Alanavigaatio ja haku
Hae sivustolta
Sisältö
Kotimainen joulukuusi on ekoteko
20.12.2011
Suomalaiset ovat yhä tarkempia ekologisesta jalanjäljestään ja siksi me valitsemme kotiimme kaikkein mieluiten kotimaisen kuusen. Kotimaisen joulukuusen hankkiminen on ekoteko, sillä suomalaisten metsien hyvä ja kestävä hoito voidaan todistaa metsäsertifioinnilla.
Suomalaiset kantavat joka joulu noin puolitoista miljoonaa kuusta koristamaan sekä koteja että julkisia tiloja. Vaikka arviolta vielä noin 600 000-700 000 kuusta haetaan omasta metsästä, kuusi hankitaan yhä useammin ostettuna. Se, mistä kuusi on peräisin, on myös ekologinen kannanotto.- Mitä lähempänä kuusi on kasvanut, sitä vähemmän päästöjä liittyy sen kuljetukseen. Jouluna suositaan lähiruoan lisäksi lähikuusta, kertoo MTK:n metsälinjan metsäasiantuntija Lea Jylhä.
Valtaosa suomalaisista metsistä on sertifioitu, mikä takaa kotimaisen kuusen ekologisuuden. Metsäsertifioinnilla pystytään nimittäin osoittamaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään kestävällä ja hyvällä tavalla.
- Viljeltyjen tuontikuusien osalta metsänhoidon laatu voi olla epävarmaa. Jos kuitenkin haluaa ostaa ulkomaisen puun, kannattaa kysyä myyjältä lisätietoa sen alkuperästä ja mahdollisesta sertifioinnista.
Metsäsertifioinnin tavoitteena on edistää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta. Sertifikaatin saaminen edellyttää riippumattoman osapuolen todistusta siitä, että metsien hoito vastaa asetettuja standardeja, jotka voivat käytännössä liittyä esimerkiksi taimikonhoitoon tai vesistöjen suojeluun. Myös puun alkuperä pitää voida todistaa kuljetuksen ja tuotannon eri vaiheissa.
Joulukuusi on usein kymmenvuotias
Joulukuusia kasvatetaan myyntiin ympäri Suomen yhteensä noin viidensadan metsänomistajan ja maanviljelijän mailla. Kotioloihin sopivan kokoinen eli noin parimetrinen kuusi tarvitsee 10 - 12 vuotta aikaa kasvaakseen ennen kuin se päätyy osaksi joulunviettoa. Kun kuusta kasvatetaan tarkoituksella joulukäyttöön, sen kasvua jarrutetaan leikkaamalla, jotta puusta kasvaisi mahdollisimman tuuhea. Vapaasti kasvava puu sen sijaan saattaa yltää joulupuun mittoihin jo alle kymmenessä vuodessa. Kuusten laatu taataan säännöillä.
- Joulukuusen saa kaataa ja siirtää tukkuvarastoon noin neljä viikkoa ennen joulua, kunhan sitä säilyttää oikeanlaisissa oloissa. Kuusia ei saa varastoida liian lämpimään paikkaan eikä niitä saa altistaa vuorotellen jäätymiselle ja sulamiselle. Ne pitää myös suojata tuulelta ja sateelta, Joulupuuseura ry:n puheenjohtaja Hanna Holma kertoo.
Kotioloihin Holma antaa neuvon kuusen käsittelyyn: Kun kuusen tuo kotiin pakkassäässä, on tärkeää antaa sen sulaa hitaasti, jotta neulaset ja runko sulavat samaa tahtia. Jos neulaset sulavat ensimmäisinä, ne varisevat helposti koska eivät saa vettä jäätyneen rungon kautta.
Kuusien vähittäismyynti käynnistyy yleensä viikkoa ennen jouluaattoa. Holma arvelee, että tänä vuonna suurin myynti tehdään aattoa edeltävänä lauantaina.
Faktaa: Näin hoidat joulukuusta oikein
- Ulkoa pakkasesta tuotu kuusi säilyttää neulasensa, kun sen annetaan sulaa hitaasti.
- Viileä autotalli tai varasto, jossa lämpötila on vähän plussan puolella, on hyvä sulamispaikka. Jos varastotilaa ei ole käytettävissä, kuusen voi myös viedä kylpyhuoneeseen ja suihkutella sitä viileällä vedellä, jotta se ei sula liian nopeasti.
- Ennen kuin kuusi laitetaan kuusenjalkaan, sille kannattaa sahata uusi imupinta, jotta leikkauspintaan kerääntynyt pihka ei estä puun vedensaantia.
- Kuusella pitää olla koko ajan vettä, ja ensimmäisinä päivinä sisällä se saattaa tarvita vettä jopa monta litraa. Kasvatettu kuusi on usein janoisempi kuin vapaasti kasvanut puu, sillä siinä on enemmän neulasia.
- Kun joulu on ohi ja on aika viedä kuusi ulos, neulasten varistelun pitkin kotia voi välttää katkomalla oksat oksasaksilla ja viemällä ne ulos pussissa. Puu on biojätettä, ja monilla alueilla joulukuusille on usein järjestetty erillinen nouto joulun jälkeen.
Lisätietoja:
MTK:n metsälinja
Lea Jylhä
p. 020 413 2486
Linkit ja lisätiedot
