Toimintopainikkeet

MTK-tiedote

12.12.2011

MTK:n maitoasiamies Kilpeläinen varoittaa ”talonpojan tappolinjasta”:

- Maitotilojen määrä laski jo alle 10 000



Luopuminen maidontuotannosta on kiihtynyt tänä vuonna. Hallitukselta odotetaankin ripeästi toimia, joilla maataloustuottajien uskoa oikeudenmukaiseen kohteluun vahvistetaan eikä heikennetä, sanoi MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen MTK-Pohjois-Karjalan tuottajaliiton syyskokouksessa 12.12.2011 Joensuussa.

Kilpeläinen kertoi suomalaisten maitotilojen määrän olleen marraskuussa ennakkotietojen mukaan 9997 kpl. Maidontuotannon liikevaihto tukineen on tiloilla noin 1,5 miljardia euroa vuodessa ja kerrannaisvaikutuksineen työllistävyys on noin 50 000 henkeä. Maitotiloista noin 70 prosentilla on alle 30 lehmää.

- Maidontuotanto on monessa maakunnassa ylivoimaisesti merkittävin maatalouden tuotantomuoto ja se pitää myös monta muuta maatilaa elossa ja työpaikat maakunnassa, Kilpeläinen laskee.

Kilpeläinen varoitti, että suomalaisen ”talonpojan tappolinjalle” ei pidä toimijoiden eikä hallituksen lähteä, sillä vellova talouskriisi ja maailman ruokamarkkinoiden heilahtelu korostavat kotimaisen, hajautetun huoltovarmuuden tärkeyttä.

- Elintarvikkeiden jalostus ja tuotanto kehittyvät siellä, missä on osaavaa työvoimaa tarjolla. Pohjois-Karjalaan yhdistetään vahva maa- ja metsätalous. Alueen pitää varmistaa koulutetun työvoiman saatavuus maatalousalalla, Kilpeläinen muistutti ja patisti maakunnan päättäjiä panostamaan vahvuuksiin.

EU tarjoaa kiintiöiden tilalle sopimuksia

- EU:n maitolaki on pitkästä aikaa ensimmäinen lainsäädäntö, jonka tavoitteena on parantaa tuottajan asemaa, MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen kiitteli.

Lain perusteella maitoketjussa voidaan jatkossa paremmin koordinoida tarjontaa suhteessa kysyntään. EU:n parlamentti ja komissio ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti. Jäsenvaltiot käsittelevät asiaa kolmikannan saavuttaman sovun perusteella tänään virkamiestasolla.

- Kiintiöpäätökseen komissio palaa vielä ennen vuoden 2014 heinäkuuta. Jos epäsuotuisilla alueilla ei ole riittäviä turvaverkkoja tuolloin käytössä, komissio on velvoitettu esittämään lakiesitykset näiden luomiseksi ennen kiintiöiden loppumista 31.3.2015, Kilpeläinen kertoi.

Kilpeläinen osallistui Suomen edustajana EU:n komission maitoryhmän kokoukseen viime viikolla Brysselissä.

Suomessa kiintiöillä on erityinen merkitys kansallisten tukien kannalta. MTK näkee sopimukset mahdollisuutena saada edes jonkinlaista vakautta tulevaisuudessa.

Tuottajien asema elintarvikeketjussa on puhuttanut koko EU:ssa. Suomessa tuottajat saivat ruokaketjusta vain 1,5 mrd. euroa ja valtio arvonlisäveroina yli 2,1 mrd. euroa. Valtio maksaa tukia vähemmän tiloille kuin mitä se kerää arvonlisäveroina. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ruoasta ei peritä alvia lainkaan.

Lue lisää:

Tilastot maidontuottajien lukumäärästä 2009-2011 ja ruokaan käytettävien kulutusmenojen jakautuminen elintarvikeketjussa 2000-2009 osoitteessa http://www.mtk.fi/mtk/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2011/joulukuu/fi_FI/maitotilojen_maara_laski/

Lisätietoja:
Sami Kilpeläinen, MTK:n ja maitovaltuuskunnan maitoasiamies 040 5520 646

 
Sivun alkuun
 
Tulosta Sähköposti Facebook Twitter Google+ Lisää