Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Loimaan maatalousväki tapasi piispa Kari Mäkisen

Loimaan maatalousväki tapasi piispan piispantarkastuksen yhteydessä pe 11.1.2008. Mukana tapaamisessa oli piispan seurueen ja museonjohtaja Juha Kuisman lisäksi Loimaan maataloustuottajista Jouni Tuomola, Pekka Ahokas, Rauli Selinheimo, Eeva Taneli, Tuomas Levomäki ja Heikki Eskola. Loimaan maataloustoimistosta mukana oli Taru Ojanperä ja Terhi Puisto. Maatalousnaisia edusti Tarja Kiviniemi ja 4H-yhdistystä Karoliina Kirvelä.
Lounaan jälkeen Taru Ojanperä esitteli Loimaan maataloustuotannon tunnuslukuja. Heikki Eskola jatkoi kertomalla lyhyesti niin museon perustamisen kuin maataloudenkin historiaa. Nykyistä maataloustuotantoa ja sen tehokkuutta hän vertasi kertoen, että 50-luvulla yksi viljelijä tuotti ruuan kahdelle, nykyään 50 henkilölle. Tarja Kiviniemi kertoi piispalle seurakunnan ja maatalousväen yhteistoiminnasta mainiten mm. kylvöjen siunaukset ja sadonkorjuun kiitosjuhlan.
Maataloustuottajat keskustelivat kokouksessaan esiinnostettavista teemoista tapaamisessa. Tärkeimmäksi aiheeksi nousi maatalousyrittäjien henkinen jaksaminen ja sen uhat. Uhkina nousi esiin erityisesti aktivistien iskut tiloille, byrogratia, jatkuva muutos ja epävarmuus tulevasta. Jouni Tuomola kokosi ajatukset ja piti tuottajien puheenvuoron tapaamisessa:
Alustusten jälkeen käyty keskustelu oli monipuolista ja sitä käytiin pohdiskelevassa ja rakentavassa hengessä. Piispa halusi välittää viestin jokaisen vastuusta lähimmäisen jaksamisen tukemisessa: Pysähdy kysymään, mitä kuuluu, miten jaksat ja todella kuuntelemaan vastausta.
Linkit ja lisätiedot
