
Tapahtumakalenteriin on koottu kesän mittaan tulevaa toimintaa - käy vilkaisemassa!
Liiton sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Kajaanissa elokuvateatteri BioRex:in tiloissa. Kokouksessa keskusteltiin mm. eläinten hyvinvointituen ehdoista.
Liiton vuosikertomus vuoden 2011 osalta on nyt ilmestynyt. Vuoden 2011 aikana liitolla on ollut monenmoista toimintaa eri puolilla liiton toimialuetta. Yksi merkittävä tapahtuma oli huhtikuun kuluttajakampanja, josta napattu kuva on kansikuvana.
Liiton alueella järjestettiin 23:lla paikkakunnalla kuluttajatapahtuma valtakunnallisena kuluttajatyön kampanjapäivänä perjantaina 20.4. Tempauksella MTK ja SEL muistuttivat kuluttajia siitä, että ruokavalinnolla on suuri merkitys suomalaiselle elintarvikeketjulle ja meille kaikille suomalaisille. Elintarvikeketju Suomessa työllistää yli 300 000 suomalaista.
Maa-ja metsätalousministeri Jari Koskinen vieraili Limingan Taideopistolla pidetyssä viljelijätilaisuudessa ma. 12.3.2012. Paikalle oli saapunut yli 50 tuottajaa.
Ensimmäinen kokous pidettiin Pyhäjoella vanhustentalon kerhohuoneella 13.3.2012. Yhdistys tarjosi osallistujille maukkaan lihasopan.
Puheenjohtajien ja sihteereiden neuvottelukunta kokoontui Oulussa. Asialistalla oli mm. kesän liittokokousasiat ja maankäyttöön liittyvät kysymykset.
Maatalousyrittäjien jaksamisen ja hyvinvoinnin teemapäivä järjestettiin 28.2.2012 Oulaisten Honkamajalla yhdessä MELA:n ja 3M- hankkeen kanssa.
Rokualla järjestetyt Luomupäivät oli hyvin suosittu tapahtuma; paikalle saapui yli 70 luomusta kiinnostunutta kuulijaa. Päivien aikana kuultiin myös käytännön kokemuksia luomuviljelystä.
MTK Pohjois-Suomen liitto piti järjestäytymiskokouksen 9.1.2012. Liiton johtokunnan puheenjohtajana vuonna 2012 jatkaa Harri Peltola Puolangalta ja varapuheenjohtajana Jari Ahlholm Kärsämäeltä.
Järjestäytymiskokous teki myös muita valintoja.
Yhdistysten syyskokouskierros on takana. Ensimmäinen kokous pidettiin 3.11 Oulaisissa Törmänhovilla. Kokousesitelmän aiheina oli mm. valtion talousarvioesityksen sisältö ja tuleva CAP-uudistus.
MTK Pohjois-Suomen toiminnanjohtajaksi on valittu MMM Matti Perälä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 22.8.2011.
Maaseudun kehittämisen tiedotus-, koordinaatio- ja aktivointihanke on aloittanut toimintansa. Hankevetäjänä toimii Anita Mäkipelto ja maaseutukoordinaattorina Kari Tervonen.
Liittomme alueella järjestettiin useita tapahtumia valtakunnallisen kampanjan tiimoilta. Oulussa tapahtuman pitopaikka oli Kaakkurin Citymarketin piha.Uusin UutisJyvien numero on jälleen postitettu jäsenten koteihin. Lehdestä löytyy runsaasti maatalousalan juttuja ja myöskin tämän kevään Eu- tukikoulutusten ja kevätkokousten ajankohdat.
Helsingin Kisahallissa järjestettiin yhteinen tilaisuus ma. 25.10.2010 alkaen klo 10.00. Tilaisuudessa olivat mukana valtakunnan korkeimmat päättäjät.Loma Rinteelässä Sotkamossa järjestettiin 17-18.9 nuorten valiokunnalle vaikuttajavalmennusta. Vieraana tilaisuudessa oli MTK Keski-Pohjanmaan nuorten valiokunta.
Päivä maalla 10.7.2010 oli menestys!
Järjestimme Päivä maalla- tapahtuman la.10.7.2010 Oulussa, Lambergin maitotilalla.
Päivän aikana tilaan tutustui n. 1500 henkilöä ja erityisesti lapset ihastuivat maatilan pihapiiriin, josta löytyi monta elämystä.
MTK-Pohjois-Suomen kevätkokous Oulussa
MTK-Pohjois-Suomen liiton kevätkokous pidettiin ke. 28.4.2010 Oulussa, OAMK:n luonnonvara-alan yksikössä (Vallinkorva). Valtakirjojen tarkistus ja ruokailu alkoi klo 10.00, varsinainen kokous klo 11.00. Maatalouspolitiikan ajankohtaiskatsauksen piti MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen.
MP Farmarit - moottoripyöräkerho perustettiin
MTK-Pohjois-Suomen liiton alueelle on perustettu moottoripyöräkerho eli MP Farmarit. Kerhon jäseniksi voivat liittyä kaikki tuottajaliiton alueen viljelijät. Ensimmäinen yhteinen ajoretki tehtiin kesäkuussa, suuntana oli Suomussalmi. Varsinainen vuosikokous pidettiin ma. 5.7.2010 Rokuanhovissa.
MTK-Pohjois-Suomen jäsenlehti UutisJyvät on jälleen jaettu jäsentiloille. Uusimmasta numerosta löytyy mm. yhdistysten luottamushenkilöiden yhteystiedot sekä paljon tärkeää asiaa maataloudesta.
MTK-Pohjois-Suomi on avannut Facebookissa omat fanisivut. Käy liittymässä faniksi ja kerro samalla omat mielipiteesi järjestöstämme ja suomalaisen alkutuotannon tilanteesta.

Liiton toimintakertomus vuodelta 2009 on ilmestynyt. Se on historiallinen, sillä se on viimeinen MTK Pohjois-Pohjanmaan liiton toimintakertomus.

MTK Pohjois-Suomen tuottajaliitto järjesti kevään puheenjohtaja- ja sihteeripäivät Oulun Edenissä. Ajankohtana oli 16- 17. helmikuuta.
Maaliskuun alussa järjestettiin koulutusta yhdistysten Eu-avustajille. Tilaisuuksia pidettiin liiton alueella kolme; Haapavedellä, Muhoksella ja Paltamossa.
Oulunsalo- talolla pidetyssä LihaFoorumissa asiantuntijat kertoivat liha-alan tulevaisuudesta. Tilaisuudessa oli läsnä myös maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
MTK-Kainuu ja MTK-Pohjois-Pohjanmaa yhdistyivät 2010 alusta MTK-Pohjois-Suomeksi. Nyt perustettuun aluejärjestöön kuuluu 43 tuottajayhdistystä, noin 14 000 jäsentä ja maatalous-, maaseutu- ja metsätilayrityksiä noin 5 500. Toimialue kattaa pääosin Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat, liiton toimistot jatkavat Oulussa ja Kajaanissa.MTK-Pohjois-Pohjanmaan tuottajayhdistysten syyskokouksissa nousi vahvasti esiin viljelijöiden huoli tulevaisuudesta ja tuotannon kannattavuudesta.
Tuottajayhdistysten ympäristöasiamiesten ajankohtaispäivät järjestettiin 10.-11.11.2009 Rokualla. Ympäristöasiamiehille luennoivat mm. ympäristöjohtaja Johanna Ikävalko ja johtaja Markku Tornberg MTK:sta.