiikkia – kauniita huonekaluja, upeita maalauksia, posliinia ja muita esineitä, jotka edustavat skottiaatelia 1500 –luvulta nykyaikaan.
Glenkinchie 45 minuutin matkan päässa Edinburghista Glenkinchie viskitislaamo, sijaitsee Pencaitlandin kylässä korkeitten puitten ja viljavan East Lothian keskella. Mallasviskin tislaus on aloitettu jo 1837, mutta 1890 rakennettiin nykyinen punatiilirakennus ja tyypillinen Viktorian aikainen tislaamo avattiin. Nykyään tislaamossa on kattava museo viskin valmistamisesta.
Tislaamokierroksen jälkeen nautimme valmista tuotetta!
Edradour Distillery (matkalla Edinburghista Invernessiin)Tämä tislaamo on Skotlannin pienin ja viehättävin. Se sijaitsee Pitlochryn kukkuloilla. Edradour on viimeinen skottitislaamo, jossa valmistetaan käsin rajoitettu määrä yksilöllistä mallasviskia metodeilla, joita muissa tislaamoissa vain kaihoisasti muistellaan. Nautimme “wee dram” eli pienet naukut Mallas Ladossa, jossa kuulemme enemmän tislaamon historiasta. Tämän jälkeen teemme lyhyen kierroksen itse tislaamossa, jossa valmistus tapahtuu samalla tavalla kuin 1800 –luvulla.
Matkan ohjelmaan sisältyy myös neljä vierailua erityylisille maatiloille. Nämä vahvistuvat vasta sitten, kun matkan tilaus on vahvistettu.
Matkan hinta
1260 € / henkilö, kun ryhmässä on vähintään 30 matkustajaa. Hintaan sisältyy
- lennot Frankfurtin kautta Edinburghiin turistiluokassa Lufthansan lennoilla
- matkustajamaksut ja lentokenttäverot
- bussikuljetukset matkakohteessa
(4 kokopäiväkuljetusta, 1 puolen päivän kuljetus ja yksi transfer)
- majoittuminen jaetussa kahden hengen huoneessa - lämmin aamiainen (5)
- illallinen ilman ruokajuomia (5)
- nähtävyyskohteiden sisäänpääsymaksut
- 4 maatilavierailua
- FMT:n matkanjohtajan palvelut
Hintaan ei sisälly
- yhden hengen huone, lisämaksu 240,00 €
- lounaat
- ruokajuomat
- matkavakuutus
Ilmoittaudu matkalle: Kaija Sämpi 020 4133462,
0400-923440 tai kaija.sampi@mtk.fi
16.4. Liiton sääntömääräinen kevätkokous Eräjärvellä
23.2.2010
Liiton sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 16.4. 2010 Oriveden Eräjärvellä, Erälinnassa. Maatalouspoliittisen katsauksen piti MTK:n johtokunnan 2. puheenjohtaja, mv. Mauno Ylinen. Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtaja Ensio Hytösen esitelmän aiheena oli maatalouden tuotantopanoskaupan kehitys.
Kokouksen aluksi luovutettiin Itsenäisyyspäivän kunniamerkit sekä Salorinteen säätiön stipendit
Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat:
Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein
Emäntä Katariina Järvinen, Pälkäne
Maanviljelijä Lauri Saukko Hämeenkyrö
Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali
Maanviljelijä Teuvo Mäntyniemi, Ylöjärven Viljakkala
Salorinteen säätiön stipendin saajat:
Jaakko Ahola, Pälkäne
Juho Eskola, Juupajoki
Eriika Jokinen, Nokia
Lauri Kahilaniemi, Orivesi
Tuomas Kahilaniemi, Orivesi
Eero Laitila, Hämeenkyrö
Tapani Viita, Virrat
Tuomas Välikoski, Mänttä-Vilppula
ja muille tilivelvollisille vuoden 2009 tileistä ja hallinnosta myönnettiin. 
14.4. Talous ylös – Ravinteet alas!

6.4.2010
Vesilahden kunta ja MTK-Vesilahti ovat käynnistämässä maatilojen kannattavuuden parantamiseen ja ympäristötoimenpiteiden tehostamiseen tähtäävää hanketta.
27.3.2010 Maajussit Jäällä 2010 -turnaus pelataan Huittisissa
22.2.2010
Alla on viime vuoden turnausmateriaalia. Turnaus löytyy myös facebookin tapahtumana. Suosittelen sitä tapahtumaan osallistujien yhteydenpitovälineeksi.
Viime vuoden tapaan pelaamme liittojoukkueina ja mukaan pääsee olemalla MTK:n jäsen ja yli 18v.
Palkintojen jako ja sauna Mommolan Motellilla. Omavastuuna koko tapahtumasta peritään 20€/pelaaja. Maksu kerätään hallilla.
| Ottelukaavio | ||||
| Ottelut 2x20min, kokonaisaika enintään 50 min | ||||
| 12:00 | 12:50 | Häme | - | Satakunta |
| 12:55 | 13:45 | V-S | - | Pirkanmaa |
| 13:45 - 14:00 | jääajo | |||
| 14:00 | 14:50 | Häme | - | Pirkanmaa |
| 14:55 | 15:45 | V-S | - | Satakunta |
| 15:45 - 16:00 | jääajo | |||
| 16:00 | 16:50 | Häme | - | V-S |
| 16:55 | 17:45 | Satakunta | - | Pirkanmaa |
Harrastesäännöt eli ei taklauksia, ei lyöntilaukauksia. Kypärään kiinnitettävä "häkki" lienee pakollinen. Ainakin sitä suosittelen, sillä viime vuonna Forssassa tuli eräälle pelaajalle kiekko naamaan siten, että osa hammaskalustoa meni aika huonoon kuntoon.
Päivällä soppalounas. Ohjelmasta poiketen jäänajo on joka pelin jälkeen.
Pirkanmaan joukkueenjohtaja on Riku-Sippo Uotila Kangasalta. Parhaiten häneen saa yhteyden sähköpostilla riku-sippo (at) peltolantila.fi
Hämäläisten jjoht on Erkki Ahtiainen, puh. 0400-627753, erkki.ahtiainen(at) luukku.com.
Satakuntalaisten joht. on Vesa Harjunmaa Huittisista
Varsinais-suomalaisten Paavo Myllymäki
Turnauksesta tullee kuluja sen verran, että tämän hetkinen arvio osallistumismaksusta on n 20€/osallistuja. Sisältäen jäät, palkinnot, tuomarit ja toimitsijat jne. Maksu peritään paikalla.
Tapahtuman tukijana toimii Valtra. Myös tuottajaliitot sponsoroivat tapahtumaa 200€ per osallistuva liitto.
Tästä eteenpäin viime vuoden materiaalia:
Sivut päivitetty 25.3.
Turnaus on pelattu ja maalaispojan ensi vuoden kotipaikka on selvillä. Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen keskinäiset pelit olivat niin tiukkoja, että turnauksen voittaja jouduttiin määrittämään maalierolla.
Makean voiton kääntöpuoli on se, että meillä on ensi vuonna velvollisuus järjestää sama turnaus. Kiinnostusta ja innostusta osallistua ensi vuonna, oli tähän turnaukseen osallistuneissa runsaasti. Kaukalossa tavataan.
Jälkipeli oli ankaraa
Alla vanhaa materiaalia:
Turnauskaavio täällä
Turnaussäännöt täällä
Ohjeet yhteydenpitoon täältä (tee ohjeen mukaan, se helpottaa)
Pirkanmaan joukkueenjohtaja on Riku-Sippo Uotila Kangasalta. Pelaajat ottakaa häneen yhteyttä pelipaikka- ja -paita-asiassa. puh. 0400 733 192.
Hämäläisten jjoht on Erkki Ahtiainen, puh. 0400-627753, erkki.ahtiainen(at(luukku.com. Ottanette häneen heti yhteyttä.
Satakuntalaisten jjoht on Vesa Harjunmaa Huittisista
Varsinais-suomalaisten Paavo Myllymäki
Turnauksesta tullee kuluja sen verran, että tämän hetkinen arvio osallistumismaksusta on 20€/osallistuja. Sisältäen jäät, palkinnot, tuomarit ja toimitsijat jne. Maksu peritään paikalla.Turnauksen jälkeen on saunailta Hotelli Pumpulienkelissä.
Lähivakuutus lupasi sponssata saunan ja ruuan. Kukin ostaa ruokajuomat itse. Lähivakuutus pitää pienen puheenvuoron saunalla. Ilmoittautuminen saunailtaan on välttämätöntä viimeistään to 19.3.2009.
MTK-Pirkanmaa (ja muut liitot) etsii pelaajia jääkiekkojoukkueeseen! Rakennamme todellisen farmarijoukkueen tähtäimenä Suomi-Ruotsi maaottelu, ennen Canadan haastamista.
Pelipäiväksi on 21.3.2009 klo 13-18. Pelipaikkana on Forssan harjoitushalli.
Tavoitteena on löytää joka liitosta oma joukkue. Jos ei löydy - pelaillaan yhdistelmäjoukkueilla. 
Pelaajia etsitään myös Hämeen, Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen tuottajaliittojen alueilta.
Tapahtuman kokonaisuus selviää kun tiedetään osallistujien lukumäärää. Hienoa olisi, jos saisimme alueiden välisen miniturnauksen pystyyn.
Ilmoittautumiset yksittäin tai joukkueittain sähköpostilla visa.merikoski at mtk.fi
Tapahtuman kustannukset selviävät osallistujien ja mahdollisten sponsoreiden myötä. Tavoitteena on tietysti se, että se olisi osallistujille maksuton.
Pelipaita-asiat mietitään myös väkimäärän ja tapahtuman selkiintyessä.
Myös yhteinen saunailta otteluiden perään on mahdollista. Katsotaan nyt ensin löytyykö kiinnostusta riittävästi.
Pelaajien tulee pääsääntöisesti olla MTK:n jäseniä. Kohtuullinen määrä ei-jäseniäkin sallitaan, mutta pelaajan tason tulee olla harrastetasoa. Järkeä tulee myös käyttää siihen miten jääkiekkoa harrastavia perheenjäseniä ottaa mukaan - joukkuetta voinee täydentää näillä, mutta ei perustua niiden varaan. Nuorempia kuin C-juniorit ei oteta mukaan.
Turnauslupa edellyttää, että otamme turnauslisenssin 35€/joukkue.
Koko perheen ulkoilupäivä Sappeessa torstaina 18.3.2009 klo 13-20
7.3.2010
Pälkäneen, Luopiosten, Kangasalan ja Sahalahden tuottajayhdistykset järjestävät ulkoilupäivän MTK-Pirkanmaan ja MTK-Hämeen alueiden jäsenille.
Päivä vietettetään Sappeessa 18.3. klo 13-20. Hissilippujen luovuttaminen loppuu klo 18:30. Makkara- ja mehutarjoilu klo 15-19.
Atria tarjoaa grillimakkarat. Tapiola mehut sekä Länsi-Maito Valion Gefilus-tehojuomaa.
Ulkoilupäivää viettämään ovat tervetulleita kaikki Pirkanmaan ja Hämeen tuottajaliittojen alueiden jäsenet.
Etukäteen ilmoittautuneille:
- Tapahtuman hissilippu 12 euroa/hlö
- Suksipaketti 13 euroa, kypärä 5 euroa
- makkara- ja mehutarjoilu klo 15-19
Huom! Hissilippu ja välinevuokra jäsenetuhintaan vain etukäteen ilmoittautumalla!
Ilmoittautumisen yhteydessä kerro tarvitsetko vuokravälineet. Välineitä ei voi varata, mutta välinevuokraamo pystyy paremmin varautumaan hyvään palveluun. Hissiliput lunastetaan käteisellä, paikalla olevasta MTK:n lippupisteestä.
Ulkoilupäivä on osa MTK-Pirkanmaan yhdistysten, vuosi sitten alkanutta, yhden vuosikokouksen mallia.
Kevätkokouksen sijaan tuottajayhdistykset järjestävät jäsenilleen väkeä liikuttavaa ja kiinnostavaa toimintaa. Vuosikokoukset pidetään syksyllä.
Sitovat Ilmoittautumiset 16.3.2010 mennessä oman liiton toimistolle.
Pirkanmaa:
Kaija Sämpi kaija.sampi@mtk.fi, puh 020 413 3462 tai 0400 923 440
Häme:
Riitta Kuivasaari riitta.kuivasaari@mtk.fi,
puh 020 413 3302
12.3. EU-avustajien koulutuspäivä
9.2.2010
EU-tukilomake avustajien kouluspäivä pidetään 12.3.2010 klo 9:30 - 15:30
UKK-instituutissa Tampereella, Kaupinpuistokatu 1.
Tapiola tarjoaa aamukahvit.
Tervetuloa!
5.3. Maatilojen kehitysnäkymät Ylä-Pirkanmaalla
24.2.2010
Miten ylä-pirkanmaalaiset tilat näkevät tulevaisuuden, mihin tilat aikovat investoida, minkälaisen arvosanan saavat tiloilta niin hallinto, verottaja, mhy jne? Kaikkeen tähän vähän muuhunkin saa vastauksen tehdystä kyselytutkimuksesta, joka nyt julkaistaan.
Maatilojen kehitysnäkymät Ylä-Pirkanmaalla tutkimustulosten julkaisuseminaari
5.3.2010 klo 10-14 Virtain Kisapirtillä
Virtaintie 15, VIRRAT, elokuvateatteri
Ohjelmassa:
Heidi Tanhua - MTK Pirkanmaa
Tervetulosanat ja maatalouden nakymät Pirkanmaalla
Mikko Tiirola - MTK metsavaltuuskunta
Metsätalouskatsaus
Eeva Heikkilä - Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Tulosten julkaisu ja analyysi
Ari Kakkori - Virtain Osuuspankki
Maatalouden näkymat pankin kannalta
Lassi Uotila - ProAgria Pirkanmaa
ProArgian toiminta
Terhi Herranen-Yläjärvi - Maaseutuyritysten ja
yhdistysten tulevaisuus 2015 - hanke
Jatkotoimenpiteet hankkeessa ja seminaarin päättäminen
TERVETULOA!
Ilmoittauduthan viimeistään 2.3.2010 mennessä p. 050 395 2607 tai terhi.herranen(at)virrat.fi
Seminaarissa kahvit tarjoaa Virtain Osuuspankki
Maaseutuyritysten ja maaseudun yhdistysten tulevaisuus 2015 - hanke
15.2. Rahasta ja Rakkauresta
9.2.2010
Tieto-Massi -hanke järjestää teemapäivän Maatilan taloudesta ja arjesta. Haasteita ja etuja riittää kun arki ja työ on yhteistä. Entä se talouden pito!
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan Lempäälän Manttaalitalolle 15.2.2010 klo 9:30 - 15:30
Rahasta ja rakkauresta – Maatilan talouden vahvuudet ja mahdollisuudet
Aika: 15.2. klo 9:30 – 15:30
Paikka: Lempäälän Manttaalitalo, Manttaalintie 1, Lempäälä
Aika: 15.2. klo 9:30 – 15:30
Paikka: Lempäälän Manttaalitalo, Manttaalintie 1, Lempäälä
9:30 Tervetuliaiskahvit, Huomensanat,
Tuija Rasku, projektipäällikkö
10:00 Maatilayrityksen erityispiirteet,
Ilkka Raukola, TAMK
10:30 Elämänkumppanit työtovereina;
perheyrittäjyyden mahdollisuudet ja karikot,
Timo Jaakkola, Nordea Pankki
11:15 omakustanteinen lounas
12:00 Huusholli haltuun kodin laatukäsikirja,
Kirsti Järvensivu, Maa- ja kotitalousnaiset
12:45 Maatilan sukupolvenvaihdoksessa
huomioitavat keskeiset asiat,
Mika Hirvijoki, ProAgria Pirkanmaa
13:30 Kahvi
14:00 Työntekijöiden perehdytys ja työnopastus
– mielen ja talouden säästöä,
Jarkko Leppälä, MTT
15:00 Päivän yhteenveto
Koulutuspäivä on maksuton TIETO-MASSI-hankkeeseen ilmoittautuneille, muille koulutuspäivän hinta on 40 euroa/hlö.
Ilmoittautumiset 12.2. mennessä tieto-massi@tamk.fi tai puhelimitse
projektisihteerille 050 5597 433
Lämpimin yhteistyöterveisin, projektipäällikkö
Tuija Rasku
Tuija.rasku@tamk.fi puh. 050 342 5770 puh. 050 342 5770
11.2. Verokurssi
11.2.2010
MTK-Pirkanmaa ja Tieto-Massi järjestivät veropäivän Tampereella UKK-instituutissa. Paikalla oli vajaa 50 henkeä.
Ohjelma:
09:30 Aamukahvi
10:00 Tilaisuuden avaus tj. Visa Merikoski
10:10 Ajankohtaista verotusedunvalvonnasta
johtaja, OTK Timo Sipilä, MTK
11:30 Tilan taloudenpidon tärkeät asiat
pankinjohtaja Antti Haapamäki, TSOP
Omakustanteinen lounas
12:45 Verotili ja muut ajankohtaiset veroasiat
viljelijänäkökulmasta
agrologi, mv. Risto Salomaa
13:45 Jukka Mattila
Verohallinnon edustaja
14:45 Päätössanat.
11.-12.2.2010 MTK-eStart -kurssi Ellivuoressa
22.9.2009
Kolmen liiton yhteinen (Pir-Sat-Var) MTK-eStart -kurssi järjestetään Hotelli Ellivuoressa 11.-12.2.2010.
Kurssilla perehdytään järjestön organisaatioon ja toimintaa. MTK-eStart on avoin kaikille MTK:n toiminnasta kiinnostuneille.
Ilmoittautumiset oman liiton toimistolle.
Yhdistysten uudet puheenjohtajat, sihteerit ja johtokunnan jäsenet sekä kaikki järjestön toiminnasta kiinnostuneet perehdytetään kurssilla järjestön toimintaan.
Ilmoittautumiset oman liiton toimistolle 25.1.2010 mennessä.
Kaija Sämpi puh. 020 413 3462, 0400 923 440 tai kaija.sampi( at )mtk.fi
Kustannuksista vastaavat yhdistykset ja liitto. Kurssilaisille jää omat matkakulut.
MTK-eStartin ohjelma
kello | Torstai 11.2. | |
| 09:00 | aamukahvi | |
| 10:00 | Kurssin avaus | Simo Kolkkala, pj. MTK V-S |
MTK:n koulutusjärjestelmän esittely Kurssilaisten esittäytyminen | järjestökouluttaja Tapani Laukkanen, MTK | |
| 10.30 | Liiton toiminta – organisaatio liitto/yhdistykset/MTK liitto ja sidosryhmät liitto ja talous | toiminnanjohtaja |
| 11:15 | Järjestötyö – maaseutunuoret | Tapani Laukkanen |
| 12:30 | Lounas |
|
| 13:15 | Paikallinen edunvalvonta aktiivinen tuottajayhdistys | Eeva Taneli MTK-Loimaa |
| 14:15 | Kahvi | |
| 14:30 | järjestötyö jatkuu… | |
| 15:30 | Järjestön kokoukset – kokousten tarkoitus, merkitys – kokoustekniikka / neuvottelutaito harjoitus | Tapani Laukkanen |
| 16:30 | Verkko-opiskelun esittely | |
| 17:00 | Ensimmäinen päivä päättyy | |
| 19:00 | Saunominen hotellilla, illallinen talvipuutarhassa 21:00 asti | |
| kello | Perjantai 12.2. | |
| 7:30 | aamupala | |
Maatalousmarkkinaseminaari | avoin kaikille | |
| 9:30 | Ajankohtainen maatalouspolitiikka politiikan toimet ja haasteet | kotieläinasiamies |
| 11:00 | Metsänomistajan edunvalvonta | Marko Mäki-Hakola, Mo-liitto Länsi-Suomi |
Markkinakatsaukset – lihamarkkinat
– viljamarkkinat
– metsämarkkinat |
Kari Tillanen, LSO Petri Uusitalo, Länsi-Maito Pasi Lähdetie, Raisio Oyj Pertti Myllymäki, Metsäliitto | |
| 13:30 | Kurssin päättäminen | Paavo Myllymäki |
| Lounas | ||
| Ellivuoren rinteet ja ladut kutsuu! | ||
Toinen kurssipäivä, perjantai 12.2. on avoin kaikille MTK:n jäsenille. Seminaariin ilmoittautuminen oman liiton toimistoon. Seminaariväelle on lounas-mahdollisuus buffetpöydästä klo 12-15 omakustanteisesti:
aikuiset 18 €, 4-12 v. 9 €, alle 4 v. ilmaiseksi.
12.2.2010 Ellivuoren rinteet ovat auki MTK:n jäsenille ja heidän ystävilleen klo 12 - 21.
Makkara- ja mehutarjoilu klo 15 - 20.
Tervetuloa!
Viljelijämatkalle Romaniaan keväällä 2010
28.8.2009
Järjestimme VarSatPir alueen ja FM:n kanssa viljelijämatkan Slovakiaan. Matka sai niin hyvän palautteen, että nyt kokeilemme Romaniaa.
