
5.5.2009
Viime vuosi jää mieliin ennen kaikkea maatalouden kustannuskriisistä.
Lannoitteet, rehut, energia ja rakentaminen kallistuivat, mutta kustannusten nousua ei onnistuttu viemään maataloustuotteiden tuottajahintoihin. Maatilojen talous oli tiukoilla.
MTK valvoi jäsenistön etuja monella rintamalla. Sinnikäs työ tuotti tulosta ja edistysaskelia, mutta takaiskujakin tuli.
Maataloustuet olivat vahvasti esillä. Uusia avauksia tehtiin muun muassa ympäristö- ja ruokakulttuuriasioissa. Järjestön uutta toimintastrategiaa valmisteltiin.
Vuosikertomus on ladattavissa näiltä mtk.fi-sivuilta. Siitä ei ole painettua versiota.