Havaintoja maatalouspolitiikan uudistuksesta

Unionin maatalouspolitiikan uudistamisen hahmotelmat vaihtelevat lähes päivittäin. Jos asiasta haluaa jotain kirjoittaa, niin se kannattaa tehdä suhteellisen nopeasti käydyn keskustelun tai alustuksen jälkeen. Sillä jo huomenna asiassa saattaa olla liikkeellä ihan toisenlaisia näkökulmia.

Olin kuulemassa Copa:n nautatyöryhmän kokousta, jossa asia tuli esille parissakin alustuksessa. Copan  Mr. Stanislav Jasin ja Ms. Shelby Matthewsin.  Sinällään oli huomionarvoista, että varsinaista tuotekohtaista keskustelua ei käyty. Ainoa siihen viittaavana asiana voisi pitää sitä, että EU:n suorien tukien merkitys vaihtelee. Keskimäärin tilatuki tai oikeammin pilarin 1. tuki muodostaa 47% viljelijöiden tuloista. Tuki vaihtelee huomattavasti alueittain ja tuotantosuunnittain. Naudalla tuen osuus tulonmuodostuksessa on suurempi. Pohjoisilla alueilla osuus on samoin huomattavasti suurempi. Suomessa liikutaankin sitten paljon yli 100%:n suuruusluokissa.

Maatalouspolitiikan uudistuksen suuntaviivoja voisi yksinkertaistaa seuraavasti. Valtionvarainministerit haluaisivat leikata budjettia, ympäristöpuoli haluaa suunnata maatalouden tuet julkishyödykkeiden tuottamiseen. Maatalousjärjestöt haluavat jatkuvuutta ja kannattavuutta turvaavia elementtejä.  Markkinoiden vaikea hallittavuus on tullut uutena ongelmana nimenomaan maataloudelle. Ilmoille ei sitten kukaan voi mitään, mutta ilmastonmuutos tuo oman, uuden osansa kokonaisuuteen.

Valmistelussa on noussut esille tosiasia viljelijöiden alhaisista tuloista koko EU:n alueella. Viljelijät ansaitsevat keskimäärin vain 50% muiden tulonsaajien tuloista. Alhainen tulotaso on kaikkien 12 uusimman jäsenmaan ongelma. Mutta maataloudessa nämä jäsenmaat ovat vaatimassa voimakkaasti koko EU:n alueelle samansuuruista tasatukea. Tähän taas eivät vanhat jäsenmaat ole oikein innostuneita, mikä tulee esille selvästi myös Copan (Euroopan tuottajajärjestön) kokouksissa.

Pilarin 1 tilatuella (joka on kokonaan EU:n rahoittama tuki) ja Pilarin 2 tuilla (mm ympäristötuki ja LFA, joita jäsenmaa ja EU:n yhdessä rahoittavat) näyttää olevan selkeästi suurempi periaatteellinen ero, kuin mihin me Suomessa olemme tottuneet. Monissa puheenvuoroissa korostettiin nimenomaan EU:n kokonaan rahoittaman 1 pilarin tukien merkitystä.

Uuden 2014 alkavan rahoituskauden tukijärjestelmään voisi kuulua esimerkiksi nykyisen tilatuen jatko. Tuki voisi sisältää nykyperusteisen suoran tuen. Lisäksi osana tukea maksettaisiin julkishyödykkeiden tuottamisesta palkkio,ei siis korvausta kustannuksista. Lisäksi vähitellen tukeen voisi tulla osa, jolla korjattaisiin viljelijöiden alhaista tulotasoa. Tämä osa tulisi voimaan asteittain.

Itä-Euroopan ajamaan yhtäläiseen tukimalliin (Flat Rate) alustuksissa puututtiin muutamalla tavalla. Mikäli tämä malli etenisi, olisi mahdollista, että EU:n maksaman perustuen päälle voitaisiin maksaa kansallinen lisä (Top Up, joka on eri top up kuin mitä nyt maksetaan). Tällaista EU:n ja kansallisen rahoituksen yhdistämistä ei oikein otettu vastaan riemunkiljahduksilla, mutta todellinen suhtautuminen voi olla toista.

