
28.4.2009
EU:n maatalouspolitiikan terveystarkastus on uudistus, joka linjaa maatalouspolitiikkaa Suomessa vuoteen 2013 saakka. Terveystarkastuksen kansallisen toimeenpanon ratkaisut pyritään tekemään juhannukseen mennessä, sillä EU-komissiolle ne on ilmoitettava heinäkuussa. Päätökset tulevat voimaan vuonna 2010.
Maa- ja metsätalousministeriön asettamassa työryhmässä valmistellaan ehdotukset siitä, miten käytännössä sovitetaan yhteen terveystarkastuksen suorien tukien kansalliset toimenpiteet ja maaseudun kehittämistoimenpiteet.
Ratkaisut tehdään valtion ja tuottajien tukineuvotteluissa, jotka alkavat toukokuun alussa.
MTK pitää tärkeänä, että artiklan 68 mukaiset toimenpiteet valmistellaan samanaikaisesti maaseudun kehittämisasetuksen toimenpiteiden kanssa. Myös rahoituksen pitää olla tiedossa ennen päätöksiä.
Päätösten pohjaksi eri vaihtoehtojen taloudellisia vaikutuksia arvioidaan kaikkia tiloja koskevien tila-aineistojen perusteella alueittain ja tuotannonaloittain.
MTK pyrkii saamaan eri tuotantoalueille niin hyvän ratkaisun kuin alueelliset ja muut reunaehdot antavat myöten, johtaja Seppo Aaltonen toteaa. Eri tuotannonalojen perustellut tavoitteet ovat tiedossa ja pyritään ottamaan huomioon valmistelussa ja päätöksenteossa.
Tehtävä on vaikea, sillä artiklan 68 mukaisen tuotantoon sidotun tuen kattona on 57 miljoonaa euroa vuodessa. Jos maksettaisiin samat tuet kuin ennenkin, katto ylittyisi. Niin maitoala, liha-ala kuin peltoviljelykin haluavat tuotantoon sidottuja tukia, joiden kokonaissumma on kattoa selvästi suurempi.
Jotta toiveet saadaan toteutetuksi, lisäksi tarvitaan maaseudun kehittämistoimenpiteitä ja niille riittävä rahoitus, Aaltonen korostaa. Näihin kuuluvat nurmi- tai laiduntamistoimenpiteet. EU-säädösten takia ne eivät saa mennä päällekkäin ympäristötuen toimenpiteiden kanssa.
Ongelmana ovat myös ympäristötuen muutokset ja aikataulu. Pääosa ympäristötuen viisivuotisista sitoumuksista katkeaa vuonna 2012.
MTK:n johtokunta teki viime viikon kokouksessaan joukon linjauksia terveystarkastuksen toimeenpanosta: