Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Viljamarkkinan ajankohtaispäivä Ruukissa
11.2.2010
MTK järjesti viljamarkkinan ajankohtaispäivän ti. 2.3.2010 klo 10.00- 14.00. Tilaisuus pidettiin Ruukin Maaseutuopiston vanhassa päärakennuksessa. Päivän antia oli saapunut kuuntelemaan lähes 50 henkilöä.
Ajankohtaispäivässä keskusteltiin laajasti viljamarkkinatilanteesta, joka todettiin haasteelliseksi. MTK:n vilja-asiamies Max Schulman valotti luennossaan asian taustoja sekä pohdiskeli myös viljamarkkinoiden tulevaisuuden näkymiä. Yksi syy tämän hetken huonoon markkinatilanteeseen on viimeisten kolmen vuoden aikana saatu hyvä sato, jolle nyt ei löydy markkinoita Suomesta eikä myöskään muualta maailmasta. Ensi kesän sadon osalta viljelijöiden on nyt syytä miettiä tarkasti, kuinka suuren osan pelloistaan laittaa viljalle. Vaihtoehtoisia kasveja voisivat olla mm. valkuais- ja öljykasvit. Kotimaisesta valkuaisesta on ollut pulaa viime aikoina ja sille onkin helpommin löydettävissä ostaja, totesi Schulman.
Paikalla olivat myös viljan ostajien edustajina Eero Kinnunen Kinnusen Myllystä sekä Pasi Lähdesmäki Raisio Oyj:stä. Heillä oli esiteltävänään erilaisia vaihtoehtoja viljakauppaan, joista mm. sopimustuotanto kiinnosti kuulijoita.
Viljantuotannon heikkoon markkinatilanteeseen etsittiin ratkaisua myös viljan uusien käyttömuotojen kautta. Näistä viimeaikoina on esillä ollut mm. etanolitehtaiden rakentaminen sekä heikkolaatuisimpien viljaerien polttaminen energiantuotannossa.
Linkit ja lisätiedot
