MTK - Maaseutu

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Liiketoiminnan suunnittelu

Liiketoimintasuunnitelmalla (LTS) osoitetaan, että yrityksen tuotteella tai palvelulla on oikea liiketoimintamahdollisuus. Se on kirjallinen, jäsennelty kuvaus yrityksen markkinoista ja niiden mahdollisuuksista, toiminnasta ja toimintaperiaatteista sekä voimavaroista ja niiden kartuttamisesta.

Suunnitelmassa analysoidaan nykyistä toimintaa ja toimintaympäristöä, mietitään tavoitteita ja strategioita, pohditaan markkinoita ja kilpailutilannetta, laaditaan toiminta- ja tuotantosuunnitelmia, taloudellisia laskelmia, mietitään rahoitusta, vakuutusturvaa ja jaksamisen keinoja.

Liiketoimintasuunnitelmaa tarvitaan eri yhteyksissä ja etenkin yrityksen perustamisen alkuvaiheessa. Se tarvitaan yleensä rahoitushakemuksia varten, kuten esim. starttirahan hakemisessa. Liiketoimintasuunnitelma on ennen kaikkea yrittäjälle itselleen erinomainen apuväline ja ohjenuora toiminnan viennissä eteenpäin. Asioita tulee pohdituksi riittävän tarkasti etukäteen. Asioiden kirjaaminen selkeyttää ajatuksia. Ennalta odottamattomille yllätyksille jää vähemmän tilaa. Tavoitteellinen suunnitelma ohjaa yrittäjäntoimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi.

Malleja liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi löytyy eri lähteistä, kuten yrityksen perustamisoppaista, joita julkaisevat esim. uusyrityskeskukset, monet eri järjestöt, Keskuskauppakamari ja pankit. Liiketoiminnan suunnitteluun opastetaan myös yritystoimintaa käsittelevässä kirjallisuudessa. 

Hyvä liiketoimintasuunnitelma on

  • konkreettinen (nimet, eurot, päivämäärät)
  • tavoitteellinen (turha tehdä, jos toteutuu muutenkin)
  • yrittäjän itsensä laatima (usein kuitenkin ohjauksessa)
  • lähiajan työsuunnitelma (tekijät ja ajoitus)

Liiketoimintasuunnitelman jäsentely

Hyvä liiketoimintasuunnitelma syntyy seuraavan jäsentelyn avulla

  • Perustiedot yrityksestä
  • Nykyisen toiminnan analysointi
  • Toimintaympäristön analysointi
    - Asiakkaiden tarpeet
    - Markkinat ja kilpailutilanne
    - Näkemys toimialan kehityksestä
  • Tavoitteet ja strategiat
    - mm. visio ja päätavoitteet
    - Liikeidea ja strategiat
    - Asiakaskohderyhmät
    - Tuotteet / palvelut
  • Toimintasuunnitelmat
    - Myyntitavoitteet ja markkinointisuunnitelma
    - Tuotantosuunnitelma
  • Johto/organisaatio
  • Taloussuunnitelmat
    - Investoinnit ja rahoitus
    - Kannattavuuslaskelmat
  • Yhteenveto (esim. SWOT)


 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste