Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Virkistysarvokauppa avuksi, kun jokamiehenoikeudet eivät riitä
7.7.2008
Virkistysarvokaupassa maanomistaja luopuu korvausta vastaan tietyistä oikeuksistaan käyttää maitaan, sitoutuu hoitamaan aluettaan sovitulla tavalla tai antaa virkistysarvon ostajalle tiettyjä oikeuksia. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikka mökkimaiseman säilyttämistä tai matkailuyrittäjälle annettua lupaa tuoda alueelle säännöllisesti retkeilijöitä.
Jokamiehenoikeuksin toisen omistamalla alueella saa esimerkiksi liikkua jalan tai pyörällä, oleskella tilapäisesti, poimia marjoja ja sieniä sekä onkia, pilkkiä ja veneillä.
Moottoriajoneuvolla ajamiseen, kalastukseen ja metsästykseen tarvitaan lupa maanomistajalta tai viranomaiselta.
Tällöin esimerkiksi matkailuyrittäjä voi vuokrata haluamansa käyttöoikeuden metsään, jos asiasta päästään yhteisymmärrykseen metsänomistajan kanssa.
Sopimus hyödyttää kumpaakin osapuolta
MTK lanseerasi viime kesänä virkistysarvokaupan toimintamallin, jolla voi välttää ristiriitoja maanomistajan ja esimerkiksi matkailuyrittäjän välillä.
Käytännössä virkistysarvokauppa voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että saaren omistaja antaa maksua vastaan matkailuyrittäjän rakentaa saareensa levähdys- tai nuotiopaikan kanoottiretkeläisiä varten. Sopimus tehdään aina määräaikaisena ja siitä hyötyy kumpikin osapuoli.
Myös ratsastajat voivat sopia metsätien tai -polun säännöllisestä käytöstä maanomistajan kanssa. Ratsastaminen kuuluu lähtökohtaisesti jokamiehenoikeuksiin, mutta toisen omaisuudelle ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa. Laajamittainen ratsastaminen poluilla yleensä aiheuttaa tällaista haittaa.
Kustannukset sovitaan tapauskohtaisesti
Virkistysarvokauppa tehdään maanomistajan ja virkistysarvon ostajan välillä.
Virkistysarvokaupalle ei ole olemassa yleistä hinnoittelujärjestelmää, vaan osapuolet sopivat kustannuksista keskenään. Korvauksen määrään vaikuttavat sopimuksen voimassaoloaika, alueen käyttötapa ja maanomistajan alueella tekemät työt.
Apua sopimuksen laatimiseen ja kustannusten arviointiin saa alueen metsänomistajien liitolta tai metsänhoitoyhdistykseltä.
LIsää aiheesta palvelussamme:
Linkit ja lisätiedot
