
28.6.2010
Soneran tulee toimittaa laajakaistayhteydet myös harvaan asutuille alueille. Korkein hallinto-oikeus torjui Soneran hakeman täytäntöönpanokiellon, jolla yhtiö pyrki pääsemään irti velvoitteestaan rakentaa laajakaistayhteydet myös haja-asutusalueille.
Yleispalveluvelvoitteen mukaisesti kaikilla kuluttajilla ja yrityksillä tulee olla mahdollisuus vähintään yhden megabitin laajakaistayhteyteen. Velvoite astuu voimaan heinäkuun alussa.
Sonera perusteli hakemustaan liian suuriksi nousevilla kustannuksilla, joita sille aiheutuu laajakaistayhteyksien vetämisestä haja-asutusalueille. Yleispalveluvelvoitteen mukaisesti Soneran tulee tarjota laajakaistayhteys asiakkaille 197 kunnassa, joista 129:ssa se toimii yhdessä Digitan kanssa. Kyseinen alue kattaa noin 72 prosenttia maan pinta-alasta ja alueella asuu 1,7 miljoonaa henkilöä.
Valtio tukee laajakaistayhteyksien vetämistä liikenne- ja viestintäministeriön Laajakaista kaikille -ohjelman mukaisesti. Julkisen tuen osuus laajakaistan rakennuskustannuksista haja-asutusalueilla on noin kaksi kolmannesta. Teleyritysten osuudeksi kustannuksista jää noin kolmannes.
Julkinen tuki on korkeimmillaan harvimmin asutuilla alueilla. Soneran mukaan laajakaistan vetämisestä juuri näille alueille aiheutuisi yhtiölle liikaa kustannuksia. Laajakaistojen vetäminen haja-asutusalueille alkaa kuitenkin KHO:n päätöksen mukaisesti lähiaikoina. Kilpailutukset urakoiden suorittamisesta ovat käynnissä.