Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kyläkauppojen väheneminen hidastui
21.6.2006
Maaseudun haja-asutusalueiden kyläkauppojen lukumäärä väheni viime vuonna 23 myymälällä. Vuoden 2005 lopussa oli Suomessa yhteensä 611 kyläkauppaa, joiden päivittäistavaroiden myynti oli yhteensä 264,5 miljoonaa euroa.
Kyläkauppojen lukumäärän prosentuaalinen vähennys oli -3,6 % ja päivittäistavaramyynnin lisäys +10,4 %. Kyläkaupan keskimyynti myymälää kohti oli vain 0,4 miljoonaa euroa, kun taajamien lähikauppojen keskimyynti on hieman yli 2 miljoonaa euroa.
Kyläkauppojen väheneminen johtui väestön muutosta kaupunki- ja kuntakeskustataajamiin ja ostovoiman vähenemisestä kyläkauppojen vaikutusalueilla. Kauppiaiden ikääntyminen ja eläkkeelle lähteminen sekä toisaalta seuraajien vaikea saatavuus ovat lisääntymässä kyläkauppojen sulkemisen syiksi.
Kyläkauppojen toimintaedellytyksiä on parannettu EU-rahoituksella toteutetulla Elinvoimaa kylille -hankkeella, jonka yhteydessä on kartoitettu lähes puolet Suomen kyläkaupoista ja laadittu niille kehittämissuunnitelmat. Hankkeen yhteydessä on nähty tärkeiksi kyläkaupan palvelujen säilymisen kannalta itsehoitolääkkeiden ja alkoholijuomien myynnin vapauttaminen, koska kyläkaupat menettävät runsaasti ostovoimaa kasvukeskuksiin, joissa sijaitsevat Alkot ja apteekit.
Lue lisää www.pty.fi/index2.html.
Linkit ja lisätiedot
