Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kevätkokouksessa huolena tuotannon kannattavuus
12.5.2010
MTK Pohjois-Suomen ensimmäinen kevätkokous pidettiin 28.4.2010 Oulussa Vallinkorvassa. Kokouksessa oli läsnä 120 henkilöä. Kokouksessa osallistujat toivat vahvasti esiin huolensa tuotannon kannattavuudesta ja viljelijöiden jaksamisesta.
Liiton johtokunnan puheenjohtaja Harri Peltola totesi avauspuheenvuorossaan uuden liiton toiminnan lähteneen nyt vahvasti liikkeelle. Uusi liitto on entistä merkittävämpi alueellinen, mutta myös valtakunnallinen vaikuttaja. Uuteen toimintaan liittyy aina paljon mahdollisuuksia ja odotuksia, muistutti Peltola.
Liitto on aloittanut yhdessä yhdistysten kanssa kampanjoinnin lähiruoan huomioimisesta julkisissa elintarvikehankinnoissa. Tuottajien on kuntatasolla valvottava, että päättäjät kantavat vastuunsa tälläkin saralla, totesi Peltola.
Yleiskeskustelun aikana esille nousivat eri puolilla aluetta ilmitulleet ongelmat mm. lomituksessa. Osa viime vuosina raivatuista pelloista on yhä tukien ulkopuolella ja useista lupauksista huolimatta nk. jonotuslistaa ei ole saatu purettua. Tuotantopanoksista osa on kohonnut mutta tuottajahinnat eivät ole vastaavasti nousseet. Tilanne alkaa olla maatiloilla jo kestämätön ja vaikeuttaa arjen toimintaa. Muutamissa puheenvuoroissa mietittiinkin jopa tuotteiden luovutuslakon mahdollisuutta tai mielenosoitusten järjestämistä.
Kokouksen julkilausuman voit lukea alla olevasta linkistä:
Linkit ja lisätiedot
