Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Tulevaisuuden metsänomistaja arvostaa luontoa
12.2.2009
Nuoret ajattelevat globaalisti ja haluaisivat omalla metsäpalstallaan pelastaa palan maailmaa. Metsän hoitoa tai käyttöä he eivät tyrmää, mutta edellyttävät metsän hoidossa luonto- ja virkistysarvojen huomioonottamista. Lukioikäiset tietävät metsästä, mutta metsän, talouden ja metsäteollisuuden suhde on heille epäselvä.
Tämä käy ilmi Liisa Mäkijärven PTT:lle tekemästä tutkimuksesta, johon vastasi yli 230 noin 18-vuotiasta nuorta eri puolilta Suomea. Vastanneista 6 prosenttia omisti itse metsää, lähes 40 prosentin vanhemmat omistivat ja 45 prosentin isovanhemmat omistivat metsää. Lisäksi ryhmähaastateltiin 22 nuorta
Tutkimuksen mukaan tuleviin metsänomistajiin ei voi puukauppojen vauhdittamiseksi vedota Suomen työpaikoilla tai kansantaloudella. ”Nuoret pohtivat, mikä on hyväksi minulle ja mikä on hyväksi maailmalle. Se, mistä on hyötyä Suomen yhteiskunnalle, puuttuu siitä välistä”, Mäkijärvi sanoo.
Nuorilla on metsästä kaiken kaikkiaan positiivinen kuva, mutta sen taloudellinen merkitys on hämärä. Lukiolaisten tiedot metsäteollisuudesta olivat aika vähäiset. Koulun merkitys tietolähteenä korostui, jos vastaajalla ei muuten ollut suhdetta metsään. Yli puolet kyselyyn osallistuneista nuorista oli sitä mieltä, että peruskoulussa ei käsitellä metsäteollisuutta lainkaan ja alle puolet koki, ettei metsätaloutta käsitellä lainkaan. Opettajienkin mielestä metsiin liittyvä opetus on kovin ekologiapainotteista.
Monet nuoret haluaisivat tehdä fyysistä työtä metsäpalstallaan ja siinä samalla hoitaa metsää ja oppia siitä. Taloudellisessa mielessä metsää ei kuitenkaan pidetty merkittävänä eikä perintömetsästä haluttu myydä puuta, jos taloudellinen tilanne on vakaa. Jos puukauppaan kuitenkin ryhdyttäisiin, parhaat motiivit olisivat hyvä kantohinta ja rahan tarve esimerkiksi auton tai asunnon hankintaan. Toisaalta virkistys- ja luonnonarvokauppa kuulostivat nuorista erittäin mielenkiintoisilta.
Tulevaisuuden metsänomistaja tarvitsee tietoa ja palveluita
Metsänomistajien tarpeet ja arvostukset muuttuvat entistä monipuolisimmiksi ja metsien käyttö muuttuu entistä selvemmin monikäytöksi. Se tuo haasteita metsäammattilaisille, kun monenlaiset tarpeet pitää saada sovitettua yhteen metsäpalstaan. Metsäasioista ei ole perimätietoa, joten uuden metsänomistajan startti- ja tietopaketeille tulee kysyntää. Myös palvelujen tarve kasvaa, sillä harvalla on enää suoraa kytköstä metsäänsä ja kokemusta metsätöistä tai edes halua oppia niitä.
Tulevat metsänomistajat tunsivat metsätalouden organisaatioita kohtalaisesti. Metsänhoitoyhdistyksiltä kysyisi apua metsänhoitoon liittyvissä asioissa 67 %. Nuoret pitivät tärkeimpänä tiedonlähteinä puukauppa-asioissa kuitenkin vanhempiaan ja isovanhempiaan.
Anne Rauhamäki
Linkit ja lisätiedot
