Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Metsänaisten illassa ideoitiin tulevaa toimintaa
12.6.2008
Tilaisuudessa kuultiin, kuinka metsänaiset toimivat Etelä-Savossa Sinikka Vainikan esittämänä. Vainikka on metsänomistajien liitto Järvi-Suomen edustaja MTK:n naismetsänomistajien jaostossa. Vuoden vaihteeseen saakka edustajana oli Pohjois-Savosta Anna-Maija Saikku, joka toimi tämän tilaisuuden ideoijana.
Illan aikana runsaslukuinen ja innostunut metsänaisten ryhmä keskusteli niin metsänaisista, metsänomistajien järjestön jäsenyydestä kuin tulevista mhy-vaaleista. Metsänomistajien liiton aluepäällikkö Jukka Hujala rohkaisi naisia asettumaan ehdokkaiksi mhy-valtuustovaaleihin ja tuomaan näin naisnäkökulmaa metsänhoitoyhdistysten valtuustoihin ja -hallituksiin.
Aivan pelkkiin puheisiin ja kahvin juontiin tilaisuus ei jäänyt, vaan tilaisuuden innoittamina muodostettiin ryhmä eri kuntien metsänaisista viemään toimintaa eteenpäin Savossa.
Ryhmän koollekutsujaksi valittiin Anna-Maija Saikku Vesannolta. Lisäksi ryhmään tulivat Seija Lintu Kuopiosta, Marjatta Pelkonen Keiteleeltä, Leena Parviainen Vesannolta, Eeva Mynttinen Suonenjoelta ja Virpi Koivistoinen Rautalammilta. Mhy Sisä-Savo lupasi toimihenkilöittensä panostuksen ryhmän toimintaan.
Linkit ja lisätiedot
