Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Noste-ohjelmalla innostetaan ammattitaidon parantamiseen
4.8.2006
Kiinnostaako opiskelu ja ammattitaidon parantaminen? Noste-ohjelman kautta voi löytyä monenlaisia mahdollisuuksia.
Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden:
- saada todistus ammattitaidosta
- suorittaa ammatillinen tutkinto tai tutkinnon osa
- saattaa kesken jääneet kouluopinnot loppuun
- parantaa tietotekniikan taitoja.
Opetusministeriö käynnisti vuonna 2003 yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen ja työministeriön kanssa vuosille 2003–2007 ajoittuvan aikuisten koulutustason kohottamisohjelman, jonka tavoitteena on parantaa kohderyhmän työelämässä pysymistä ja urakehitystä. Ohjelmalla pyritään myös vaikuttamaan työllisyyteen ja lieventämään suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen aiheuttamaa työvoimavajausta.
Noste-ohjelman koulutus on tarkoitettu pääasiassa 30–59-vuotiaille työssä käyville aikuisille, joilla on paljon työssä karttunutta ammattitaitoa, mutta perus- tai kansakoulun jälkeinen koulutus tai todistus siitä puuttuvat. Aikoinaan oli kiire työelämään ja koulut jäivät käymättä. Ammatillinen tutkinto olisi kuitenkin hyvä olla tulevaisuuden kannalta.
Noste-ohjelmassa voidaan tukea myös kesken jääneen peruskoulun suorittamista. Todistus on tärkeä jatko-opiskelujen kannalta. Peruskoulua loppuun suorittamaan voivat tulla 25–59-vuotiaat.
Lue tarkemmin Noste-ohjelmasta:
Linkit ja lisätiedot
