Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Toimintakilpailun palkintomatkalla Keski-Suomessa
10.10.2010
Liitto järjesti jälleen palkintomatkan yhdistysten välisessä toimintakilpailussa hyvin menestyneille. Mukana Jyväskylän maisemissa kauniissa syyssäässä oli kaikkineen 29 aktiivista luottamushenkilöä.
Retki suuntautui Keski- Suomeen, josta yöpyminen oli varattu kylpylähotelli Peurungasta. Majoittumisen jälkeen ensimmäisenä matkapäivänä ohjelmassa oli lähinnä liikuntaa ja rentoa yhdessä oloa. Ryhmälle oli varattu ohjattu liikuntatuokio uuden muotilajin eli frisbeegolfin parissa. Lajin ideana on kiertää merkitty rata heittämällä frisbeekiekkoa maalikoreihin. Tunnin aikana laji tuli jo hieman tutuksi ja yhteisen kokemuksen mukaisesti se osoittautui sangen haastavaksi. Ensimmäisen illan kruunasi yhteinen päivällinen ravintola Peurankellon illalliskabinetissa.
Toinen päivä oli varattu oman jaksamisen tukemisen lisäksi myös retkeilyä varten. Aamulla ryhmälle piti psykologi Maarit Tirkkonen hyvinvointiluennon, jossa käsiteltiin mm. stressiä ja sen oireiden tunnistamista. Lounaan jälkeen lähdettiin kohti Jyväskylää, jossa vierailtiin mm. Viherlandiassa sekä Pandan tehtaanmyymälässä.
Ruokailun jälkeen ryhmälle oli varattu liput jääkiekko-otteluun, jossa vastakkain olivat JYP ja Rauman Lukko. Kotiyleisön edessä JYP rökitti Lukon maalein 6-1. Jääkiekko-ottelun jälkeen Peurungassa oli mahdollisuus istua iltaa ja tanssia Einin ja Boogie-yhtyeen tahdissa.
Perjantaina vierailtiin kotiin palatessa Keki-Suomen Ilmailumuseossa, jonne oli varattu tunnin kestävä museon esittely. Museossa on kattava valikoima erilaisia Suomen ilmailun historiaan liittyviä lentokoneita, joihin osaan pääsee tutustumaan ohjaamoon saakka.
Linkit ja lisätiedot