Oman kokonaisuutensa muodostaakin sitten maaseudun kehittäminen. Mitä tehdään LFA- ja  ympäristötuelle. Esityksiä näistä on ollut monia. Perusongelmaa Copassa voisi kuvata siten, että näitä 2 pilarin tukia menee maanomistajille ja muille toimijoille, ei pelkästään maanviljelijöille. Sen sijaan 1 pilarin tuet tulevat viljelijöille. Siksi 1 pilarin tukea pidetään parempana. Jäin itsekseni miettimään, paljonko meillä viljelijöille tarkoitettuja tukia mahtaakaan siirtyä vuokrien loppuosina maanomistajille?

Kaikkiaan maaseudun kehittämisen varojen ohjaaminen on muutoksessa. Siirretäänkö osa varoista yleiseen aluekehityksen kautta tapahtuvaksi, vai siirretäänkö LFA pilarin 1 tukiin? Kysymyksiä ja vaihtoehtoja sinkoilee kuin tieteiskirjailija Erich von Dänikenin kirjassa ”Tulimmeko tähtien takaa”. Vastauksia on vielä ihan yhtä vähän kuin ko. kirjassa. Käytännön toiminnan kannalta saattaa olla vähämerkityksellistä, mistä tuki maksetaan. Mutta aina siitä kannattaa olla huolissaan.

Uutena kokonaisuutena ilmastonmuutoksen vastustaminen on nousemassa esille. Maatalouteen tämä voi vaikuttaa esimerkiksi rahoituksen kautta. Jos ilmastonmuutosta varteen perustetaan oma rahastonsa, niin se saattaa viedä resursseja ruuantuotannolta.

Valitettavaa keskustelulle oli se, että budjetin suuruudesta ei keskusteltu. Pikemminkin esille nostettiin se, minkälaisia uusia menetelmiä maatalouspolitiikkaan tarvitaan. Vaikka voisi tietysti sanoa, että ei tässä uusia menetelmiä tarvita, vaan riittävästi rahaa. Asia ei ole näin yksinkertainen, kyllä niitä uusia välineitä nyt tarvitaan.

Markkinoiden hallinta tai paremminkin hallitsemattomuus on suurin ongelma maataloudelle. Nopeat vaihtelut edellyttäisivät itse asiassa joustavaa toimintamahdollisuutta, niin tuotekohtaisesti kuin alueellisesti. Taitaa vain olla helpommin sanottu kuin tehty.  Vaikuttaakin siltä, että EU:n on vaikea tunnustaa ihan loppuun saakka sitä, että markkinoiden hallinta ei ole mahdollista. Jos tunnustaisi, olisi helppoa päätellä, että maatalouspolitiikan yksi perustehtävä on vakaiden olosuhteiden luominen ja tuottajien toimintamahdollisuuksien turvaaminen. 

Paavo Myllymäki

Ruokaturvallisuutta vai kauppapolitiikkaa?

Euroopan Unionin eläinlääkäriryhmä vierailu jokin aika sitten Brasiliassa. Tarkoituksena oli selvittää, noudattavatko brasilialaiset säännöksiä ja määräyksiä, joita EU:n alueelle tuotavalta lihalta edellytetään. Matkalla tutkittiin kaksitoista naudanlihan tuotantoon keskittynyttä tilaa. Tarkastusten tulos oli lohduton. Puolet tiloista, eli kuusi, ei täyttänyt säädettyjä vaatimuksia.

Näillä tiloilla oli selkeästi laiminlyöty eläinten merkintään ja jäljitettävyyteen liittyvät asiat. Tarkastukset teki oikeastaan vielä lohduttomammaksi se, että yksikään näistä 12 tilasta ei olisi saanut hyväksyntää. Tieto on hälyttävä, sillä juurihan brasilialainen liha on päässyt tuontikiellosta vapaaksi. Tarkastuksen tulokset eivät vielä ole johtaneet uusiin tuontikieltoihin. Brasilialaiset lobbarit ovat nimittäin vaikuttaneet EU:n parlamentin jäseniin, eivätkä MEP:it pystyneet Strasbourgissa ottamaan kielteistä kantaa brasilialaisen lihan tuonnille.

