Toimintopainikkeet

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Kasvava kulutus edellyttää tuotannon kasvua

Luomukulutus on vahvassa nousussa yksityistalouksissa ja etenkin julkisissa ruokailuissa. Luomuun siirtyminen on pitkä prosessi ja tiukat tuotantoehdot saattavat pelottaa.

Maataloustuottajien olisi kuitenkin pystyttävä vastaamaan kuluttajien vaatimukseen ja lisättävä luomutuotantoa, sanoi MTK-Varsinais-Suomen hankepäällikkö Sari Raimoranta kotieläintilojen tukikoulutustilaisuudessa Paimiossa 14.4.2011

Luomutuotannon eettisyyttä ilmentää, että luomueläimet saavat kasvaa lajityypillisissä oloissa yhdessä lajitoverien kanssa. Vaikka iso siivu luomumyynnin kannattavuudesta jääkin ketjun muihin osiin, voivat luomussa toistaiseksi menestyä myös pienemmät tuotantoyksiköt.

Luomuruoka on vähemmän manipuloitua kuin tavanomainen, keinotekoisia väri-, aromi- tai makeutusaineita ei saa käyttää eikä maidon rasvaa pilkota. Luomu lipuu lautasille ruokakulttuurin kehittymisen myötä. Helsingin kaupungin tavoitteena on, että päiväkotilasten ruuasta puolet on luomua vuonna 2015.

Suomi ei voi kilpailla maatalouden tuotanto-olosuhteissa eteläisempien naapurien kanssa. Onkin keskityttävä hyödyntämään paikalliset vahvuutemme, esimerkiksi luomutuotannolle oivalliset edellytykset antava puhdas maaperämme. Luomutuotteiden tarjontaa halutaan monipuolistaa, ja tuotteiden jalostusasteen nostoa ja vientitoimintaa tukea. Alaa kehittämään perustettiin maaliskuussa Pro Luomu ry. Varsinais-Suomessa luomua edistetään tuottajaliiton Luomuvakka-hankkeessa.

Jos olette vähääkään puntaroineet luomuun siirtymistä, niin nyt sen aika on, käykää luomukurssilla tutustumassa luomutuotantoon, sehän ei vielä velvoita mihinkään, vetosi Raimoranta.



 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

 

 

 

 

Luomuvakka-hankkeen tiedote 14.4.2011

 

Lisätiedot hankepäällikkö Sari Raimorannalta 040 5010700.

Alatunniste