Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Suomalainen ruoka onkin halpaa
16.9.2011
Ruoan hinta on Suomessa Euroopan halvimpia suhteessa yleiseen hintatasoon
Suhteessa maan yleiseen kuluttajahintatasoon on ruoan hinta Suomessa Euroopan alhaisimpia. Kotitalouksien elintarvikemenojen osuus kaikista menoista on Suomessa noin 13 %. Elintarvikkeisiin käytetyn rahan osuus kokonaiskulutuksesta on Suomessa eurooppalaista keskitasoa.
Ruoan hinnannousu on yleiseurooppalainen ilmiö. Suomessa ruoan kuluttajahintojen nousu on kuitenkin ollut vähäisempää kuin Euroopassa keskimäärin, ja elintarvikkeisiin käytetyn rahan määrä on Suomessa säilynyt varsin samalla tasolla koko 2000-luvun. Tämä selviää Päivittäistavarakauppa ry:n tilaamasta ja Ernst & Young Oy:n toteuttamasta virallisiin tilastoihin perustuvasta selvityksestä.
Suomessa elintarvikkeiden hinta ilman arvonlisäveroa on alle EU:n keskiarvon.
Ruoan suhteellinen hinta on Suomessa alhainen huolimatta siitä, että elintarvikkeiden ALV on Suomessa (13 %) merkittävästi eurooppalaista keskiarvoa (8 %) korkeammalla tasolla. Ilman arvonlisäveroa Suomen elintarvikkeiden hintataso olisi hieman keskimääräistä eurooppalaista hintatasoa alhaisempi.
Päivittäistavarakaupan tiedotteessa todistellaan lisäksi, että kaupan osuus ei elintarvikkeiden hinnasta ole kohtuuttoman suuri. MTK:n taholta on tuotu useissa eri yhteyksissä esiin kaupan osuuden nopea nousu.
Linkit ja lisätiedot
