
24.4.2009
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin päätti, ettei Suomen maanomistajilla ole oikeutta valittaa komission Suomea koskevien Natura 2000 -alueiden hyväksymispäätöksestä.
Euroopan yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuin päätti vuonna 2006, ettei maanomistajilla ole puhevaltaa Natura 2000 -alueiden valintamenettelyssä. Päätöksestä kuitenkin kanneltiin varsinaiseen EY-tuomioistuimeen. EY-tuomioistuimen julkisasiamies asian esittelijänä katsoi, että maanomistajilla nimenomaan on valitusoikeus, sillä asia koskee heidän omistamaansa maata ja esimerkiksi heidän naapureitaan.
Oikeudenkäynnin taustalla oli erimielisyys alueiden valintaperusteista. Valinnan perusteena toimivat EU:n luonto- ja lintudirektiivit, koska Suomella ei ollut asiassa kansallista lainsäädäntöä.
Suomen ympäristöviranomaiset tulkitsivat Natura-alueiden valintaperusteita siten, että lajin tai luontotyypin pelkkä esiintyminen jollakin maa-alueella on riittävä peruste valita alue Natura 2000 -kohteeksi. Eli maa-alueita ei mitenkään ole arvotettu esimerkiksi uhanalaisten lajien määrän suhteen merkittäviksi tai vähemmän tärkeiksi kohteiksi.
EY-tuomioistuin ei päätöksessään ota kantaa itse ongelmaan eli valintaperusteisiin. Se katsoi, että Natura-alueiden maanomistajilla ei ole asiassa kanneoikeutta, koska komission Natura 2000 -päätös ei erikseen koske maanomistajia. Näin ollen koko Natura-verkoston valintaperusteita koskevaa asiaa ei edes oteta käsittelyyn.
MTK:n Markku Tornberg ei tätä päätöstä sulata. Hän ei ymmärrä ketä Natura-asia voisi enemmän koskea kuin maanomistajia. Oikeudenkäynti on kuitenkin tällä erää loppu eikä uutta kantelua ole suunnitelmissa.