Toimintopainikkeet

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Maatalous tarvitsee budjettinsa

auringonnousu talvella.jpg

4.12.2009

Maatalous tarvitsee budjettinsa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos julkisti kannanottonsa EU:n budjettiin. MTK:lla on budjetista eri näkemys. Etla edustaa budjettikannassaan menneisyyttä, kaikuja viime vuosituhannelta.



EU:n maatalousbudjetti on nykyisin noin 0,4 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. Osuus laskee noin 0,3 prosenttiin vuoteen 2013 mennessä. Se on varsin vähän ja edullinen vakuutus siitä, että Euroopan kansalaisilla on ruokaturva. Viime vuosien jyrkät markkinavaihtelut osoittavat, että Euroopan on pidettävä huolta omasta ruokatuotannostaan.

Jos elintarviketuotanto keskittyy vain muutamalle alueelle maailmassa, epävakaat sää- tai poliittiset olosuhteet ovat suuri riski elintarvikkeiden huoltovarmuudelle. Maataloustuotannon pitää kaksinkertaistua vuoteen 2050 mennessä, koska maailman väestö kasvaa 9 miljardiin ja ruokatottumukset muuttuvat. EU:n on myös oltava solidaarinen maailman köyhää väestöä kohtaan. Ellei EU tuottaisi ruokaa kansalaisilleen, se otettaisiin maailman köyhien suusta.

Suomen maatalous ja siihen suoraan yhteydessä oleva elintarvikeketju työllistää 300 000 suomalaista. Kuten Suomessa, myös muissa Euroopan unionin maissa maatalous ja elintarvikeketju ovat yksi tärkeimmistä työllistäjistä. Joka kuudes eurooppalainen työssä käyvä on riippuvainen maataloudesta.

Maatalouden osuus EU:n budjetista on koko ajan pienentynyt ja samaan aikaan elintarvikkeiden reaalihinnat ovat laskeneet Euroopassa. Tämä ei ole huono saavutus. Määrärahojen leikkaus maatalouden ja maaseudun kehittämisen budjetista johtaisi siihen, että Suomen nettojäsenmaksu EU:lle kasvaisi merkittävästi.

Elintarvikkeiden lisäksi maa- ja metsätalous ovat tärkeitä aloja uusiutuvan energian tuotannossa. Nämä vihreät elinkeinot ovat keskipisteessä, kun puhutaan EU:lle tärkeistä energia- ja ilmastotavoitteista. Maatalous on tulevaisuuden toimiala ja ainoa toimiala, jolla EU:ssa on yhteinen politiikka. Jos jäsenmaiden kaikki menot olisivat EU:n budjetissa, ruokahuollon turvaamisen osuus olisi varsin pieni. 

Maatalouspolitiikkaan on tehty muutoksia Suomen EU-jäsenyyden aikana melkein koko ajan. Maatalouspolitiikka muuttuu varmasti myös jatkossa. Maatalous on kuitenkin strateginen ala Euroopassa. Keskustelua ei voida käydä pelkästään ajatuksin, miten EU:n maatalousbudjettia leikataan.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167
Brysselin toimiston johtaja Tapio Kytölä, +32 476 502 704

 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste