Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Viljelijäkokous vaati pikaisia toimia kustannuskriisin laukaisemiseksi
2.10.2008
Helsingissä 2.10. pidetty viljelijäkokous vetosi hallitukseen maatalouden kustannus- ja kannattavuuskriisin helpottamiseksi.
Kokouksen jälkeen viljelijät veivät viestin myös eduskuntaan, EU:n Suomen edustustoon ja lannoiteyhtiö Yara Suomeen.
Yli kolmensadan viljelijän kokous muistutti hallitusta hallitusohjelman lupauksesta, että maatalouden kannattavuus ja viljelijöiden tulojen kehitys turvataan.
MTT Taloustutkimuksen ennusteen mukaan maataloustulo jää tänä vuonna 40 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna ja alimmilleen 30 vuoteen. Syynä on ennätysmäinen kustannusten nousu. Myös ruoka on kallistunut, mutta nousu ei ole siirtynyt tuottajien saamiin hintoihin.
Maatalouden kaikkien tuotantosuuntien kannattavuus on romahtanut ja investointeja tehneiden viljelijöiden tilanne on erityisen vakava, MTK:n puheenjohtaja Michael Hornborg totesi. Kustannuskriisi vaarantaa tuotannon jatkumisen monella tilalla.
Kumppanuutta ja yhteistyötä
Sekä pääministeri Matti Vanhanen että maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vakuuttivat ymmärtämystä viljelijöiden tilannetta kohtaan sekä kumppanuutta, johon on löydettävä yhdessä keinoja.
Hallitus ei suoraan pysty vaikuttamaan markkinahintoihin ja tuotantokustannuksiin. Tärkeintä on luoda pelisäännöt, joilla kustannusten nousu otetaan huomioon tuottajahinnoissa, Anttila sanoi.
"Viljelijät, teollisuus ja kauppa sekä kuluttajat tarvitsevat toinen toisiaan. Suomalainen ruoka on liian kauan ollut tarjoustuote ja markkinointi on keskittynyt liikaa pelkkään hintakilpailuun. Laaturuokaa ei halvalla tuoteta."
Anttila haastoi samalla viljelijöitä lisäämään yhteistyötä ja rakentamaan vahvempaa neuvotteluvoimaa osuuskunnissa ja niiden omistamissa yrityksissä.
Ruokastrategian valmistelu alkaa
Pääministeri Vanhanen kertoi, että hallitus aloittaa ensi viikolla ruokastrategian valmistelun.
Hän vaati, että elintarvikekauppa ja -teollisuus tukevat kestävää kehitystä koko ketjussa eivätkä tavoittele pikavoittoja tuontierillä.
Ruoan hinnoittelun on seurattava nykyistä paremmin todellisia tuotantokustannuksia, kun joustovaade on nyt kohdistettu vain viljelijöihin. Kustannusten nousu on siirrettävä kuluttajahintoihin, Vanhanen totesi.
Viljelijäkokouksen ohjelma, puheet ja kirjelmät:
Lisää aiheesta muualla internetissä:
Maaseudun Tulevaisuuden verkkolehti
Linkit ja lisätiedot
