Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kuopiolaiselle Kasvis Gallerialle pohjoismainen ruokakulttuuripalkinto
30.10.2008
Kasvis Galleria on raadin mielestä pystynyt yhdistämään ruokatrendit eli maukkauden, terveellisyyden, helppouden ja mukavuuden kilpailukykyisellä, innovatiivisella ja tuoreella tavalla. Pohjoismainen ruokakulttuuripalkinto jaettiin nyt toista kertaa.
Kasvis Galleria on maatilasta kehittynyt perheyritys, joka työllistää parikymmentä henkilöä. Sen tuotteet perustuvat suomalaisiin kasviksiin ja marjoihin.
Hyvät raaka-aineet ja paljon tuotekehitystä
Kasvis Galleria satsaa tuotekehitykseen ja sen toimintaa on alusta lähtien ohjannut kysyntä. Ammattikeittiöiden tarpeista yritys pysyy selvillä keittiömestareiden kanssa tehtävän yhteistyön ansiosta.
"Tuotanto lähti liikkeelle oman pellon antimista 17 vuotta sitten. Yrityksellä on siten vahva raaka-aineiden tuntemus siemenestä lautaselle saakka. Raaka-aineita ei säästellä ja niiden laadulla on suuri merkitys, koska hyvä maku ja rakenne ovat ehdoton vaatimus Kasvis Gallerian tuotteille", yritys kertoo nettisivuillaan.
Toimitusjohtaja Tarja Peltola sanoo, että tuotekehitysideat syntyvät kuin luonnostaan innostuksesta hyvään ruokaan ja ne jalostetaan valmiiksi luovan henkilöstön voimin. Tuotteita testataan aktiivisesti myös yhteistyökumppaneiden kanssa.
Yritys on voittanut kolmena vuonna peräkkäin kotimaisen Vuoden Tähtituote -palkinnon.
Lisää aiheesta muualla internetissä:
Finfood
Linkit ja lisätiedot
