Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Agrologikoulutusta ei saa lopettaa Joensuusta
16.11.2011
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on esittänyt oman näkemyksensä ammattikorkeakoulujen kehittämiseksi. Suunnitelman mukaan myös korkeakoulujen tulee hyödyntää elinkeinorakennetta, kuten ympäristö- ja energiateknologian, uusien materiaalien ja luonnonvara-alojen kehittämistä ja kestävän kasvun edistämistä. OKM esittääkin maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmaan (agrologi (AMK)) valtakunnallisesti lisää koulutuspaikkoja. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun (PKAMK) maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman aloituspaikkoja onkin mahdollisuus lisätä lakkauttamisen sijaan.
Maataloudella on elinkeinona merkittävä rooli Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalassa on 2500 maatilayritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 241 miljoonaa euroa vuonna 2010. Liikevaihdosta suurin osa tulee maakunnan ulkopuolelta ja siten sillä on erittäin suuri aluetaloudellinen merkitys. Maatilat työllistävät n. 4500 henkilötyövuotta sekä elintarvikeketjun muissa osissa 1000 henkilötyövuotta. Lisäksi maatilat työllistävät merkittävän määrän henkilöitä maataloutta palvelevissa ammateissa mm. neuvonnassa, hallinnossa, kaupassa ja teollisuudessa.
Niin yrittäjien kuin muiden alla työskentelevien osaaminen edellyttää vähintään agrologikoulutusta. Alan työllisyysnäkymät ovat hyvät ja agrologit ovat sijoittuneet työmarkkinoille koulutustaan vastaaviin tehtäviin varsin hyvin. Työllistyminen on ollut n. 80–90 %. EU:n maatalouspolitiikan uudistumisen myötä neuvonnan ja hallinnon tarve lisääntyy ja alalle tarvitaan lisää koulutettua työvoimaa. Agrologikoulutuksen säilyttäminen maakunnassa tukee maaseutuelinkeinojen kehittämistä ja mahdollisuuden lisätä koulutuspaikkoja.
PKAMK on toteuttanut koulutuspolitiikkaa esimerkillisesti ja hyvin tuloksin. PKAMK on tehnyt erittäin mittavan investoinnin perustaessaan ja rakennuttaessaan Biotalouden keskuksen, joka yhdistää maaseutu-, metsä- ja ympäristöopetuksen saman katon alle. Ratkaisu on ainutlaatuinen Suomessa ja kansainvälisesti tunnettu. Yhden koulutushaaran poisottaminen romuttaa tämän loistavan kokonaisuuden.
Edellä esitettyyn viitaten on aivan perusteltua säilyttää agrologi AMK koulutus Joensuussa osana biotalouden koulutusta. Alalla on tulevaisuutta ja työllistää opiskelijansa. Samalla varmistamme laadukkaan pohjoiskarjalaisen elintarvikeraaka-aineen saannin maakunnan elintarviketeollisuudelle mm. Valion Joensuun tehtaalle sekä HKScanin Outokummun teurastamolle ja sitä kautta kuluttajille.
Vilho Pasanen
Toiminnanjohtaja
MTK – Pohjois-Karjala
Eero Parviainen
Johtaja
ProAgria Pohjois-Karjala
Katja Turtiainen
Puheenjohtaja
Pohjois-Karjalan agrologit
Kari Piironen
Maidontuottaja
ItäMaidon hallituksen puheenjohtaja
Linkit ja lisätiedot