Ruokaturvallisuudessa pitäisi eurooppalaisilla olla hyvin selkeä periaate. Tuotavalta ruualta tulee edellyttää sama, ei enempää – eikä vähempää, tuotannollinen laatutaso kuin täällä tuotetulla. Tällä on suuri merkitys niin ruokaturvallisuuden kuin kilpailukykyisen tuotannon näkökulmasta. Kun eurooppalainen säädös- ja laatutaso johtavat naudanlihalla vähimmillään yli 3,50 €/kg tuotantokustannuksiin, niin brasilialainen tuotantokustannus jää 1,70 €/kg. Tuo ero ei johdu pelkästään eroista tuotanto-oloista. Merkittävä osa erosta tulee niistä lainsäädännöllistä vaatimuksista, jotka on laadittu eläinsuojelun ja kuluttajien hyväksi.

On aika kohtuutonta, että tällaiset erot tuotannon laadussa voidaan hyväksyä. Pahimmillaan tällaiset erot vaatimuksissa johtavat siihen, että kuluttajilla on tieto, että eläinsuojelun ja tuotannon määräykset ovat tiukkoja. Mutta ovat tietämättömiä siitä, että näillä ehdoilla tuotanto loppuu Suomesta ja Euroopasta. EU:n alueella nautamäärä on alentunut 25% vuodesta 1990. Tuotanto on siis siirtynyt Etelä-Amerikkaan, jossa lainsäädäntö ei aiheuta turhia huolia tuotannolle. Eikä suojaa kuluttajaa.

Mielestäni tiukat ja perustellut määräykset ja säädökset ovat tarpeellisia. Niillä voidaan vaikuttaa niin eläinten, karjankasvattajien kuin kuluttajien hyvinvointiin.  On vain pidettävä tiukasti mielessä se, että samoilla markkinoilla toimivilta on vaadittava samojen sääntöjen noudattamista. Ehdottomasti. Brasilialainen naudanliha, jota tuotettaessa on rikottu vaadittuja määräyksiä, on yksinkertaisesti laitettava tuontikieltoon.

Paavo Myllymäki

Ps. Syömällä suomalaista nautaa brasilialaisen asemesta hillitset ilmastonmuutosta ja suojelet sademetsiä.  

Sac poubelle

Monista eurooppalaisista suurkaupungeista tulee aika-ajoin uutisia jätevuorista. Normaalisti tilanteeseen joudutaan siksi, että jätteiden kerääjät ovat menneet lakkoon. Ja nämä lakot vaikuttavat nopeammin yhteiskunnan toimintaan kuin Finnairin lentäjien työtaistelu.

Nopeaan jätteiden kertymiseen on syynä itse keräysjärjestelmä. Yksinkertaisuudessaan talojen asukkaat, pienet ravintolat ja muut pienet jätteiden tuottajat tuovat jätteet pusseihin pakattuna kadulle. Toki tässäkin on selkeä järjestys. Brysselissä kadulla, jonka varressa asun, jätteet saa tuoda kadulle kahdesti viikossa. Sunnuntaisin ja torstaisin kello 18.00 jälkeen. Osittain jätteet lajitellaan, lasitavarat laitetaan omaan muovipussiin, normaalit jätteet omaansa ja niin edelleen. Yön aikana jätteet sitten kerätään kaduilta pois.

Periaatteessa ihan helppoa. Täytyy vain muistaa oikea päivä. Päivä on helppo muistaa, siitä on ilmoitus rappukäytävässä. On tässä järjestelmässä myös vaikeutensa. Jätteet on pakattava Brysselin kaupungin vaakunalla varustettuihin jätepusseihin. Niitä myydään tietysti Brysselin kaupungin alueella. Jokaisessa kunnassa on oma jätesäkkinsä, joita myydään tietysti vain oman kunnan jätteille. Voit ostaa jätesäkkejä vaikkapa Waterloon kunnasta, mutta säkit eivät sitten kelpaakaan Brysselissä.

