Toimintopainikkeet

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Satakunnan maakuntakaava edennyt Ympäristöministeriön vahvistettavaksi

23.2.2010

Satakunnan maakuntakaava on hyväksytty maakuntahallituksessa sekä maakuntavaltuustossa joulukuussa 2009. Näin ollen Satakunnan ensimmäinen maakuntakaava on edennyt Ympäristöministeriön lopullisesti vahvistettavaksi.

Toistaiseksi voimassa olevaa Satakunnan 5. seutukaavaa toteutetaan vuoden 2010 alusta alkaen maakuntakaavana. Kaavan sisältö ei muutu, mutta seutukaavaa koskevat uudet maakuntakaavojen vaatimukset. Suurin käytännön vaikutus tulee olemaan viranomaisvaikutuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että kuntien viranomaisten eivät voi enää poiketa maakuntakaavan merkinnöistä ja aluevarauksista tarkemmassa kaavoituksessa. Näin ollen myös toistaiseksi voimassaoleva Satakunnan seutukaava 5:n kaavamerkinnät ovat suoraan oikeusvaikutteisia.

Valitus maakuntakaavasta
Maakuntakaavan vahvistamisen yhteydessä kaavasta on voinut tehdä valituksen Ympäristöministeriölle. MTK-Satakunta ja Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi ja ovat jättäneet valituksen maakuntakaavasta 28.1.2010. Valituksessa esitettiin, ettei Satakunnan ensimmäinen maakuntakaava tulisi voimaan seuraavien kohtien vuoksi:

  • Melualueet Me -1 ja Me -2 aiheuttavat maanomistajille ja elinkeinoharjoittajille maankäyttö- ja rakennuslain 28.4§ kiellettyä kohtuutonta haittaa

  • S-merkittyjen suojelualueiden lisääminen eriarvoistaa maanomistajia, suojelu tulisi toteuttaa vapaaehtoisilla METSO-sopimuksilla

  • Melutasoltaan hiljaiset alueet (hil) poistettava: kohdemerkinnät ja sisältö epämääräisiä

  • Luonnon monimuotoisuusalueet (luo) poistettava: merkinnän sisältö ja oikeusvaikutukset epämääräisiä

Prosessin eteneminen
Vuonna 2010 maakuntakaavatyö etenee siten, että Ympäristöministeriö tutustuu maakuntakaavasta jätettyihin valituksiin, joita on yhteensä 30 kappaletta. Ympäristöministeriö joko vahvistaa kaavan kokonaisuudessaan tai jättää sen valitusten perusteella vahvistamatta. Prosessi tullee kestämään n. vuoden. Maakuntakaavan valmistelleen Satakuntaliiton tavoitteena on, että Satakunnan ensimmäinen maakuntakaava astuisi voimaan vuonna 2011.

Vuonna 2008 MTK-Satakunta teki lausunnon maakuntakaavan luonnoksesta ja vuonna 2009 kaavaehdotuksesta. Lausunnot koskivat pääpiirteissään samoja asioita, joista MTK-Satakunta jätti nyt myös valituksen. Vain maakuntakaavan vahvistamisen yhteydessä valituksen jättäneet tahot voivat vielä myöhemmin valittaa kaavasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Satakunnan maakuntakaava-aineistoon voi tutustua täällä.



 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste