Pienyritykset mukaan kuntapalveluiden tuottamiseen

4.1.2010

Pienten ja keskisuurten yritysten edellytyksiä osallistua kuntapalveluiden tuottamiseen kehitetään parivuotisessa hankkeessa, jossa ovat mukana Kuntaliitto, MTK ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

Maaseutuyrittäjyys on monialaistaKuudella alueella etsitään uusia käytäntöjä, joilla pienet ja keskisuuret yritykset saataisiin paremmin mukaan kuntien palvelutuotantoon. Tarkoituksena on testata kuntien ja yrittäjien yhteistyötä vahvistavia toimintamalleja ja edistää näin maaseudun yritystoiminnan mahdollisuuksia.

Aloitustilaisuuksissa kootaan ensin yhteen kuntien hankkijat ja yrittäjät, projektipäällikkö Sanna Huovinen kuvaa hankkeen toimintatapaa.

Järvenpäässä hanke aloitettiin kouluttamalla yrittäjiä mm. hankintalain kiemuroihin, kertoo elinkeinojohtaja Pirjo Latva-aho. Sitten jatkettiin yhteisillä tilaisuuksilla ja pienoismessuilla, joilla paikalliset yrittäjät esittelivät tarjontaansa ja verkottuivat myös keskenään.

Järvenpään lisäksi pilottialueita ovat Viitasaari, Pihtipudas ja Kinnula, Saarijärven alue, Koillis-Savo, Länsi-Saimaa sekä Juva, Joroinen ja Rantasalmi. Hankkeen tulokset kootaan yhteen kaikkien kiinnostuneiden hyödyksi

Lisää aiheesta muualla internetissä:

Kuntakanava

 

Kunnat.net