Matka on loppuunmyyty!
Maataloustuottajien matka Romaniaan
22. – 26.3.2010
Lentoaikataulu (sitoumuksetta)
22.3. Helsinki – Bukarest AY 725 klo 9.40 – 12.20
26.3 Bukarest – Helsinki AY 728 klo 20.10 – 22.50
Majoittuminen
22. – 23.3. Bukarest, Hotel Capitol, www.hotelcapitol.ro
23. – 25.3. Brasov, Hotel Bellamuzica, www.bellamuzica.ro
25. – 26.3. Sighisoara Hotel Sighisoara
Matkan hinta 950,00 € / henkilö
Matkaohjelma
22.3. maanantai illallinen
Kokoontuminen on Helsinki-Vantaan lentoasemalla noin kaksi tuntia ennen lennon aikataulun mukaista lähtöä. Tapaamme matkanjohtajan ja siirrymme lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta lennon lähtöportille. Finnairin lento Bukarestiin lähtee klo 9.40. Perille saavumme klo 12.20. Bukarestin lentokentällä odottaa englanninkielinen paikallisopas ja hänen johdollaan siirrymme bussille. Ajamme kaupungin keskustaan ja menemme tutustumaan entiseen Kansan taloon nykyiseen parlamentti-rakennukseen. Mahtipontisen palatsin rakentaminen alkoi vuonna 1984 diktaattori Ceausescun toimesta. Se valmistui vuonna 1989 samoihin aikoihin, kuin diktaattori teloitettiin.
Rakennus on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin rakennus, suurin on Pentagon. Tutustumiskierroksen jälkeen ajamme hotelliin ja majoitumme. Yhteisen ilta-aterian syömme Caru Cu Bere –ravintolassa noin 10 minuutin kävelymatkan päässä hotellista.
23.3 tiistai aamiainen, -, illallinen
Aamiainen ja huoneiden luovutus. Sen jälkeen kuulemme esitelmän Romanian maataloudesta. Saamme tietoa maatalouden nykytilanteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Aikaa varataan myös keskustelulle. Tämän jälkeen matka jatkuu kohti Ploiestin kaupunkia. Tutustumme SC Pris Srl viljatilaan. Vierailun jälkeen matkaamme Prahovan laaksoon Azugan vuoristokylään. Siellä tutustumme 1892 rakennettuihin viinikellareihin ja alueen viineihin. Tapaamme viiniasiantuntijan, joka kertoo alueen viininviljelystä ja sen erikoispiirteistä. Viinikellarissa syömme varhaisen illallisen. Aterian jälkeen ajamme Brasoviin, joka on yksi Transsilvanian tärkeimmistä kaupungeista. Kaupunki on aikanaan tunnettu nimellä Kronstadt ja siellä on edelleen suuri saksan- ja unkarinkielinen väestö. Majoitumme hotelliin. Iltaohjelma on vapaa.
24.3 keskiviikko aamiainen, -, illallinen
Aamiaisen jälkeen lähdemme maatilalle, johon tutustumme. Tapaamme tilan johtohenkilöitä, joiden kansaa keskustelemme. Sen jälkeen lähdemme ajamaan Branin kylään, joka on muutaman kilometrin päässä Brasovista. Branin linna tunnetaan Vlad Tapasin alias Draculan linnana. Teemme siellä opastetun kierroksen. Tämän jälkeen palaamme Brasoviin ja teemme kaupunkikierroksen. Illallinen syödään Brasovin linnoituksessa. Musiikkiesitys kruunaa aterian.
25.3 torstai Aamiainen ja huoneiden luovutus. Matkaamme sen jälkeen Saschiz –nimiseen kylään, joka on mukana Unescon maailmanperintölistalla. Näemme mm. lasille maalattujen ikonien työpajan ja teemme kierroksen kylässä hevoskärryillä. Lisäksi vierailemme pienellä perinteisellä maatilalla. Saschizin kylässä nautimme perinteisen kyläläisten valmistaman lounaan. Aterian jälkeen jatkamme matkaa Sighisoaraan. Siellä on ainoa keskiaikainen linnoitus, joka on ollut pysyvästi asutettu keskiajalta nykypäivään. Vierailemme linnoituksessa ja käymme myös katsomassa Draculan syntymäpaikkaa, joka nykyään on kodikas ravintola. Majoittuminen. Iltaohjelma on vapaa.
26.3 perjantai aamiainen,lounas,-
Aamiainen ja huoneiden luovutus. Lähdemme ajamaan Sibiun kaupunkiin, jonka saksalainen nimi oli Hermannstadt. Vuonna 2007 Sibiu oli yhdessä Luxembourgin kaupungin kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tutustumme tähän ihastuttavaan keskiaikaiseen kaupunkiin ja syömme siellä lounaan. Sen jälkeen ajamme Bukarestin lentokentälle. Finnairin lento AY 728 Helsinkiin lähtee klo 20.10. Perille saavumme klo 22.50.
VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT / Ammatti- ja tilausryhmät, erikoismatkat 2010
PERUUTUSEHDOT
Matkustaja peruuttaa matkansa
– viimeistään 90 vrk ennen matkan alkua peritään toimistokulujen lisäksi lennon varausmaksu
– 89–35 vrk ennen matkan alkua pidätetään ennakkomaksu
– 29–14 vrk ennen matkan alkua pidätetään 50 % matkan hinnasta
– myöhemmin kuin 14 vrk ennen matkaa ei suoriteta mitään takaisinmaksua
-Peruutuksen yhteydessä perimme aina lisäksi etukäteen tilatuista ja vahvistetuista palveluista aiheutuneet kustannukset (esim. messu- tai konserttiliput).
Suosittelemme ottamaan jo matkaa varattaessa matkavakuutuksen, josta voi anoa korvausta sairauden takia tehdystä peruutuksesta silloin, kun matkanjärjestäjä ei enää suorita takaisinmaksua. Vakuutuksen peruutusturva- ja vastuunrajoitus ehtokohdat on tarkistettava vakuutusta tehtäessä.
Nimenmuutoksesta veloitetaan muutoskulut (80 € / matkustaja), jos lentolippuja ei vielä ole kirjoitettu. Lipunkirjoituksen ajankohta vaihtelee lentoyhtiöittäin. Lipunkirjoituksen jälkeen nimenmuutoksesta peritään kuljettavan lentoyhtiön sääntöjen mukaiset kulut.
Huom.!
Muutokset ja peruutukset tulee tehdä toimistomme aukioloaikoina ma - pe klo 9.00–17.00.
Matkat tehdään kansainvälisillä reittilennoilla ja kuljetusmuodon erikoisluonteesta johtuen matkanjärjestäjällä on oikeus korottaa hintoja sopimuksen syntymisen jälkeen, mikäli lentohinnoissa, polttoainemaksuissa tai viranomaisten vahvistamissa lentoveroissa tapahtuu muutoksia. Mahdolliset muutokset huomioidaan loppulaskussa.
