Länsi-Suomen mhy:iltä myös vaihtoehtoisen metsänkäsittelyn palveluita

17.9.2009

Länsi-Suomen metsänhoitoyhdistykset ovat perehtyneet vaihtoehtoisiin metsienkäsittely­muotoihin. Metsänomistaja saa yhdistyksistä apua sekä perinteisissä metsien käsittely­ta­voissa, että viime aikoina julkisuutta saaneessa eri-ikäismetsätaloudessa eli jatkuvassa kasvatuksessa. Metsänhoitoyhdistykset kehittävät toimintaansa ja palvelujaan metsän­omistajien tavoitteiden mukaisesti.

eri-ikäismetsääAlkusyksyn aikana Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi järjesti metsänhoitoyhdistysten neuvojille kolme koulutustilaisuutta, joissa perehdyttiin ns. jatkuvan kasvatuksen mahdolli­suuksiin, menetelmiin ja kustannusvaikutuksiin yksityismetsissä. Asiantuntijakouluttajana kursseilla oli MTT Sauli Valkonen metsäntutkimuslaitoksesta.

Koulutuksessa pohdittiin myös jatkuvan kasvatuksen mahdollisuuksia käytännössä maastokohteilla. Koulutuksen myötä metsänhoitoyhdistyksen neuvojat voivat auttaa metsänomistajien niin halutessa myös jat­kuvaan kasvatukseen liittyvissä asioissa ja soveltuvien kohteiden käsittelyssä.

Länsisuomalaisen metsänomistajan harkitessa vaihtoehtoisten metsänkäsittelyn menetel­miä metsissään, kannattaa kääntyä metsänhoitoyhdistysten puoleen. Metsänhoitoyhdis­tyksestä löytyy tietoa metsien soveltuvuudesta jatkuvan kasvatuksen periaatteisiin.  Myös lainsäädännön asettamat reunaehdot ja eri metsänkäsittelymenetelmien vaikutukset met­sätalouden kannattavuuteen selviävät metsänhoitoyhdistyksissä.

Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi korostaa nykyisten käytössä olevien metsänhoito­menetelmien olevan metsänomistajille yleensä kannattavin ja varmin tapa hoitaa metsää. Jatkuva kasvatus soveltuu käytettäväksi pääsääntöisesti vain osassa kuusikoita.

Omiin tavoitteisiinsa perustuvan metsänhoidon neuvonnan metsänomistaja saa omasta metsänhoitoyhdistyksestään. Metsänhoitoyhdistysten palveluita monipuolistetaan ja kehi­tetään jatkuvasti vastaamaan metsänomistajien tarpeita. Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi korostaa ainoastaan metsänhoitoyhdistyksen olevan puolueellisesti metsänomistajan puolella, myös jatkuvaa kasvatusta koskevassa neuvonnassa.