Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
MTK-Usimaan 90 vuotisjuhla
Uudenmaan Maataloustuottajain Liitto kiittää juontajaa, esiintyjiä ja juhlayleisöä. Te teitte juhlasta ikimuistoisen.
Erityiskiitos Uudenmaan Maataloustuottajain Säätiölle, jonka taloudellisella avustuksella kustannettiin liiton 90-vuotishistoriateos sekä juhla Espoon kulttuurikeskuksessa.

Tilaisuus alkoi Dragsviikin perinnesoittokunnan soittamalla Uusmaalaisten marssilla.

Tilaisuuden juontaja Riitta Väisänen toivotti juhlayleisön tervetulleeksi tilaisuuteen.
Mäntsälän mieskuoro, jota johti Pekka Itkonen, esitti aluksi Maataloustuottajain marssin, joka esitettiin ensi kerran MTK:n 30-vuotisjuhlassa Helsingin Kansallisteatterissa 19.04.1947. Marssin on säveltänyt professori Yrjö Kilpinen.

Uudenmaan maataloustuottajain Liiton johtokunnan puheenjohtaja Matti Kalsola esitti tervehdyspuheen.
MTK:n ansiomerkkien jaon suoritti Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton johtokunnan puheenjohtaja Michael Hornborg. Merkkien jaossa avustivat Pirjo Myrinmaa Nurmijärveltä ja liiton edustajina Mari Osmala ja Martti Mäkelä.
Merkkien saajien puolesta kiitospuheen piti liiton varapuheenjohtaja Pirjo Lehmusvaara.

Dragsvikin perinnesoittokunta, johtajanaan Helge Dahl ja solistina oopperalaulaja Heikki Orama esittivät sävelmät:
"Vartiossa", säveltänyt Lassi Utsjoki.
"Sininen ja valkoinen", säveltänyt Jukka Kuoppamäki.
"Sillanpään marssilaulu", säveltänyt Aimo Mustonen.

Pääministeri Matti Vanhanen piti juhlapuheen ja

Jaakko Holsti ojensi hänelle juhlapuheen jälkeen omenakorin.
Dragsvikin perinnesoittokunta jatkoi, Helge Dahlin johdolla, solistinaan oopperalaulaja Heikki Orama sävelmillä:
"Terveiset ulapalta", säveltänyt Georg Malmstén.
"Leila"-valssi, säveltänyt Georg Malmstén.
"Kullan murunen", säveltänyt Oskar Merikanto.
"Hopeinen kuu", säveltänyt Malgoni Gualtiero.

Liiton 90-vuotisen historiikin esitteli Uudenmaan Maataloustuottajain Liiton toiminnanjohtaja Jaakko Holsti. Historian on koonnut toimittaja Matti Värri.

Lohjalainen WauDeApples esitti coyntrytanssia.
Juhlayleisöä
Juhlayleisöä
Juhlatilaisuus päättyi kaikki yhdessä seisaaltaan laulettuun Uusmaalaisten lauluun, jonka jälkeen juhlaväki siirtyi nauttimaan sadonkorjuubuffetin antimia.

Sadonkorjuubuffetti tarjoiltiin kultuuritalon alakerrassa ja lämpiössä.

Matti Värri kirjoitti omistuskirjoituksia juhlaväen saamiin 90-vuotishistoria teoksiin.



