
13.7.2009
Metsänomistajalla on nyt mahdollisuus osallistua luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen vähällä vaivalla. Esimerkiksi harjumetsien paahteisten rinteiden hoitamiseen voi saada valtion tukea. Niin sanottuja paahdeympäristöjä esiintyy harjujen etelä- ja länsirinteillä. Nämä alueet ovat monien harvinaisten lajien elinympäristöjä.
Auringon paahtamissa, kuivissa harjuolosuhteissa elää omaleimainen kasvi- ja hyönteislajisto. Paahteiselle ympäristölle tyypillisiä kasveja ovat muun muassa kangasajuruoho ja kissankäpälä. Nämä sietävät hyvin kuivuutta syvälle ulottuvan juuristonsa avulla, mutta tukahtuvat helposti muun kasvillisuuden alle. Lisäksi yli puolet uhanalaisista perhosistamme on riippuvaisia paahteisista elinympäristöistä.
”Muun muassa tehokas metsäpalojen torjunta sekä typpilaskeuman aikaansaama rehevöityminen ovat aiheuttaneet umpeenkasvua, joka on vähentänyt avoimien ja karujen rinteiden määrää merkittävästi. Samalla monet lajit ovat tulleet uhanalaisiksi”, sanoo tutkija Sanna Kittamaa Metlasta.
Harjumetsän hoidon voi toteuttaa helposti normaalin kasvatushakkuun yhteydessä. Rinteiltä poistetaan puustoa ja paljastetaan kivennäismaata. Puuston poistamisella saadaan lisätyksi avoimuutta ja paahteisuutta. Myös paljas kivennäismaa on monen paahderinteen lajin elinehto. Maa voidaan paljastaa koneellisesti, haravoimalla tai pienialaisella kulotuksella.
”Yksittäisten hankkeiden alat ovat olleet muutamia aareja, korkeintaan puoli hehtaaria. Täällä Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen alueella hankkeita on toteutettu puolenkymmentä”, kertoo metsäluonnonhoidon neuvoja Lauri Tamminen.
Metsänomistaja voi tarjota sopivaa kohdetta luonnonhoitohankkeeseen. Hankkeen suunnittelu ja toteutus katetaan valtion Kemera-varoin. Poistettavat puut voi joko myydä tai tehdä polttopuiksi.
Luonnonhoitohankkeiden toteuttamisessa opastavat paikalliset metsänhoitoyhdistykset ja metsäkeskukset. Hankkeet ovat osa Metsien monimuotoisuusohjelma METSOa.