Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kulut kuriin Maatilan energiaohjelmalla
21.1.2010
Maatilojen energiaohjelma tarjoaa tiloille mahdollisuuden teettää asiantuntijalla energiasuunnitelma, johon listataan tilan energiansäästökohteet. Suunnitelmassa käydään läpi esimerkiksi investoinnit, työtavat ja tuotantomenetelmät.
Energiaohjelmaan liittyminen on vapaaehtoista ja siihen voivat liittyä kaikki suomalaiset maa- ja puutarhatilat. Tilat saavat ohjelman kautta käyttöönsä palveluita, joiden avulla tila voi pienentää energiakulujaan, lisätä bioenergian käyttöä ja tuotantoa sekä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Tilat, joiden energiankulutus on vähäistä, voivat tehdä arvioinnin itse. Arviointi tehdään erityisen tarkastuslistan avulla. Suurimmille tiloille on kaavailtu energiasuunnitelman vaihtoehdoksi tai täydentäjäksi laajempaa energiakatselmusta.
Liittyminen energiaohjelmaan
Liittymisilmoitus lähetetään TE-keskukseen. Liittyessään tila sitoutuu toiminnassaan ja investoinneissaan - mahdollisuuksiensa mukaan – edistämään tilan energiatehokkuutta ja säästämään energiaa.
***
Sopimus maatilojen energiaohjelmasta allekirjoitettiin 21.1.2010. Sopimuksen allekirjoittivat maa- ja metsätalousministeriö, MTK, SLC, Kauppapuutarhaliitto ja Puutarhaliitto. Hankkeen tavoitteena on EU:n säästödirektiivin mukaisesti lisätä maatalouden energiatehokkuutta 9 prosenttia vuoteen 2016 mennessä .
Lisätietoja:

MTK:n energia-asiamies Ilpo Mattila, 040 5848 526
Lue lisää:
Linkit ja lisätiedot