Hintaan sisältyy
-lennot Helsinki – Bukarest – Helsinki Finnairin reittilennoilla turistiluokassa
matkustajamaksut ja lentokenttäverot
bussikuljetukset Romaniassa
majoittuminen jaetussa kahden hengen huoneessa
aamiainen
kaksi lounasta ja kolme illallista ilman ruokajuomia
ohjelmassa mainitut nähtävyys- ja ammattikohteet
viininmaistajaiset
luento Romanian maataloudesta
suomenkielisen matkanjohtajan ja englanninkielisen paikallisoppaan palvelut Romaniassa
Hintaan ei sisälly
- yhden hengen huone, lisämaksu 140 € / henkilö
- ruokajuomat
- matkavakuutus
Hintaperuste
Hinta perustuu 12.8.2009 tiedossamme oleviin hinnastoihin, valuuttakursseihin ja viranomaismaksuihin. Mikäli ne muuttuvat, pidätämme oikeuden vastaaviin muutoksiin. Lisäksi hinta edellyttää vähintään 30 matkustajan ryhmää.
MATKANJÄRJESTÄJÄN OIKEUS PERUUTTAA MATKA
1. Matkan toteuttamisen estää ylivoimainen este, kuten lakko, katastrofi, luonnonmullistus, sotatoimet tai siihen verrattava tilanne tai tapahtuma, jolloin matkanjärjestäjän on viipymättä ilmoitettava siitä matkustajalle.
2. Matkalle ei ole ilmoittautunut tai jäänyt jäljelle riittävää osanottajamäärää, jolloin asiasta on ilmoitettava viipymättä matkustajalle tai viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua.
NÄISSÄ TAPAUKSISSA MATKUSTAJILLE PALAUTETAAN KAIKKI HÄNEN MAKSUSUORITUKSENSA.
12.2.2010 Maatalousmarkkinoiden info-tilaisuus
22.1.2010
Jo perinteiseksi muodostunut maatalouspolitiikan ja -markkinoiden ajankohtaispäivä pidetään jälleen Sastamalan Hotelli Ellivuoressa 12.2.2010.
Seminaarin jälkeen Ellivuoren ladut ja rinteet kutsuvat.
Ohjelma
09:30 Ajankohtainen maatalouspolitiikka
Jukka Rantala, MTK
– politiikan toimet ja haasteet
– tukipolitiikan linjaukset
– markkinajärjestelmät
11:00 Metsänomistajan edunvalvonta
Marko Mäki-Hakola, MO-liitto, Länsi-Suomi
11:30 Markkinakatsaukset
Lihamarkkinat
Kari Tillanen, LSO
Maitomarkkinat
Petri Uusitalo, Länsi-Maito
Viljamarkkinat
Pasi Lähdetie, Raisio Oyj
Metsämarkkinat
Pertti Myllymäki, Metsäliitto
13:30 Tilaisuuden päättäminen
Paavo Myllymäki, MTK-VS
Lounas
(omakustanteinen, hotelli Ellivuoressa)
Ellivuoren rinteet auki klo 21:00 asti!
Päivän ohjelma on kaikille avoin!
Jos olet kiinnostunut osallistumaan, ilmoittaudu 9.2. mennessä
Oman liiton toimistolle:
MTK-Pirkanmaa, puh. 020 413 3462 tai kaija.sampi@mtk.fi
MTK-Satakunta, puh. 020 413 3540 tai minna.vanhatalo@mtk.fi
MTK-Varsinais-Suomeen, puh. 020 4133 580 tai marja-terttu.ruohonen@mtk.fi
”Laske Ystäväsi” laskettelutapahtumaan ehtii vielä hyvin markkinainfon jälkeen, koska Ellivuoren rinteet ovat auki klo 21.00 saakka.
12.2.2010 Laske Ystäväsi

14.9.2009
Perinteinen Laske Ystäväsi -ulkoilupäivä vietetään Ellivuoren rinteillä perjantaina 12.2.2010.
Nähdään Ellivuoressa!
Ellivuoren rinteet ovat MTK:laisille avoinna klo 12:00-21:00
Mehu ja makkaratarjoilu klo 15:00-20:00.
Ulkoilupäivä on maksuton Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen tuottajaliittojen sekä Länsi-Suomen metsänomistajaliittojen jäsenille sekä heidän ystävilleen.
Tapahtuman aikana välinevuokraus tarjoushinnalla 10 e/hlö. Vuokravälinevaraukset etukäteen suoraan Ellivuoreen puh. 010 839 5414. Välineet ovat kovin kysyttyjä, varaa ajoissa suoraan vuokraamosta!
Mukana myös yhteistyökumppanimme:Tapiola, Kivikylän kotipalvaamo ja Metsäliitto.
Nähdään taas Ellivuoressa - tervetuloa!
25.3. Tuulivoimapäivä Loimaalla
22.2.2010
Tuulivoimatuotannon mahdollisuudet maatiloilla –koulutuspäivä to 25.3.2010 Suomen Maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, Loimaa
Klo Ohjelma
9.00 Aamukahvi
9.30 Avaus
Kehitysjohtaja Harto Ylitalo, AF-Innova
9.45 - 10.15
Tuulivoimatuotanto Suomessa
Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki
ja kehitysnäkymät
Toiminnanjohtaja Anni Mikkonen, Suomen
Tuulivoimayhdistys ry
10.15 - 10.45
Teollisen tuulivoiman toteutusvaihtoehdot
ja mahdollisuudet maaseudulle
Tuulienergiapotentiaali sisämaassa
Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-
Suomessa sekä rannikkoalueilla
Tuulivoimapäällikkö Antti Kettunen, St1 /
Tuuliwatti Oy
11.00 - 11.30
Sähköntuotanto tilakohtaisilla
pientuulivoimaloilla
Toimitusjohtaja Esa Eklund,
Power the Home Oy
11.30 – 12.00
Tuulivoima ja kaavoitus
Ylitarkastaja Heidi Saaristo, Varsinais-Suomen
ELY- keskus /Ympäristövastuualue
12.00 - 12.30
Millaisen luvan tuulivoimalani tarvitsee?
Ylitarkastaja Heidi Saaristo, Varsinais-Suomen
ELY-keskus ympäristövastuualue
12.30 – 13.20 Lounas
13.20 - 13.50
Maa- ja vesialueen käyttöoikeuden
vuokraaminen tuulivoimatuotantoon
- vuokrasopimukset
Jaostopäällikkö Ilpo Mattila, MTK
13.50 - 14.20
Kokemuksia tuulivoimainvestointien
rahoituksesta maailmalta - yksityis-
ja yhteisöomistuksesta rahastoihin
Johtaja/Neuvonantopalvelut Aleksi Lumijärvi,
Green Stream Network Oy
14.20 – 14.50
Kokemuksia tuulivoimalan rakentamisesta
ja sähkön myynnistä valtakunnan verkkoon
Yrittäjä Terho Riiho Töysä (600kW)
Viljelijä Pertti Tuori Sastamala (225kW)
15.00 Loppukeskustelu ja päätöskahvi
Osallistumismaksu: 25,00 €/ hlö + alv. Kahvit ja lounas omakustanteiset (laskutetaan).
