Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Sadonkorjuujuhlassa 16.10.2011
Messun jälkeen Paanulaan saapunut sadonkorjuujuhla-väki sai nauttia Marttojen keittämästä maukkaasta uutispuurosta sekä kanttori Henri Sarametsän musiikkiesityksestä.

Juhlapuheen piti MTK-Varsinais-Suomen puheenjohtaja Tapani Heikkilä. Hän pohti maatalouden tilaa usealta kannalta. Hän toi esille, että kotimaisen maatalouden aseman heikentyminen ja hallituksen budjettiesitysten leikkaukset vaarantaisivat samalla runsaasti työpaikkoja myös elintarvike- ja metsäsektorilla.
Puheessaan Heikkilä totesi, että ruuan tarve kasvaa koko ajan ja yhteiskunta ei selviä ilman maaseutua, mutta tuottajan asema yhteiskunnassa ei ole kohdallaan. Tuottajahintoihin olisi saatava korotusta, sillä tuotantokustannusten nousun myötä viljelijälle jää entistä vähemmän tuottoa. Ja huomiota olisi kiinnitettävä myös siihen, että tuottajan saamaa osuutta elintarvikkeen hinnasta saataisiin nostettua.
Heikkilä kertoi MTK:ssa laadittavasta markkinaohjelmasta, jossa haetaan ratkaisuja Suomen maatalouden ja sen markkinoiden parantamiseksi.
Juhlaan osallistuvia tuottajia hän puolestaan rohkaisi puhumaan omasta tuotannostaan sekä kotimaisesta ruuasta kuluttajille.

Henna-Maija Vesola lausui juhlaväelle kaksi runoa.

Sadonkorjuujuhlassa juhlittiin kolmessa sukupolvessa.

Linkit ja lisätiedot
