Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Harvaan asutulle maaseudulle esitetään verohelpotuksia ja kannustimia
13.3.2010
Maa- ja metsätalousministeriön työryhmä purkaisi yrittämisen esteitä harvaan asutulla maaseudulla. Työryhmä esittää uusia verotulkintoja, tukia ja starttirahaa syrjäseutujen asukkaille.
Työryhmä kehittäisi harvaan asutuille alueille kokonaan uuden yritysmuodon. Siinä yrittäjä ei maksaisi veroja vuosittain vaan vapaasti jaksottaen, ja voisi vähentää sijaintipaikan ja sijaintikunnan keskuksen välisen matkan kulut jokaiselta työpäivältä.
Starttirahaa pitäisi myöntää myös osa-aikaisille ja kausiluontoisille yrityksille. Samalla pienimpiä yrityksiä voitaisiin kohdella verotuksessa yleishyödyllisinä, jos tuki ei vääristä kilpailua.
Työryhmä maksaisi myös muita korkeampia kilometrikorvauksia harvaan asutulla maaseudulla toimiville vapaaehtoistyöntekijöille.
Lähivuosien vaikeimpia ongelmia ovat peruspalvelut, joiden järjestäminen syrjäseuduille tulee kalliiksi. Työryhmä esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö tekisi nopeasti tutkimuksen harvaan asuttujen alueiden tilanteesta ja palvelutarpeista.
Vastavalmistuneiden muuttamista harvaan asuttuihin kuntiin kannustettaisiin opintolainan koron ylimääräisellä vähennyksellä tai suoralla rahakannustimella. Myös työharjoittelupaikkoja pitäisi lisätä.
Työryhmän esitys perustuu hallitusohjelmaan ja hallituksen maaseutupoliittiseen selontekoon.
Esitykset koskevat harvaan asuttuja kuntia, joita on Suomen kunnista vajaa puolet. Näissä kunnissa asuu yli kymmenen prosenttia suomalaisista, noin 600 000 henkeä.
Lisää aiheesta muualla internetissä:
Maa- ja metsätalousministeriö
Linkit ja lisätiedot
