MTK - Metsä

Toimintopainikkeet

Facebook Twitter My Space Delicious Sähköposti

Jäsenverkko Reppu

Jäsenverkko Reppu




Repun esittely

MTK-päätason navigaatio

Alanavigaatio ja haku

Sisältö

Palomääräykset muuttuvat puulle myönteisemmiksi

1.12.2010

Puurakentaminen lähtee uuteen nousuun uusittujen paloturvallisuusmääräysten myötä. Näin uskotaan MTK:ssa. Tulevaisuudessa esimerkiksi kahdeksankerroksiset puiset asuintalot ovat mahdollisia myös Suomessa, vaikka määräykset säilyvätkin Euroopan tiukimpien joukossa.

Puuseinää tekemässäRakentamismääräysten uudistamista pohtinut työryhmä luovutti raporttinsa ministeri Jan Vapaavuorelle 1.12.

Työryhmä ehdottaa, että jatkossa kahdeksankerroksisia taloja voidaan rakentaa puusta. Lisäksi puulla voidaan tulevaisuudessa verhoilla betonirunkoisia taloja ja puusta voidaan rakentaa lisäkerroksia asuintaloihin. Myös tiiviiden ja matalien asuinalueiden rakentaminen puusta helpottuu.

Puurakentamisen lobbaus kantaa hedelmää

MTK on ollut aktiivisesti mukana lobbaamassa puun käytön edistämisen puolesta koko tämän vuoden ja työ näyttää kantavan hedelmää. – Tämä on oikein hyvä uutinen meille puun tuottajille, toteaa MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen, joka on ollut mukana edistämistyössä.

Metsäteollisuuskin on tyytyväinen uudistukseen. ”Kyseessä on merkittävä muutos, joka mahdollistaa puun käytön kasvun. Olemme tyytyväisiä linjauksiin”, sanoo puurakentamisen päällikkö Mikko Viljakainen Metsäteollisuus ry:stä.

Ruotsissa ollaan edelleen liberaalimpia

Suomen palomääräyksiä on usein verrattu Ruotsin vastaaviin. Suomen palomääräykset säilyvät uudistuksen jälkeenkin yhtenä Euroopan kireimmistä ja tiukempina kuin Ruotsin. Uusien määräysten mukaan rakennetut suomalaiset puukerrostalot ovat turvallisia, terveellisiä ja ekotehokkaita.

Kerrostalorakentamisen lisäksi työryhmän ehdotus mahdollistaa puun käytön betonirunkoisten rakennusten ulkoverhouksissa ja ulkoseinärakenteissa sekä lisäkerroksen rakentamisen asuinkerrostaloon. Puun asemaa hallimaisissa rakennuksissa parannetaan yhdenmukaistamalla hallimaisten rakennusten paloturvallisuusvaatimuksia.

Lisäksi työryhmä yhdenmukaistaisi rakennusten paloturvallisuusvarustelua ja esittää tarkennuksia mm. tiiviiden ja matalien asuinalueiden rakennusten välisiin etäisyyssääntöihin.

Puuinfoa netissä

Puuinfo tekee uuden nettiportaalin, jonka kautta rakentajat ja viranomaiset löytävät yhdestä paikasta puuratkaisujen toimittajat ja määräykset tulkintoineen.

Finnish Wood Research Oy on käynnistänyt RunkoPES-hankkeen, jonka avulla kehitetään teollisesti valmistettava puuelementtijärjestelmä. Järjestelmää voi käyttää esimerkiksi puukerrostalojen rakentamiseen.

Lisää aiheesta palvelussamme:

 
 
Sivun alkuun

Linkit ja lisätiedot

Alatunniste