Viljelijän ympäristöystävällisyys ei ole vastikkeetonta toimintaa kuten ystävyys yleensä

Mutta ystävyys onkin kaukana sellaisesta suhteesta, mikä on pakottamalla luotu. Pakottaminen on ollut ympäristötukijärjestelmillemme surullisen tavanomaista. Voi olla, että ympäristöasioiden edistämiseksi ei tarvittaisi paljon muuta kuin muutos suhtautumistavassa. On kannustavampaa kuulla, että on yleisesti tehnyt erinomaista työtä, kuin että ”katsotaas mitkä on sanktiot, kun tämä yksittäinen suojakaista nyt oli 30 cm liian kapea”.

Ympäristötuen muutoksia pohditaan jo seuraavalle tukikaudelle. Vain yksi on varmaa. Ketään ei voi pakottaa kiinnostumaan. Kannustimia tosin voi tarjota, ja joskus niitä joutuu ihan vaatimaan. Ei edes viljelijän tarvitse tyytyä hyvään mieleen palkaksi ympäristön eduksi tehdystä työstä.

Eivät viljelijät voi pelastaa, saati tuhotakaan, ympäristöä tai Itämerta keskenään. Tarvitaan yleistä vuoropuhelua ja vastuunottoa. Ei esim. riitä, että esitellään luomuviljelyn tärkeää asemaa monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Pitää myös konkretisoida luomun mahdollisuudet. Se jos mikä on kuluttajalle helppoa, edes kädet eivät likaannu ympäristönhoidossa: menee vain kauppaan ja ostaa kotimaisia luomutuotteita.

Eilen junassa edessäni istuneet miehet katsoivat maisemaa ikkunasta. Toinen kertoi saavansa 300 e vuodessa vuokratuloa omistamastaan maapalasta. Miehet vitsailivat, ettei vielä kannata luopua päivätyöstä, kun vuokratuloilla eleleminen olisi vaikeaa. Sitten miehet vakavoituivat ja olivat yhtä mieltä siitä, että nyt kun viljely on niin kannattamatonta, olisi oikeus ja kohtuus maksaa viljelijälle parisataa vuokrasta takaisin maisemanhoitomaksuna. Miehet miettivät miltä maisema näyttäisi, jos pellot jätettäisiin hoitamatta, ja toivoivat, että maatalous tulisi jatkumaan huonosta kannattavuudestaan huolimatta.

Kiitos teille kahdelle äänekkäälle miehelle Turun junassa, annoitte mietittävää koko vaunulle!

Elokuinen ylistyslaulu Etelä-Savolle ja hyvälle ruualle

MTK-Varsinais-Suomi haluaa edistää luomutuotantoa maakunnassamme. ”Hienoa, jo oli aikakin” on usein kuultu kommentti, hajanainen kenttä kaipaa yhdistäviä tekoja.

Oppia ottaakseni osallistuin heinäkuun lopussa Mikkelissä Ekoneumin järjestämään luomuseminaariin. 160 ihmistä istui tiiviisti koko kuuman päivän kuunnellen toinen toistaan kiinnostavampia asiantuntijoita ja esimerkkejä. Etelä-Savossa ollaan, paitsi mielettömän kauniissa järvimaisemissa, kehitetty luomua jo kauan ammattimaisesti ja rohkeasti, ja luomulla on hyvä maine. Aktiivisia kuluttajia kaivataan yhtäkaikki lisää.

Seminaarissa todettiin, että muissa maissa on erillisiä luomumarketteja, mutta meillä valikoima on vieläkin monesti vähintään suppea ja pahimmillaan laaduton. Luomumarkkinamme on kehittymätön jopa pohjoismaalaisittain, mutta hallinnon lanseeraama ”kestävä ruokalautanen” muuttaa asian ainakin julkisten ruokailujen osalta.

Luomutiedotustamme kuvailtiin seminaarissa alkutuottajapainoiseksi. Kuluttajalle ymmärrettävää ja hyödyllistä tietoa ei tahdo löytyä. Sitä pitää ehdottomasti lisätä ja tuoda julki positiiviset argumentit luomun puolesta, joiden nojalla kuluttaja voi tehdä omat ratkaisunsa.

Kaikki kiteytyy lopulta ruokaan: miltä se maistuu ja miltä syöminen tuntuu. Meille jää haaste välittää kuluttajalle tieto, että (samoin kuin eteläsavolainen maisema ja vieraanvaraisuus) kotimaisista luomuraaka-aineista tehty ruoka tosiaan tuottaa runsaasti iloa, nautintoa ja elämyksiä!

Kotimaiselle elintarviketuotannolle ”kovat piippuun”

Tätä kirjoitettaessa on käynnissä elintarvikealan työtaistelu, jonka päättymisestä ei ainakaan vielä ole tietoa. Takana on lähes viikon yhtäjaksoinen lakko, jonka jatko siirrettiin työministeriön päätöksellä kaksi viikkoa eteenpäin. Työnantaja- ja työntekijäpuolen välisen kiistan aiheena ovat työajat ja lauantaityö. Työkiistan sovittelu on keskeytetty eikä jatkosta ole päätetty. Kirjoituksessa ei oteta kantaa itse lakkoon tai sen oikeutukseen, vaan ainoastaan seurauksiin.

