Lähiruokamatkamme alkoi jo ennen kukonlaulua. Olimme majoittautuneet Liisan kotiin siskonpetiin, jottei tarvitsisi herättää neljää eri huushollia. Liisa kiekaisi kello neljä: ”Herätys naiset!”

Meidän neljän nuoren, Liisan, Jasminan, Lauran ja Emilian aamutoimet eivät olleet äänettömät; kihinää, kähinää ja juoksuaskeleita. Ulkona oli pilkkopimeää ja Vehmaan ensimmäiset yöpakkaset näkyivät nurmikkojen huuruina. Matkamme rautatieasemalle sujui joutuisasti. Kaupunkikettu ja -jäniskin olivat jo heränneet meidän saapuessamme Turkuun.

Mikä sai meidät nuoret seitsemäsluokkalaiset paneutumaan lähiruokaan ja meille niin tuttuun ja arkiseen asiaan kuin kouluruoka? Muutama sananen tähän johtaneista vaiheista:

Ajauduimme tähän tehtävään puolittain pakolla. Liisan äidin osallistuminen samana päivänä järjestettävään lähiruokaseminaariin eduskuntatalolla sai aikaan idean meidänkin mukaan tulosta. Jottei matkamme Helsingissä olisi ollut pelkkää shoppailua, saimme tehtäväksi selvittää itsellemme oman kunnan asiat ruoan tiimoilta.

Laadimme joukon kysymyksiä, joihin vastailimme ensin itse. Samaiset kysymykset esitimme kahdelle kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiselle, muutamalle opettajallemme, koulumme ruoan jakajille sekä pääemännälle. Kyselimme haastateltavien herkkuruokia koulun ruokalistoilta. Herkullisimmiksi kouluaterioiksi osoittautuivat kinkkukiusaus, lasagne, puuro ja lihamakaronilaatikko.

Halusimme myös selvittää, minkälaista ruokailuympäristöä vastaaja arvostaa. Ympäristön haluttiin olevan rauhallinen, kauniisti katettu ja siisti. Ympäristön toivottiin olevan myös paikka keskustelulle ja ajatusten vaihdolle. Kotioloissakin perheen yhteisiä ruokailuhetkiä pidettiin tärkeinä.

Ruoka-annoksessa arvostettiin ulkonäköä, monipuolisuutta, makua ja lisukkeena raikasta salaattia.

Saimme myös mielenkiintoisia vastauksia monenlaisia tunteita herättävään kysymykseen: Mitä ajatuksia kouluruoka tuo mieleesi ja mitä siinä muuttaisit? Pääsääntöisesti vastaukset vaikuttivat negatiivisilta: Ruoka voisi olla maukkaampaakin. Ruokaa todettiin olevan liian vähän, etenkin lihapullia toivottiin saatavan enemmän. Puuron kyytipojaksi toivottiin soppaa, raikkaita salaatteja todettiin olevan tarjolla liian vähän. Myös salaatinkastikkeen toivottiin olevan jokaisen itse otettavissa, ei joukkoon valmiiksi sekoitettuna ja jälkiruokaa toivottiin saatavan edes joskus. Ruoka miellettiin myös värittömäksi ja mielikuvituksettomaksi.

Toki muutama positiivinenkin asia nousi vastauksissa esille: Curry-kastike maistuu hyvälle ja perunatkin ovat välillä ihan hyviä. Mietimme, johtuisiko se siitä, että perunoita ei aina seisoteta pitkiä aikoja odottamassa. Eräs vastaus myös oli se, jota emme itse osanneet edes ajatella, että meillä ylipäänsä on mahdollisuus kouluruokailuun.

Vaikka saimmekin joukon negatiivia palautteita, toivomme niiden olevan avuksi ja mahdollisuudeksi kouluruokaa ja kouluruokailua miettiville tahoille. Loppujen lopuksi kysymys on aika pienistä asioista. Ruoan kuljetus ruokailupaikkaan ei koskaan paranna ruoan laatua.

Haastattelimme myös asiaan liittyvän tärkeän henkilön, pääemäntä Maija Syrjälän. Hän on työskennellyt ruoan parissa Vehmassalon terveyskeskuksen keittiössä 35 vuotta, joten tietää mistä puhuu. Huumori auttaa Maijaa selviytymään tiukoistakin hetkistä, mutta tuumaa, että työssä haastavinta on kiireisessä aikataulussa pysyminen sekä mahdolliset työntekijöiden äkilliset sairauspoissaolot.