Lisätiedot: Harto Ylitalo AF-Innova, puh. 044 5885781,
e-mail: harto.ylitalo@af-innova.fi
Ilmoittautumiset: MTK-Pirkanmaan toimistolle
Kaija Sämpi gsm 0400 923 440 tai 020 413 3462 tai kaija.sampi@mtk.fi
Sähköpostiviestillä ilmoittautuessasi mainitse yhteystietosi (posti- ja sähköpostiosoite sekä puh.nro) tarjoilun ja laskutuksen organisoimiseksi.
Tilaisuuden järjestäjä: AF-Innova / Maaseudun kiinteistöjen mahdollisuudet –esiselvityshanke yhteistyössä MTK- Pirkanmaan, MTK-Satakunnan ja MTK-Varsinais-Suomen kanssa.Tervetuloa!
2.2.2010 Kun tilalla ei voida hyvin
15.1.2010
Miten otan puheeksi vaikean asian. Teemapäivän puhujana psykologi Pirkko Lahti. Maatiloilla käyvät eri alojen ammattilaiset saattavat huomata, että jokin on pielessä, mutta voiko mitenkään olla avuksi.
Eväitä hankalaan asiaan saa 2.2.2010 Teemapäivänä Tampereella.
3.2.2010 GMO - kyllä vai ei?
15.1.2010
Mitä on GMO, kuka päättää, mikä on rinnakkaiselolaki ja monta muuta kysymystä saavat vastauksen GMO-teemapäivän aikana.
TietoMassi -hanke ja MTK Pirkanmaa järjestävät GMO-päivän 3.2.2010 Tampereella ammattikorkeakoulun (TAMK:in) auditoriossa, 1-02, D-siipi Kuntokatu 3.
Koulutus on maksuton.
Ilmoittautuminen 27.1.2010 mennessä osoitteeseen:
tieto-massi@piramk.fi tai
Pirja Fagerlund puh. 050 559 7433
Järjestäjä: MTK-Pirkanmaa, Tieto-Massi -hanke ja Tampereen Ammattikorkeakoulu
GMO ja muuntogeeniset elintarvikkeet; suomalaisen elintarviketuotannon uhka vai mahdollisuus?
Aika: keskiviikko 3.2.2010
Paikka: Tampere, TAMK, auditorio 1-02, D-siipi, Kuntokatu 3
8:30–9:00 Aamukahvi
09:00 Tilaisuuden avaus,
toiminnnajohtaja Visa Merikoski,
MTK-Pirkanmaa
09:05 GMO valtiollisessa päätöksenteossa,
kansanedustaja Timo Kaunisto
09:45 Muuntogeeniset elintarvikkeet ja niiden
valvonta?
ylitarkastaja Sanna Viljakainen, EVIRA
10:30 Mitkä ovat vaihtoehdot ja tuleeko GMO joka
tapauksessa?
vilja- asiamies Max Schulman, MTK
11:15 LOUNAS (omakustanteinen)
12:15 Luomun ja GMO:n rinnakkaiselo,
luomuasiantuntija, MMM Anu Tuomola
13:15 KAHVITAUKO
13:30 GMO-vapaa Suomi ja muita mietteitä,
FT Liisa Kuusipalo
14:30 Onko meillä varaa olla hyödyntämättä uutta
tekniikkaa?
tutkija Jussi Tuomisto, MTT
15:15 Loppukeskustelu, tilaisuuden päättäminen

Ohjelmamuutokset mahdollisia
12.1.2010 Verkkoviestinnän kurssi

30.11.2009
Navigokurssi pidetään 12.1.2010 Tampereella. Pirkanmaan Ammattikorkeakoululla os. Kuntokatu 4. Verkkoviestinnän peruskurssilla tutustutaan MTK:n verkkopalveluiden rakenteeseen ja sisältöihin ja opitaan Navigo-julkaisujärjestelmän perusasiat. Lisäksi opitaan, miten tuottajayhdistyksen omia sivuja voi käyttää viestinnässä.
Kurssille ovat tervetulleita kaikki MTK-tuottajayhdistysten jäsenet, jotka haluavat oppia perustamaan ja ylläpitämään yhdistyksen nettisivuja.
Kurssin tavoitteena on, että yhdistyksen omille sivuille tehdään perussisältö ja päivän päätteeksi yhdistyksen sivut julkaistaan. Kouluttajana on Tarja Sandvik MTK:n viestinnästä.
Ilmoittautumiset liiton toimistolle 8.1.2010 mennessä.
kaija.sämpi( at )mtk.fi tai 020 413 3462
tai puh. 020 413 3462, gsm 0400 923 440
Asioi sähköisesti Mela:ssa milloin vain

26.3.2009
Mela-turvan edistämisen yhtenä painopistealueena on tänä vuonna sähköisten palveluiden käytön edistäminen.
Internetin välityksellä on mahdollista hoitaa monia Mela -turvaan liittyviä asioita, kuten esim. työtulon muutoksia.
Sähköisistä palvelumahdollisuuksista tarkemmin pääset tutustumaan alla olevasta pdf-esitteestä.
Asiointi-palvelussa on demo-versio, jolla voit turvallisesti kokeilla sähköistä asiointia.
Omien tietojen käsittelyyn tarvitset verkko-pankkitunnukset.
Esimerkkejä sähköisistä palveluista
- työtulon ja pinta-alatietojen muuttaminen
- Mela-sairauspäivärahahakemus (1.4. alkaen)
- todistusten tulostaminen
- kokeilulaskurit: työtulon muuttamisen vaikutus eläkkeisiin,päivärahoihin ja vakuutusmaksuihin
- vuosiloman ja sijaisavun hakeminen
- hakemusten käsittelytilanteen seuraaminen
- oman asiamiehen yhteystiedot
Lisäksi paljon muita hyödyllisiä palveluja, käy tutustumassa!
Nuorten kesätyötalkoot Vesilahdessa
21.4.2010
Vesilahdessa on suunnitteilla järjestää toukokuun alkupuolella 14-17 -vuotiaille nuorille 4H-Ajokortti työelämään -koulutus.
Koulutus on jo aiemmin toteutettu Lempäälässä. Järjestäjinä ovat Pirkkalan-Lempäälän ja Vesilahden-Tottijärven 4H-yhdistys yhdessä Vesilahden kunnan, yrittäjien ja tuottajien kanssa. Nyt olisi tärkeätä saada tietoa Vesilahden tuottajille mahdollisuudesta palkata em. koulutuksen käynyt nuori vähintään kahdeksi viikoksi kesätyöhön kotitalouteen tai yritykseen.
Kotitaloudessa tehtävä työ olisi kotitalousvähennykseen oikeuttavaa. Palkkaukseen liittyvät työnantajavelvoitteet voi sopia Pirkkalan-Lempäälän 4H-yhdistyksen hoidettavaksi tai ne voi hoitaa itse (tästä tietoa netissä Palkka.fi -palvelussa).
Kampanjan puitteissa on mahdollisuus toimia Elinkeinoelämän Keskusliiton "Tutustu työelämään ja tienaa" -mallin (TTT) mukaan, jossa nuorelle maksettava harjoittelijapalkka on ammattialasta riippuen 280-310 € /2 viikkoa. Lain mukaan koululaisen palkka on vähintään 70% kyseisen tehtävän työehtosopimuksen mukaisesta alimmasta palkasta.
Työnantaja voi itse valita palkanmaksumallinsa.Työnantajilla ja nuorilla työnhakijoilla tulee olemaan kesätyötalkoiden oma, aktiivinen työnhakukanava paikallisen 4H:n kotisivuilla. Nuoret hakevat työpaikkoja normaalein hakumenettelyin.
Lisätietoja vireillä olevasta Vesilahden kampanjasta ja Lempäälässä jo toimivasta kampanjasta saa 4H:n kouluttaja Tanja Meroselta, puh. 050-341 5918, sähköpostitse tanja.meronen@gmail.com. Tietoa on myös osoitteessa www.4h.fi/pirkkala-lempaala. Tarjolle tulevista kesätyöpaikoista voi ilmoittaa suoraan Tanja Meroselle 050-341 5918 tai Lauri Tannille, puh. 040-554 8204.
Jokaisen on syytä tunnistaa oman tilansa öljyvahinkoriski
27.6.2010
Polttonesteiden maatilavarastointiin tulee kiinnittää huomiota. Jokaisen on syytä tunnistaa oman tilansa öljyvahinkoriski ja tehdä voitavansa vahingon estämiseksi. Tätä tarkoitusta vasten on Tampereeen aluepelastuslaitos yhdessä muiden viranomaisten kanssa tehnyt oppaan aiheesta. MTK-Pirkanmaa oli mukana konsultoimassa opasta tehtäessä.
Oppaan löydät jonkin aikaa sivun alalaidasta ja myöhemmin linkistä Aluepelastuslaitoksen sivuille.
Aiheeseen liittyy myös se, että MTK-Pirkanmaa järjestää yhdessä virtolaisen Finncont Oy:n kanssa markkinatutkimuksen muotoillusta polttonestesäiliöstä, jossa valuma/suoja-allas on valettu porsaan muotoiseksi. Kysely toteutetaan sähköpostilla. Mikäli vastauksia saadaan riittävästi - arvotaan kaikkien vastanneiden MTK:n jäsenten kesken uusi säiliö arvoltaan 3500€ ja kooltaan 3000l.
Polttoaineiden varastointikyselyn arvontavoitto Lempäälään

29.9.2010
MTK-Pirkanmaa järjesti yhdessä muutaman muun tuottajaliiton kanssa muotoituun polttoainesäiliöön ja polttonesteiden maatilavarastointiin liittyvän kyselyn.
Kyselyyn saatiin vastauksia lähes 600 kappaletta. Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin kyselyn kohteenakin ollut ensimmäinen tuotantolinjalta tullut Nafta-Nasu. Arpaonni suosi Jaakko Mikkolaa Lempäälästä MTK-Pirkanmaan toimialueelta.

Lisää kilpailua lannoitemarkkinoille

8.10.2010
Lannoitemarkkinat ovat häiriötilassa koko Pohjois-Euroopassa. Tämä on johtanut lannoitteiden hinnannousuun ilman, että lannoitteiden tuotantokustannukset ovat nousseet.
Saattaa kestää jopa kuukausia, ennen kuin lannoitteiden kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Lannoitemarkkinatoimijoiden voikin olla vaikea tehdä tarjousta lähiviikkoina/kuukausina. Tilanteen uskotaan kuitenkin muuttuvan ennen seuraavaa kylvökautta.
Ensi vaiheessa lähestymme kenttää kyselyllä lannoitemarkkinoista. Tavoitteenamme on saada lisää uskottavia toimijoita Suomen lannoitemarkkinoille. Olemme käyneet jo alustavia keskusteluja vakavaraisten, tunnettujen ja lannoitemarkkinoilla toimivien yritysten kanssa mahdollisesta yhteistyöstä.
Haluamme sinun mielipiteesi lannoitekaupasta - vastaamalla kyselyyn annat meille välineitä vaikuttaa lannoitemarkkinoihin.
Kyselyyn pääset tästä
Kasvukauden päättäjäiset - jyviä vai akanoita

4.10.2010
Kasvukauden päättäjäiset - jyviä vai akanoita Ikaalisten kylpylässä la 30.10.2010 alkaen kello 18:00. Mukana kevään vaalien ehdokkaiden puntarointi, ohjelmaa, seurustelua, iltapala, arpajaiset, tanssia - tanssiyhtye Foxit tahdittaa. Pääsylippu 20 € sisältää iltapalan.
Tuottajayhdistykset Hämeenkyrö, Ikaalinen, Mouhijärvi-Suodennniemi, Viljakkala sekä MTK-Pirkanmaa järjestävät Kasvukauden päättäjäiset Ikaalisten kylpylässä 30.10.2010 kello 19:00, ovet avautuvat kello 18:00. Mukana pirkaanmaalaisia ensi kevään eduskuntavaalien ehdokkaita. Ilmoittautuminen ja illalliskorttivaraukset liiton toimistoon seuraavasta linkistä:
Ilmoittautua voi myös liiton toimistolle Kaija Sämpille puh. 020 423 3462 tai gsm. 0400 923 440. Sitovat ilmoittautumiset 27.10.2010 mennessä.
Ehdokkaat vastaavat paneelikeskustelussa jäsentemme kysymyksiin ja samalla kuulemme ehdokkaiden vaalilupauksia. Paneelissa ovat mukana:
Eveliina Asikainen Vihreät
Arto Pirttilahti Keskusta
Matti Äijö Keskusta
Arto Satonen Kokoomus
Marko Taipale Kokoomus
Lea Mäkipää Perussuomalaiset
SDP:n edustaja avoin
Paneelissa puheenjohtajana ja tilaisuuden juontajana toiminnanjohtaja Visa Merikoski.
Vihreän kasvun -päivä
21.9.2010
Halutaanko Vihreää kasvua maalta –päivässä patistelemme hallitusta ja oppositiota !
Tule Töölön kisahalliin Helsinkiin 25.10.2010.
Uskomme, että paikalle tulee yli 1 000 MTK:n jäsentä - MTK-yhdistysten, metsänhoitoyhdistysten, tuottajaliittojen ja MO–liittojen sekä keskusliiton luottamus- ja toimihenkilöitä, aktiivisia jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Kaikki kansanedustajat avustajineen yli puoluerajojen ja median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita. Lauri Tähkä esiintyy!
MTK-Pirkamaa järjestää bussikuljetukset Helsinkiin, kysy lisätietoja yhdistyksestäsi tai liitosta!
Töölön kisahallissa, Paavo Nurmen Kuja 1C (sisäänkäynti molemmin puolin kisahallia)
Puurotarjoilu kello 10-12
Ohjelma
11.00 Muusikko Lauri Tähkä esiintyy
12.00 Avaus, valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen. Puttonen ja metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola johtavat puhetta
12.10 Vihreää kasvua maalta saadaan, mutta eväsrepun pohja pilkottaa jo, puheenjohtaja Juha Marttilan arvio menneestä ja tulevasta politiikasta
12:20 Yleisön viestit puolueiden johdolle, osa 1.
- Maaseutunuoret aloittavat- Puolueiden vastaukset
13.00 Vihreää kasvua maalta – minkälaisella politiikalla?
Hallituspuolueiden maaseututavoitteet 10 min/puolue
- Pääministeri Kiviniemi, ministerit Katainen ja Sinnemäki sekä
RKP:n vpj. Christel Raunio
13.45 Opposition vaihtoehto Vihreää kasvua maalta -politiikalle?
- SDP:n pj. Jutta Urpilainen (tai vpj., vahvistamatta,10 min)14.00 Yleisön viestit puolueiden johdolle, osa 2.
- Puolueiden vastaukset jatkuuklo 15.00 Puheenjohtaja Juha Marttilan yhteenveto ja johtopäätökset
Tervetuloa!
Valtuuskunnan
puheenjohtaja Aarno Puttonen
järjestöjohtaja Matti Voutilainen
Tieto-Massi -hankkeen koulutus

8.10.2010
TIETO-MASSIn tavoitteena on maatalous- ja metsäalan yrittäjien työhyvinvoinnin ja inhimillisen pääoman lisääminen ja kehittäminen koulutuksen avulla.
Hankkeen tarkoituksena on järjestää koulutusta, joka tuottaa uutta osaamista ja uusia käytäntöjä maatalous- ja metsäalan yritysten henkilöjohtamiseen sekä yrityskohtaisten hyvinvointisuunnitelmien laadintaan.
Koulutusta syksyllä 2010
2.10.2010 Hämeenkyrö
Maatalousenglanti, jatkokurssi
9.10.2010 Orivesi
Maatalousenglanti, peruskurssi
9.10.2010 alkaen klo 10-15
14.10.2010 Tampere
Maatilan tuotantorakennuksien valvonta ja turvallisuus klo 9.30-15.30
23.10.2010 Jyväskylä
Opintokäynti Koneagria-maatalouskonenäyttelyyn
26.10.2010 klo 17 -20 Tampere
Maatilatalous: kirjanpito, Maatalousneuvos-ohjelma
3.11.2010 Tampere
Hygieniapassi, 3.11.2010 alkaen klo 10-15
16.11.2010 Tampere
Maatilatalous: taulukkolaskenta, Excell-ohjelma
16.11.2010 alkaen klo 17-20
18.11.2010 Tampere Maatilayrittäjä ja työhyvinvoinnin johtamiskeinot klo 10-15.30
MTK-Pirkanmaan syyskokous

25.11.2010
MTK-Pirkanmaan sääntömääräinen syyskokous pidettiin keskiviikkona 8.12.2010 klo 10:00 UKK-instituutissa Tampereella.
Liiton puheenjohtajana jatkaa Heidi Tanhua Virroilta ja varapuheenjohtajana jatkaa Mika Nieminen Ylöjärven Kurusta.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 11 §:n syyskokoukselle määräämät asiat.
MTK-Pirkanmaan johtokuntaan valittiin uutena jäsenenä Mika Hirvijoki Ikaalisista ja edelleen johtokunnassa jatkavat erovuorossa olleet Antti Rahkonen Juupajoelta ja Jukka Kittilä Pälkäneeltä sekä Mikko Kärki Lempäälästä.
Kokouksessa jaettiin MTK:n ansiomerkit ansioituneille luottamushenkilöille.
MTK:N KULTAISET ANSIOMERKIT
Maanviljelijä Markku Anttila Viiala
Maanviljelijä Eero Norokorpi Hämeenkyrö
Maanviljelijä Arto Ojakoski Ikaalinen
Maanviljelijä Esko Pohjala Orivesi
MTK:N ANSIOMERKIT
Maatalouslomittaja Anne Ahola Eräjärvi
Maanviljelijä Jarkko Heikkilä Kuhmalahti
Maanviljelijä Jukka Hirtolahti Eräjärvi
Maanviljelijä Mikko Kivilahti Vilppula
Emäntä Leena Kortesuo Juupajoki
Emäntä Leena Laurila Kangasala
Maanviljelijä Jukka Makkonen Pohjaslahti
Emäntä Anja Mattila Nokia
Maanviljelijä Antti Mattila Orivesi
Maakuntakorkeakoulupäällikkö
Markku Mattila Tampere
(= Mo liitto Länsi-Suomen jäsen)
Maaseutuyrittäjä Jukka Niittyoja Viljakkala
Maanviljelijä Heikki Pietilä Lempäälä
Maanviljelijä Pertti Pirilä Pirkkala
Kasvinviljelyagronomi Ritva Tolppa Tottijärvi
Emäntä Irma Tuohitaival Ikaalinen
Merkin ovat saaneet myös lomituspalvelupäällikkö Raili Puro ja maanviljelijä
Juha Rauva Sastamalasta (Ovat MTK-Mouhijärven-Suodenniemen jäseniä). Heidän merkkinsä jaettiin yhdistyksen 90-vuotisjuhlassaLaske Ystäväsi 2011
25.1.2011
Koko perheen laskettelutapahtuma
11.2.2011 Sastamalan Ellivuoressa!
Tule mukaan MTK:n ja Metsänomistajien liiton jäsenten sekä heidän ystäviensä yhteiseen laskettelutapahtumaan!
Tapahtuma alkaa klo 12:00 ja hissit sulkeutuvat klo 21:00.
Ellivuoren kaikki rinteet ovat käytössämme ja hiihtohissit ovat jäsenille ilmaiset. Makkara –ja mehutarjoilu kello 15:00 – 20:00.
Tapahtuman aikana välinevuokraus
tarjoushinnalla 10 €/hlö.
Vuokravälinevaraukset etukäteen suoraan Ellivuoreen puh. 010 839 5414
Varatut välineet noudettava viimeistään kello 18:00
Välineet ovat kovin kysyttyjä, varaa ajoissa suoraan vuokraamosta!
Ruokaa, kahvia ja virvokkeita on mahdollisuus ostaa laskettelukeskuksen ravintolasta.
Tervetuloa mukaan - juuri Sinä, sekä Ystäväsi!
Säävaraus, ilmoitamme muutoksesta kotisivuillamme.
MTK-Pirkanmaa, MTK-Satakunta, MTK-Varsinais-Suomi,
ja Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi.

MTK-Pirkanmaan Kasvukausi-hanke järjestää Kahvitarjoilu klo 12:30
Viljamarkkinoiden ajankohtaiskatsaus Viljan ostajan puheenvuoro Infotilaisuuteen ilmoittautuminen oman liiton toimistoon Tervetuloa! |
![]()
Vilja-info -tilaisuus Ellivuoressa

26.1.2011
MTK-Pirkanmaan Kasvukausi-hanke järjestää
Vilja-info –tilaisuuden perjantaina 11.2. klo 13:00- 15.00 Hotelli Ellivuoressa.
Viljamarkkinoiden ajankohtaiskatsaus
- vilja-asiamies Max Schulman, MTK
Viljan ostajan puheenvuoro
- aluepäällikkö Minna Oravuo Raisio Oyj
Infotilaisuuteen ilmoittautuminen ti 8.2. mennessä: MTK-Pirkanmaa 020 413 3462 tai kaija.sampi( at )mtk.fi

Linkit ja lisätiedot

