Sahat tärkeitä metsänomistajille

14.5.2009

Puukaupan uskotaan piristyvän viimeistään kesälomien jälkeen, kun teollisuuden poikkeuksellisen suuret puuvarastot hupenevat. Metsäjohtajan Juha Hakkaraisen mukaan viime aikoina kauppoja on tehty vain 10-20 prosenttia normaalivuosien määristä.

Metsänomistajien etujärjestössä on huomattu itsenäisten sahojen ahdinko. Itsenäiset sahat toimivat keskimäärin selvästi pienempien varastojen turvin kuin suurten metsäyhtiöiden sahat, jotka ovat osa sellu- ja paperitehtaiden puunhankintaa.

- Ei ole metsänomistajien etu, jos sahat ovat vaikeuksissa. Sahoilta tulee tukkikaupan kautta 70 prosenttia metsänomistajien tuloista, sanoo Hakkarainen Turun Sanomien haastattelussa.

Hän korostaa, ettei MTK voi potkaista tukkikauppaa käyntiin, koska jokainen metsänomistaja tekee omat ratkaisunsa.

Metsänomistajan ratkaisuihin Hakkarainen sanoo vaikuttavan lähinnä kolme tekijää: myyntikelpoisen puun määrän, vallitsevan hintatason ja hintaodotuksien.

- Nyt yhtälö on aika vaikea, kun tukkien hinnat ovat pudonneet jyrkästi alas poikkeuksellisen korkealta tasolta. Hintojen jyrkkä lasku kertoo myös siitä, että puun tarjonta on keskimäärin ollut kysyntää suurempi.

Puun myynnin uskotaan kyllä piristyvän, kunhan hintatasoon totutaan. Verohelpotuksiakin tullaan todennäköisesti hyödyntämään vielä tämän vuoden aikana.