Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Henna Vuotila Kalajoelta on Vuoden nuori metsänomistaja 2010
29.1.2010
Vuoden nuori metsänomistaja Henna Vuotila (27) on yhdistysaktiivi. Hän on jäsenenä MHY Keski-Pohjan hallituksessa ja on jo monta vuotta toiminut aktiivisesti myös MTK Keski-Pohjanmaan hallinnossa. Koulutukseltaan Henna on AMK-agrologi.
Metsänhoitoyhdistys Keski-Pohjan valtuustoon ja saman tien hallitukseen Henna valittiin vuonna 2008. Henna on ollut vuodesta 2008 jäsenenä maatalousyhtymässä, joka harjoittaa maa- ja metsätaloutta hänen miehensä Jannen kotitilalla Himangan Tomujoella. Metsää maatalousyhtymällä on 80 hehtaaria. Vuoden 2010 alusta tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja tila on nyt Hennan ja Jannen omistuksessa. Päätuotantosuuntana on lypsykarjatalous.
- Olen kiinnostunut metsien hoidosta ja haluan olla mukana vaikuttamassa päätöksentekoon metsänomistajien puolesta, Henna kertoo. Henna on osallistunut mhy-tiiminsä alueella järjestettäviin tilaisuuksiin ja mhy-valtuustokoulutukseen heti valtuustouransa aluksi.
Oman metsän hoitoon Henna ei ole vielä ehtinyt itse kovin paljoa osallistua. Energiapuuta omiin tarpeisiin on kyllä korjattu.
Metsänhoitoyhdistyksensä toimintaan Henna on erittäin tyytyväinen. - Toiminta on jämäkkää ja suuri yhdistys takaa metsänomistajille monipuoliset palvelut. Metsänhoitomaksulla saa ilmaisen ryhmäsertifioinnin, neuvontapalvelut ja puunmyyntisuunnitelman sekä lukuisia koulutuksia ja tapahtumia, Metsäviesti-lehteä unohtamatta. Hennan mielestä on myös tärkeää, että metsänhoitoyhdistys on säilyttänyt lähipalvelupisteensä kaikissa lähiseudun kunnissa.
Henna on toiminut Himangan maataloustuottajayhdistyksen sihteerinä vuodesta 2002.
- Soittivat ja kertoivat, että minut oli valittu sihteeriksi. Missään kokouksissa en ollut sitä ennen käynyt, joten vähän yllätyksenähän tuo silloin tuli. Mutta mukavaa on ollut ja hyvin mennyt, Henna nauraa. Henna on toiminut aktiivisesti myös maaseutunuorissa, mm. Keski-Pohjanmaan maaseutunuorten puheenjohtajana. Hennan maatalousyhtymä on myös palkittu Himangalla vuoden yrittäjä-palkinnolla. Hennan perheeseen kuuluu miehen lisäksi kolme pientä lasta.
Vuoden nuoren metsänomistajan palkintona Henna Vuotila sai Nordea pankin lahjoittaman 500 euron stipendin, jonka pankin puolesta luovutti kehityspäällikkö Sanna Ikävalko. MTK valitsi Vuoden nuoren metsänomistajan jo kuudennen kerran yhteistyössä Nordea pankin kanssa.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Henna Vuotila puh. 044 537 4487
s-posti: henna.vuotila@kotinet.com
Linkit ja lisätiedot