Järjestelmän vaakunantarkkuudella on tarkoituksena. Jätesäkit maksavat selvästi enemmän kuin normaalit jätesäkit, sellaiset joita Suomessa käytetään. Kunta perii siis jätteiden keräyksen ja käsittelyn kulut kunnallisella jätesäkkiverolla! Ja eihän siitä byrokraattisen tarkassa, mutta muuten joustavan suurpiirteisessä Belgiassa mitään tulisi, jos jätesäkin vero sujahtaisi väärään kuntaan.

Niitä Brysselin vaakunalla varustettuja jätesäkkejä saa siis Brysselin alueen kaupoista. 30, 60, 80 ja 130 litran säkkejä. Oman jätesäkin täytyttyä sunnuntaina piti sitten lähteä uusia säkkejä ostamaan. Näin helposti tämä jätehuolto pelaa. Periaatteessa. Elleivät säkit satu olemaan loppu juuri siitä liikkeestä, josta olen niitä ostamassa. Tai sen vieressä olevasta liikkeestä, jossa yllättäen myös on hylly tyhjänä jätesäkkien hintalapun kohdalla.

Eipä syytä huoleen. Tiistaina päätin suunnata rautakauppaan. Sieltä nyt varmasti saa kaikkea ruuvimeisseleistä rautakankiin. Mutta eipä minun taidoilla mitään jätesäkkejä löytynyt. Siispä kysymään myyjältä josko näitä Brysselin vaakunalla varustettuja jätesäkkejä olisi? Do you have Brussells waste bags? Ja myyjä kysyi ranskaksi waste? Mistä ihmeestä minä nyt jätesäkin osaisin ranskankielellä kertoa. Aikamme elekieltä käytettyämme myyjä tokaisee: oui, kyllä. Ja sitten mennään, ja päädytään muoviämpärien luokse. Seuraavaksi ollaan sähköosastolla, eikä asia etene.

Paikalle tulee onneksi toinen myyjä, jolle taas selittämään ” plastic waste bags with Brussells  mark, please”. Hän vastaa kohteliaasti englanniksi, minkä kokoisia säkkejä herra haluaa? Tyytyväisenä kerron ottavani 80 litran säkkejä. Ja myyjä tuo minulle valkean, sinisellä tekstillä ja Brysselin vaakunalla varustetun rullan jätesäkkejä. Viisi kappaletta, hinta 3 euroa. Olen tyytyväinen.

Käyn vielä ruokaostoksilla kaupassa, jossa sunnuntaina ei ollut jätesäkkejä. Katson edessäni olevan asiakkaan ostoskärryjä. Ja siellähän on paketti 60 litran jätesäkkejä…

Paavo Myllymäki

Ps. Asunnolla katson sanakirjaa: jätesäkki on ranskaksi Sac poubelle.

Mietteitä Saint Catherinen laiturilta

Olen perehtymässä Euroopan Unionin toimintaan ja tapahtumiin jouluun saakka. Kokonaisuudessa työskentelyni tulee kestämään viisi viikkoa. Tältä ajalta välitän tietoja ja näkemyksiä MTK:n edunvalvonnasta ja toiminnasta Brysselissä. Sekä tietysti ihan arkipäivän havainnoista ympärillä.

Ensimmäisen työviikon kokemukset Brysselistä ovat olleet odotettuja, mutta samalla uusia asioita avaavia. Kiirehän uusien asioiden omaksumisessa on tullut, mutta siinähän ei ole mitään uutta. Yllättävää on ollut se, että Copa-Cogecan kokouksissa on selkeästi pääkieleksi tullut englanti. Vaikka tulkkaukset ovat englannin lisäksi ranskaksi, italiaksi, puolaksi (!), espanjaksi ja saksaksi. EU:n laajeneminen on siten vienyt ranskankielen ylivallan EU:n maatalouskielenä. Sen sijaan paikallisessa palvelutarjonnassa esimerkiksi ravintoloissa ruokalistat ovat ranskaksi, ainakin täällä EU:n hallinnollisten korttelien läheisyydessä

