Törkeä tuhotyö turkistilalle Koivulahdessa

7.9.2007

MTK:n maaseutuyrittäjävaliokunta tuomitsee Koivulahdessa turkistilalle tehdyn törkeän tuhotyön. Rikollisjoukko päästi yön pimeydessä irralleen tuhansia minkkejä, jotka aiheuttavat ympäröivälle luonnolle suurta tuhoa tulevien vuosien aikana.

minkki_Blackcrossminkki_th.jpgApuun tulleet turkistuottajat saivat irralleen päästetyistä minkeistä suurimman osan kiinni, mutta osa luontoon jääneistä minkeistä luultavimmin kuolee nälkään lähimpien kuukausien aikana. Ne ovat tottuneet turkistilalla säännölliseen ruokintaan ja hyvään hoitoon. Luonto ei sellaista hoitoa niille tarjoa.

Tulevasta talvesta selviytyvät minkit oppivat luonnossa saalistamaan, ne tappavat kaikki kiinni saamansa saaliseläimet. Erityisessä vaarassa ovat alueen vesilinnut ja kahlaajat, mutta myös muut pieneläimet kuuluvat minkin saaliseläimiin.

Tarhattu minkki ei kuulu Suomen luontoon. Minkki on peto, joka tappaa kaiken tielleen osuvan. Minkki on hyvin tehokas tappaja, joka ei tapa vain nälkäänsä. Jokaisen  luontoa kunnioittavan pitäisi ymmärtää, että minkin kaltaisia petoja ei saisi tarkoituksella päästää luonnonvaraisten eläintemme kimppuun. Sellainen toiminta on luonnonvastaista ja ansaitsee kaikkien ympäristön arvon ymmärtävien ihmisten paheksunnan. Erityisen ankarasti tuollaiseen rikollisuuteen tulisi suhtautua eläinten suojelijoiksi itseään nimittävien keskuudessa.

Tuhotyön seuraukset tulevat näkymään alueen lintukannoissa vuosien ajan. Alueen ihmiset ovat auttaneet rikoksen uhriksi joutunutta yrittäjäperhettä ja rikoksen seurauksia onkin saatu jonkin verran lievennetyksi. On kuitenkin selvää, että pahaa tarkoittavat rikolliset tuhosivat lyhyessä hetkessä kokonaisen elämäntyön. Turkistilan  hidas jalostustyö on aloitettava alusta. Niin työhönsä sitoutunut yrittäjä kuitenkin tekee. Raukkamaiset rikolliset eivät tällä tavoin saa tahtoansa läpi.

Lisätietoja:

MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg, 020 413 2340
STKL:n toiminnanjohtaja Tuula Dahlman 050 570 2951