Keittiössä työskentelee kolme keittäjää ja kolme apulaista. Ruokalistan laatiminen tuottaa pieniä vaikeuksia, koska se laaditaan ”vauvasta vaariin”. Monta erilaista ja erikokoista suuta ruokitaan päivittäin. Tästä kertoo muun muassa eri ruokavaliot, joita on päivittäin jopa 32. Annoksia lähteekin runsas 460 päivässä.

Tiedustelimme ruoka-annoksen hintaa kaikkine kuluineen, joka osoittautuikin yllättävän pieneksi, vain 1,80 €/annos. Elintarvikkeiden osuus tästä on vajaa puolet. Mietimme mitä tuolla summalla saisimme kaupassa käydessämme. Hihnalle ei paljoa tavaraa kertyisi.

Vierailumme keskuskeittiössä oli hauska. Maija tarjoili meille mehua ja pipareita. Ruoan parissa työ on vaativaa. Päivittäin lautasille pitää saada maukasta ja ravitsevaa ruokaa. Raaka-aineita täytyy osata hankkia oikea määrä. Suurin osa tarvikkeista tuleekin tukun kautta. Vehmaa on tästä syksystä alkaen mukana hankintarenkaassa yhdessä Laitilan ja Uudenkaupungin kanssa. Tällä renkaalla hankintamäärät ovat isoja ja näin saadaan tavarat ostettua halvemmalla. Moni pieni tuottaja ei pysty toimittamaan tällaiseen isoon renkaaseen tuotteitaan, koska määrät ovat isoja. Toivoisimme kuitenkin, että oman kunnan erikoisuudet saapuisivat edes joskus kouluihimme.

Lähiruoka-sana on tullut meille tutuksi tämän projektin kautta. Lähiruokaa tuotetaan lähellä, sen tekijä tiedetään ja tunnetaan. Voimme nähdä ympärillämme toimivia maatiloja ja näin seurata ruoan tuotantoa pellolta pöytään, sikalasta grilliin ja kanalasta kakkuihin. Lähiruoasta puhutaan tällä hetkellä paljon. Seminaari, johon Helsingissä osallistuimme, loi jopa jonkinlaista hurmosta asian ympärille. Huomasimme puheenvuoroissa suomalaisen ruoan tuotannon olevan tärkeää ja sen pitää säilyä. Seminaarissa puheenvuoron piti muun muassa ympäristöministeri Paula Lehtomäki aiheesta ”Ympäristöystävällinen ruoka löytyy läheltä”.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallion viestin pääkohdat olivat suomalaisen ruoan, sen tekijöiden ja ruokakulttuurimme arvostuksen kohottaminen. Erityistavoitteina olivat lähi- ja luomuruoan edistäminen. Puolustusvoimien ruokahuolto (PURU) kiinnosti varsinkin Liisaa - onhan hänen isoveljensä parhaillaan suorittamassa asepalvelusta Säkylässä. Puolustusvoimien ruokahuollon palvelukeskuksen johtaja Ritva Paavonsalo näytti hurjia lukuja; varusmiesten annosmäärä on 90 000 päivittäin, 17 miljoonaa ateriaa vuodessa.  PURU on Suomen suurin julkishallinnon ruokapalvelujen tuottaja. Kotimaisuusaste heidän hankinnoissaan on suuri.

Lähiruokaseminaarin jälkeen tapasimme kansanedustaja Timo Kauniston sekä hänen avustajansa Hanna Vuolan. He johdattivat meidät eduskunnan ruokalaan, jossa nautimme värikkään, kauniisti katetun lounaan. Kiireessä jäi selvittämättä raaka-aineiden alkuperät ja mahdolliset lähiruoat! Esitimme muutaman kysymyksen kansanedustajalle ja keskustelimme tämän ajan ruokakulttuurista. Timon mielestä ruokakulttuurimme peilaa nykyisin kiirettä, pikaruokaa, ei yhteisiä ruokailuhetkiä. Ruokailutapahtumat ovat hänen mielestään tankkauksia, jossa nopeasti hotkaistaan annokset suuhun ja taas menoksi.

Palautimme mieliimme haastattelututkimuksemme, jossa vastauksissa kaivattiin yhteisiä, kiireettömiä ja sosiaalisia ruokailuhetkiä niin kodeissa kuin kouluissakin. Ihmettelimme, että ruokailuun halutaan aikaa, mutta toimimme kuitenkin melkein aina toisin.

