Hevonen oli itsestäänselvyys Suomen maaseudulla ja maatiloilla aina 50-luvulle saakka. Hevosen vetovoimaa tarvittiin kaikessa maatalouden harjoittamisessa ja tietenkin metsätaloudessa. Ihmistyövoiman rinnalla hevostyövoima oli korvaamaton vielä vuosia sotien jälkeen.

Vaikka hevosen arvo tuolloin hevosaikakautena tiedostettiin, sen asema ei kuitenkaan maatilataloudessa ollut samanlainen kuin muiden hyötyeläinten, joiden tuotos oli helppo arvioida kiloina, litroina ja  rasvaprosentteina. Hevosen työtuotantoa oli vaikea arvottaa.

Tämä ongelma on seurannut hevosta maaseudulla sen roolin muuttuessa vetovoiman tuottajasta pääosin "urheilu- ja harrastusvälineeksi", huvin ja mielihyvän tuottajaksi.

Suomessa aktiivitilojen määrä on EU-aikana vähentynyt noin 30 %. Päätuotantosuuntanaan hevostaloutta harjoittavien tilojen määrä on kasvanut vaikka muiden kotieläintilojen määrä on vähentynyt.

Suomessa on EU:n maatalouspolitiikan syleilyssä rajalliset mahdollisuudet alkutuotannolle. Tiloilla on edelleen tehtävä ratkaisuja perinteisen maataloustuotannon vähentämisestä tai tehostamisesta, tilakoon kasvattamisesta tai tuotannon monipuolistamisesta.

Uskallan sanoa, että hevoselle paras paikka on maaseutu. Hevosalalla on kasvua ja kasvun varaa, monia mahdollisuuksia, jotka antavat myös maatiloille varteenotettavia vaihtoehtoja erikoistumisessa tai toiminnan monipuolistamisessa itse hevosiin, mutta myös rehuntuotantoon ja palveluihin. Perusmaatalouden mahdollisuutena ja monien maallemuuttajien harrastuksena hevosala auttaa aidosti pitämään maaseudun elävänä.

Maatalouspoliittisten ratkaisujen myötä muut kotieläimet ovat merkittävästi vähentyneet maisemasta. Hevoset ovat lisääntyneet ja ne ovat nyt tärkeitä myös maisemanhoitajina.

Hevoskasvatus on säilynyt noin 80-prosenttisesti maatiloilla. Kasvatus onkin toimintaa, jota eri järjestelmissä pidetään luontevasti osana maatilataloutta. Kasvatustyöhön, varsinkin ravipuolella, liittyy useimmiten jonkinasteinen kilpailutoiminta ja mukana voi vielä olla vieraitten hevosten valmennus- ja/tai hoitopalveluja. Samoin ratsupuolella saattaa samalla tilalla olla kasvatusta, ratsastuskoulua ja täysihoitopalveluja.

Varsinkin toimintaa kehitettäessä muu kuin kasvatustoiminta saattaa aiheuttaa ongelmia, koska viranomaiset ja järjestelmät suhtautuvat eri tavalla siihen, mikä ja minkä laajuinen toiminta tulkitaan harrastukseksi, maataloudeksi tai muuksi yritystoiminnaksi. Selkeyttä, yhdenmukaisuutta ja elinkeinoa tukevaa suhtautumista kaivataan.

EU toi tavallaan hevosen näkyvästi takaisin maatalouteen tukipolitiikan myötä, saaden aikaan kaivattua kasvatuksen piristymistä. Hevostiloille kohdistuvat tukielementit on pyrittävä säilyttämään ja myös parantamaan niitä mahdollisuuksien mukaan.

Hevonen kuluttaa pellon tuottoa, joka näin jalostuu esimerkiksi erilaiseksi palvelutuotannoksi, siis erilaiseksi lopputuotteeksi kuin muiden eläinten kautta. Siitä huolimatta - mitä enemmän Suomessa on hevosia, sitä enemmän kuluu peltoalaa niiden rehuntuotantoon ja paineita poistuu muusta viljelystä ja mahdollisesta ylituotannosta.

Hevosen merkitys maaseutu- ja maatalouspoliittisesti ei ole ollenkaan vähäinen.

Lisätietoja:

Maarit Hollmén
hevostalousasiamies, MTK
puhelin 050 599 5510
maarit.hollmen( at )mtk.fi