Suomalainen sika- ja siipikarjasektori on kahden viimeisen vuoden aikana kohdannut vastoinkäymisiä salmonellasta salakuvaajiin. Elintarvikealan lakko täydentää varsin ikävästi tätä vastoinkäymisten sarjaa. Lakon johdosta teurasjonossa oli pahimmillaan satatuhatta sikaa ja jokainen päivä aiheutti ylimääräisten rehuhankintojen kautta kustannuksia jo ennestään kannattavuuskriisin vaivaamille tiloille. Teuraspainon noustessa lihan laatu laskee, mikä laskee tuottajalle maksettavaa hintaa. Lihatalot purkivat pahinta teurassumaa paloituttamalla ruhot neljään osaan ja pakastamalla. Tämäkin johtaa lihasta maksettavan hinnan pienenemiseen. Lisäksi liha tulee aikanaan pakkasvarastoista markkinoille, jolloin markkinoilla saattaa olla tavallista enemmän sianlihaa ja taas tuottajahinta laskee. Maatalouden tuottajahintakatsauksen mukaan sianlihan hinta laski vuoden 2009 maaliskuusta vuoden 2010 maaliskuuhun 7 prosenttia. Tuotantokustannukset ovat vastaavasti laskeneet edelliseen vuoteen verrattuna vain prosentin. Voinee liioittelematta todeta, että taas lyödään lyötyä.

Lakon aiheuttamien teurastusseisokkien vuoksi eläimiä jouduttiin pitämään epätarkoituksenmukaisissa tiloissa, mikä oli todellinen riski niiden hyvinvoinnille. Puheenjohtaja Juha Marttila luonnehti tilannetta sikatiloilla erittäin vakavaksi ja moitti työtaistelun käymistä tuotantoeläinten hyvinvoinnista piittaamatta eettisesti vääräksi. Tässä asiassa tuottajat ja eläinten suojelijat olivat kerrankin samoilla linjoilla, sillä myös Suomen Eläinsuojeluyhdistys (SEY) vetosi elintarvikealan työkiistan osapuoliin pikaisen sovinnon löytymiseksi.

Iltapäivälehtien otsikoiden perusteella lakon seurauksista ongelmallisin vaikutti edellisten sijasta olevan lihatuotteiden loppuminen kauppojen kylmätiskeistä. Näkökulma noudatti varsin hyvin lehden lukijakunnan intressejä, eli mitkä ovat lakon vaikutukset jokapäiväiseen elämään. Tuottajan kannalta tilanteessa ongelmallista on se, että kuluttaja ei ole riittävän kiinnostunut kylmätiskeihin tulevien lihatuotteiden alkuperästä. Kuluttajalle riittää, että tuotteita on saatavilla - ja tietysti mahdollisimman edullisesti.

MTK on ajanut kotimaisen ruuan asiaa mm. ”Kotimainen ruoka tuo leivän moneen pöytään” -kampanjalla, jonka banderolleja näkyy teidenvarsilla siellä täällä. Samaan kampanjaan kuuluviin mainospalkkeihin törmää harvakseltaan tuottajaliittojen internet -sivuilla. Perusajatus on hyvä, mutta asia, johon vedotaan, on väärä ja kampanjan mittakaava ja intensiteetti liian pieniä. Ensinnäkin arvomaailma on nykypäivänä sen verran kova, että valintoja ei varmaankaan tehdä kylmätiskillä jonkun muun saaman hyödyn perusteella. Matka muiden suomalaisten työllistymisestä oman kauppalaskun loppusummaan on yksinkertaisesti liian pitkä. Toiseksi muutama lakana ja jokunen mainospalkki tuskin riittävät kasvattamaan kotimaisten tuotteiden kysyntää siinä määrin, että sillä olisi kotimaiselle elintarvikkeiden alkutuotannolle merkitystä.

Ehdotan, että tuottajayhdistysten, liittojen ja keskusliiton edustajat lyövät kirjaimellisesti hynttyyt yhteen ja alkavat järjestelmällisesti rakentaa suomalaiselle alkutuotannolle uutta imagoa, joka perustuu tuotannon läpinäkyvyyteen, vastuullisuuteen ja puhtauteen. Tuotannon läpinäkyvyyden on todettu vahvistavan kuluttajien luottamusta elintarvikeketjuun (esim. MTT:n julkaisu 83). Tiistaina 13.4. A2 TEEMA:n esittämässä Eläinten vallankumous -keskustelussa HK Scanin toimitusjohtaja Jari Leija kertoi, että tarkoituksena onkin lisätä tuotantoketjun läpinäkyvyyttä. Tässä asiassa kotieläintilat voisivat olla omatoimisia ja esimerkiksi sijoittaa tuotantotiloihin webbikameran, jota voi seurata tilan nettisivuilla. Tätä kautta halukkailla olisi mahdollisuus seurata tilan todellista arkea, mikä vähentäisi ratkaisevasti kiinnostusta salakuvaajien materiaaliin. Tuotteiden markkinoinnin kannalta vastuullisuuden ja puhtauden merkitys lienee sanomattakin selvää. Myös MTK on avannut eläinten hyvinvointivideoita esittelevän sivuston YouTubeen www.youtube.com/elaintenhyvinvointi. Tällä hetkellä sivuilla on kuusi videota maito- ja lihakarjatiloilta Hämeestä ja Pohjanmaalta. Videomateriaalia on tulossa myöhemmin myös sika-, lammas- ja siipikarjatiloilta.

Tuotannon jatkuvuuden kannalta nyt olisi korkea aika saada kotimainen elintarviketuotanto myötätuuleen. Tähän ei tarvita poppakonsteja, vaan olemassa olevien ominaisuuksien parempaa hyödyntämistä. Kuten Omenahotellien ulkomaanhankkeiden kehityspäällikkö Krista Paulin toteaa Kauppalehden Optiossa 9/2010: ”Parhaiten kilpailussa menestyy se, joka havaitsee ja hyödyntää ainutlaatuisuutensa”.

18.5.2010

Antti Numminen, hankekoordinaattori, Tarmokas -hanke

Terhi Sorvola-Löfstedt, hankepäällikkö, Tarmokas -hanke

”…Isäni pitkät pellot, ei enää elätä…”

”…Mullia oli mulla navetallinen,
ja meijerirahat ne riitti…”
 

Laulavat Lauri Tähkä ja Paleface osuen asian ytimeen. Maatilojen sukupolvenvaihdos-infot ovat koko ajan suosittuja tilaisuuksia. Asia kiinnostaa ja salit täyttyvät. Asiantuntijoilla vain on ankeaa kerrottavaa: alle 70 hehtaarin viljatilaa ei saa näyttämään kannattavalta vaikka miten päin lukuja pyörittäisi. Harva isäntä on yli 70 ha:n tilalta eläköitymässä ja maaseudun rakennemuutos onkin tosiasia. Sukupolvenvaihdoksista iso osa toteutuu lisämaan hankintoina, tai sitten tila jää muualla työssä olevan osa-aikaviljelijän kontolle. Ei niin, että osa-aikaviljely olisi automaattisesti huono asia, sillä ei yksikkökoon yletön kasvaminen myöskään ole alalle rakentavaa.

Nytkin jo on vaikea saada maatilojen väkeä liikkeelle, paitsi että liikkeellähän siellä tietysti ollaan ja kovaa vauhtia mennään - ja pitkiä välimatkoja. Työpäivät venyvät pitkiksi, ja ihan tosissaan hei: tuotantosuunnasta riippumatta raskaitahan ne ovat. Vahinko käy nopeasti, eikä edellytä pitkää herpaannusta tarkkaavaisuudessa. Vaaran paikkoja on niin liikenteessä kuin varsinaisessa työssäkin (huom. myös kokematon aputyövoima). Käyttäkää hyvät ihmiset hetki ennen kevään työhuippua riskien miettimiseen ja minimoimiseen, ja pitäkää huolta työkyvystänne ja turvaverkostanne, sekä vielä varmuudeksi vakuutukset kunnossa!

Miten vaikuttaa esim. järjestömme toimivuuteen yhdistystasolla, kun olemassa olevien päälle lätkäistään vielä kymmenien hehtaarien lisävelvoitteet kannattavuuden turvaamiseksi? Onko ulkolainen työvoima kestävä ratkaisu maatilojen työkuormaan? Maatiloja kehitetään koko ajan yritysmäisempään suuntaan: ”Palvelukseen halutaan tilanhoitaja, työnjohtaja, kirjanpitäjä, tukikonsultti, markkina-asiantuntija, sorkanhoitaja, eläinlääkäri…” Ei meistä kaikista ole monialaeksperteiksi ja ihan sääliksi käy viljelijää, joka vain tykkäisi tehdä työtään: hoitaa eläimiä tai tuottaa ruokaa, saati jos raukka vielä haluaisi harrastaa tai olla sosiaalinen muutenkin kuin pikkutunneilla virtuaalisesti!

Perusvire säilyy maalla kuitenkin positiivisena. Eikä mikään ihme, sillä vaikea onkin murjottaa, kun seuraa silmujen aukeamista, vasikoiden kirmailua tai harsomeren leviämistä pelloille. Kiitän hyvästä yhteistyöstä jäädessäni pian pois Tarmokas-hankkeesta, toivottavasti tapaamme muissa merkeissä, jaksamista ja hyvää kasvukautta!

Sari Raimoranta 23.4.2010