Toinen kysymyksemme koski tavoitteita lisätä 7-9-luokkalaisten kiinnostusta koti- ja kouluruokaan. Kauniston mielestä tavoite on erityisen hyvä. Siirryttäessä yläasteelle kotitalouden tunneilla luodaan kiinnostus ruokaan ja ruoanlaittoon. Tätä kannattaa hyödyntää kouluissa. Kaunisto oli erittäin mielissään ruokaan liittyvästä selvityksestämme. Vaikkakin jotkut asiat ovat meille vielä vaikeita, on tässä tutkimuksessa kuitenkin selvinnyt meille paljon uusia asioita, joita emme edes ole osanneet ajatella. Tietoisuus vaikuttamismahdollisuuksista esimerkiksi kouluruokailuun lisää entisestään kiinnostusta aiheeseen.

Suomalaisten elintarvikkeiden menestyminen kansainvälisissä vertailuissa tuo meille etulyöntiaseman vuodenaikojen vaihteluista. Talvien vuoksi esimerkiksi torjunta-aineiden käyttö on maassamme vähäisempää kuin lämpimissä maissa.Seuraavissa kysymyksissä paneuduimme lähiruoan etuihin, käytön lisäämiseen ja esteihin.

Käyttämällä lähellä ja Suomessa tuotettuja elintarvikkeita taataan alueelle työpaikkoja, jolloin käytetyt eurot jäävät kotimaahan. Kuljetusmatkat säilyvät lyhyinä ja tuotteet ovat tuoreempina kauppojen hyllyillä. Lähiruoan käyttöä voidaan lisätä valistamalla kuluttajia ja ruokahankinnoista vastaavia.

Käytön esteitäkin löytyy; julkisissa ruokahankinnoissa hankintamäärät ovat useasti niin isoja, että pieni tuottaja ei pysty toimittamaan tarvittavaa määrää. Erilaiset EU-säädökset myös hankaloittavat myyntiä suoraan tiloilta.

Valinta suomalaisen ja ulkomaalaisen elintarvikkeen välillä on mielenkiintoinen; Useasti ulkomaalainen tuote on kotimaista tuotetta edullisempaa, mutta tietämättömyys valinnan vaikutuksista, vaikka suomalaiseen työllisyyteen, johtaakin usein halvemman tuotteen ostoon.

Lopuksi tiedustelimme Kauniston omia ruokailutapoja. Hän kertoi pitävänsä hyvästä, suomalaisesta ruoasta.

Kotimatkalla Liisan äiti kertoi kokemuksistaan sianlihan tuottajana ja tavallisena kuluttajana. Tuottajahinnat ovat olleet jo pitkään hyvin alhaiset. Tiloilla on suuria vaikeuksia kannattavuuden kanssa. Suomeen on kuluvana kesänä tullut ennätysmäärä ulkolaista lihaa. Kuluttaja ei välttämättä ole huomannut mitä kassiinsa on valinnut. Puolasta on maahamme saapunut muun muassa kananmunia. Ihmettelemme kovasti mihin nämäkin ovat täällä päätyneet. Salmonellaa ei suomalaisilla tiloilla esiinny. Puolan tuotannosta emme voi sanoa samaa.

Suomalaista alkuperää olevan elintarvikkeen ostaminen yksittäiselle kuluttajalle on aika hankalaa ja haasteellista. Kaupat ovat ketjuuntuneet ja eri kaupparyhmittymillä on omia tuotemerkkejä. Tarkkaavainen ja huolellinen kuluttaja löytää merkinnän alkuperästä. Kiireessä valinta osuu usein ihan muuhun kuin mitä alun perin oli ajatellut. Suomalaisuudesta kertovaa Joutsenmerkkiä kuluttajan kannattaa vaatia ja valita kaupoissa. Tieto kulkee elintarviketeollisuuteen ja näin merkit säilyvät suomalaisissa elintarvikkeissa. Torit, tilamyymälät, suoramyyntihallit, myyjäiset voivat olla yksittäisten kuluttajien parhaita lähiruoan löytöpaikkoja, Liisan äiti opasti.

Junamatka Helsingistä Turkuun sujui vauhdilla. Liisan äiti kehotti meidät paneutumaan vielä jutun tekoon. Onhan se helpompaa, kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa.

Turkuun saapui väsynyt joukko naisia, mutta oli Helsingin-matkasta tarttunut joku uusi vaatekin…

Liisa Heino, Jasmina Lehto, Laura Saarinen ja Emilia Virtanen

Vehmaa, syyskuu 2008

Nuoret laativat aikaansaannoksistaan lehtijutun Vehmaan kunnan paikallislehteen, joka julkaistaan myös EkoCentrian sivuilla. He pitävät aiheesta esitelmän koululle sekä MTK-Vehmaan tuottajien johtokunnalle.