Metsäsertifioinnin arviointi PEFC-jatkohyväksyntää varten käynnistynyt

17.11.2009

Suomen PEFC-metsäsertifioinnin tarkistetut asiakirjat on toimitettu PEFC:n kansainväliseen arviointiin. Hakemus luovutettiin PEFC:n Pariisissa pidetyssä yleiskokouksessa, jossa PEFC-järjestön kansallisten jäsenorganisaatioiden edustajat päättivät mm. johtokunnan jäsenvalinnoista. 

PEFC-höylätavaraaMetsistä ja niiden kestävästä käytöstä kiinnostuneita suomalaisia tahoja laajasti edustanut PEFC-metsäsertifioinnin standardityöryhmä hyväksyi viime huhtikuussa esityksensä tarkistetuiksi vaatimuksiksi kestävän metsätalouden harjoittamiselle. Nyt käynnistyneen arviointiprosessin odotetaan valmistuvan keväällä 2010.

Tarkistetut kriteerit otetaan metsätaloudessa käyttöön PEFC:n hyväksynnän jälkeen ja niiden toteutumista arvioidaan riippumattomien sertifiointiyritysten tekemissä tarkastuksissa 2011.

Ensimmäisen kerran suomalainen metsäsertifiointi sai kansainvälisen hyväksynnän vuonna 2000.

”Kuluneen kymmenen vuoden aikana PEFC-metsäsertifiointi on kehittynyt merkittävästi ja se otettu käyttöön yli 20 maassa”, kertoo PEFC Suomen puheenjohtaja Ritva Toivonen. ”Pariisin yleiskokouksen keskusteluissa ekologisten tavoitteiden lisäksi painotettiin sosiaalisia ja taloudellisia ulottuvuuksia, joita ilman metsätalouden kestävyys ei voi toteutua”. 

PEFC:n puheenjohtajaksi William Street, Antti Sahi jatkaa johtokunnassa

Yleiskokous valitsi PEFC:n uudeksi puheenjohtajaksi William Streetin, joka toimii yhdysvaltalaisen ammattijärjestön lisäksi kansainvälisessä Builders and Woodworkers International (BWI) -järjestössä puu- ja metsäohjelman johtajana. BWI edustaa yhteensä kahdeksaa miljoonaa järjestön toimialoilla eri maissa työskentelevää työntekijää.

Yleiskokouksen valitsemat johtokunnan jäsenet ovat ruotsalaisen Holmen Skog AB:n toimitusjohtaja Björn Andrén, Tasmaniassa sijaitsevien Australian valtion metsien hoidosta vastaavan Forestry Tasmanian -organisaation pääjohtaja Hans Drielsma, itävaltalaisen Umweltdachverband -ympäristöjärjestön toimitusjohtaja Michael Proschek-Hauptmann sekä Malesian Timber Councilin Euroopan toimintojen johtaja Sheam Satkuru. Yksityismetsänomistajia edustavan MTK:n Antti Sahi jatkaa PEFC:n kaksitoistajäsenisessä johtokunnassa.