Ruoka on ollut aina ihmisten mielessä. Satojen vuosien ajan oli varmasti mukava tunne, jos tiesi ruokaa olevan lähiaikoinakin. Välillä ei ollut ja olo oli varmasti kurja. Viime vuosisadalla monissa maissa alettiin etsiä vaihtoehtoja perusruualle ja esimerkiksi kaukomaan hedelmillä pystyi osoittamaan omaa elintasoaan.

Vuosisadan lopulla ihmiset alkoivat kiinnittää huomiota ruuan terveellisyyteen. Alettiin suosia vähärasvaisia tuotteita ja kaihtaa monia entisajan peruselintarvikkeita: voita, kananmunia ja sianlihaa. 2000 – luvulla ruuasta on tullut trendituote. Ihminen kuuluu johonkin ryhmään, jossa on samalla tavalla ajattelevia. Heidän kanssaan on mukava vaihtaa ajatuksia vaikka naamakirjassa. Trendi ja ryhmä voivat muuttua nopeastikin. Tämä vauhti onkin yleinen ilmiö kaikessa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ihminen hakee koko ajan uusia elämyksiä, myös ruuasta.

Tällä hetkellä pinnalla ovat ruuan aitous ja tarina. Kaksikymmentä vuotta opeteltiin syömään kevytrasvoja, mutta hetkessä oppi kääntyi päälaelleen eikä jouluna voita meinannut riittää halukkaille. Kananmunia ei pitkään suositeltu kolesterolin vuoksi, eikä sianlihakaan ollut päästä rasvaimagostaan, kunnes viime vuonna ihmisten suhtautuminen muuttui voimakkaasti edullisempaan suuntaan.

Erityisesti lihalle alkuperä on tullut tärkeäksi - ellei se ole tiedossa, tavara on vain bulkkia. Meidän pitää pystyä kertomaan kuluttajalle keitä olemme ja mistä tulemme. Kuluttajalle pitää pystyä kertomaan mitä se kotimainen ruoka on ja mitä sen tuottaminen meiltä viljelijöiltä vaatii. Kun tuottaja tunnetaan, ruokakin saa kasvot. Näitä asioita meidän pitää näinä aikoina tuoda voimakkaasti esille. Luomu on tähän vastannut jo pidemmän ajan.

Suuremmassa mittakaavassa näen laajojen kuluttajaryhmien tulevaisuuden valintana bulkin sijasta suomalaisen lähiruuan, jolla on kasvot. Tässä onkin suomalaisen tuotannon tienhaara. Pystymmekö vastaamaan kuluttajan haasteeseen, vai jatkammeko tuontiruuan kilpailijoina?