Sitten syvällisemmin viikon kokousten antiin. EU:n maatalouspolitiikkaan on tulossa muutoksia seuraavan rahoituskauden alusta vuonna 2014. Tämän kirjoittaminen vaikuttaa jo hivenen vanhan kertaukselta. Mutta syytä se lienee kuitenkin toistaa. Ongelmallista asiassa on osittain se, että komissiosta julkisuuteen tullut asiakirja ei oikeastaan ole mikään asiakirja. Sitä ei oikeasti ole. Siksi sitä kutsutaankin ”non paper”, siis ei paperiksi. Ja komission suunnalta kerrotaan, että se ei edusta mitään. No, samanlainen oli tilanne ennen maatalouspolitiikan terveystarkastusta, jolloin myös julkisuuteen pääsi asiakirja, jota ei ollut, ja joka ei merkinnyt mitään. Kummasti silloin siinä esiintyneet asiat tulivat uudistukseen…

Erikoista tässä paperissa oli selkeästi se, että siinä esiteltiin maatalouden rahoituksen voimakasta vähentämistä, mutta varsinaisesti maatalouspolitiikan sisältöä ei oikein esitelty. Näyttää niitä olevan kamreerityyppejä liikkeellä täällä Brysselissäkin. Menneellä viikolla tuli julkisuuteen myös Bird Life omalla tutkimuksellaan. Tutkimuksessa oli selvitetty, vaikka tutkimusmenetelmää ei kerrottu, täydentävien ehtojen vaikutusta lintujen pesintään ja kantojen kehitykseen. Ei liene yllätys, että Bird Lifen tutkimus osoitti, että täydentävät ehdot eivät olleet edistäneet lintukantoja. Siispä maatalouspolitiikkaa on uudistettava.

Samoin eri maiden maatalousekonomistit olivat viikon puolivälissä liikkeellä omalla kannanotollaan. Siinäkin vaadittiin maatalouspolitiikan muuttamista nykyisestä hyvin voimakkaasti. Pääasiallinen viesti oli, että maataloustuki, vientituet ja tuontisuoja pois, ja viljelijöille voitaisiin maksaa enintään ympäristö- ja julkishyödykkeistä. Osin jäi mieleen ajatus siitä, että projekti oli aloitettu korkeiden hintojen siivittämänä vuonna 2007, ja tilanteen ollessa nyt täydellisen erilaisen, niin päätelmät ovat irrallaan ajasta. Mutta kun vauhtiin päästy, niin ei pidä tilanteen muuttumisen antaa vaikuttaa tuloksiin.

Copan kokouksessa käsiteltiin EU:n komission selvitystä ruuan hinnan kehityksestä eri sektoreiden osalta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on maatalouden osuus ruuan kokonaishinnasta laskenut 31 %:sta aina 24 %:iin kun samana aikana teollisuus on Euroopassa kokonaisuudessaan saanut osuutta lisää 2%:a ja kauppa 5%:a. Kaikkiaan maataloustuotteiden hinnalla ja ruuan lopullisella hinnalla ei kovinkaan suurta suoraa vaikutusta edes olisi.

Maatalouspolitiikka tulee muuttumaan, mutta on syytä muistaa nykyisenkin saavutuksia. Kohtuuhintainen, laadukas ja turvallinen ruoka on käytännössä jokaisen eurooppalaisen saatavissa jokaisena vuoden päivänä. Ympäristöasiat ovat sittenkin hyvässä kunnossa. Maatalous on mm vähentänyt hiilidioksidipäästöjään yli 20% 1990-luvun alusta. Ja veronmaksajien maatalouteen käyttämät varat ovat vähentyneet. Eli ei niinkään huono saavutus maatalouspolitiikalta. Jolla on todellakin paljon merkittävämpiä tehtäviä kuin pelkästään lintujen pesinnän turvaaminen. Jonka eteen muuten tehdään monissa jäsenmaissa, kuten Suomessa, aika paljon töitä.


Paavo Myllymäki
toiminnanjohtaja,
harjoittelija Brysselistä

Ps. Viikon merkittävin tapaus taisi minulla olla se, kun tapasin EU:n uuden presidentin, belgialaisen Herman Van Rompuy:n Anderlechtin ja KVS Roeselaren välisessä jalkapallo-ottelussa – yhdessä 20 000 muun katsojan kanssa. Van Rompuy potkaisi ottelussa avauspotkun.